Hiirulaisen maja

Kesäterveisiä

2011-06-30T15:05:00.000+03:00

Näiden kuvien myötä toivotan kaunista kesää. Parhaat kesäpäivät vietetään mökillä. Juhannuksen kohokohta oli taivaisiin kohonnut leija. Oli meillä toki kokkokin ja oven pielissä juhannuskoivut.

Kasvimaan taakse on istutettu lisää omenapuita ja vihdoin ja viimein ne tyrnimarjat. Perunakin kukkii - viikonloppuna taidamme ottaa jo vähän maistiaisia. Ehkäpä mansikkamaaltakin saadaan jo pikkiriikkisen satoa.

Onnea on olla kesäpuutarhuri!

Jäähyväiset

2011-02-27T13:18:00.001+02:00

"Ja lapset luiskahtelevat sen sivuilta omille teilleen, uusiin kertomuksiin ja maailman tuuliin. Jotkut jäävät kirjanmerkeiksi tai ihan oikeiksi saduiksi, toiset eivät tykkää tapahtumista ja keksivät itse parempia."

(Kari Hotakainen: Lastenkirja)

Hei ystävät!

Moni tuttu on ihmetellyt, mitä Hiirulaisen majalle on tapahtunut, kun jokunen viikko sitten ovet sulkeutuivat yllättäin. Elämä jatkuu meillä entiseen malliin, mutta tämän blogin olen päättänyt nyt hyvästellä. Syy löytyy täältä.

Ensin ajattelin, etten enää ikinä aukaise tätä ovea, mutta samalla tulin surulliseksi siitä, että kovin tylysti jätin teidät vanhat lukijat koputtelemaan turhaan majan ovelle. Hiihtoloman alkajaiseksi päätin vähän siivoilla ja tomuttaa Hiirulaisen majan arkistoja, poistella tekstejä ja kuvia, jotka tuntuivat liian henkilökohtaisilta, mutta nämä loput jutut ajattelin jättää teidän lukijoiden iloksi näkymään. Meillä on ollut monta mukavaa yhteistä hetkeä!

Kiitoksia teille kaikille

ja ihanaa kevättä!

Terveisin

Joana-hiirulainen

Ps. Kuten osa teistä on jo huomannut, en ole lopettanut bloggaamista aivan tyystin. Kirja-aiheisia hiirenkorvia löytyy uudesta blogistani Hiirenkorvia ja muita merkintöjä. Tervetuloa tutustumaan!

Talven jälkeen valo

2011-01-31T14:05:00.004+02:00

"Tuli tällainenkin päivä, näin lämmin, näin täynnä valoa."

(Piia Posti: Talven jälkeen valo)

Luen mielelläni esikoisia, kirjallisuuden nuppuja. Piia Postin "Talven jälkeen valo" odotti hyllyssä pitkään. Syksyn synkkyyden ja pimeyden keskellä avioerotarina ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Päätin tarttua kirjaan kevään ensimmäisen auringonsäteen pilkistäessä ikkunaverhojen takaa. Takakansitekstin mukaan tulossa olisi "vahvan kertojan suvereeni taidonnäyte", mitä sitten se ikinä tarkoittaakin.

Pidin lukemastani, vaikka alkoholisoituneen Anna-äidin kasvukivut vähän kummastuttivatkin. Tosin tarinassa Annan lisäksi kaikki muutkin henkilöt saivat olla vuorollaan hölmöjä ja sokeita. Maailma näyttää aina niin erilaiselta riippuen siitä, mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan. Elämä ei ole aina helppoa, mutta onneksi kovin arkisissakin tilanteissa voi törmätä pelastusenkeleihin ja epätoivoiset tilanteet saavat koomisia piirteitä.

"On heinäkuu ja tuuli lämmin, Anna vetää käsiinsä multaiset hanskat. Hän muistaa kukkansa, niiden tuoksun ja maahan kaipaavat hennot juuret."

Mielestäni tämä nuppu puhkesi jo somasti kukkimaan ja ilman valoa se ei olisi mahdollista. Kirjasta jäi hyvä olo. Jään odottamaan uteliaana Postin seuraavaa teosta. Nyt kuitenkin luen ne kaikki blogitekstit, joita kirjasta on muissa blogeissa kirjoitettu ja joita en ole vielä suostunut aikaisemmin lukemaan. Mistähän niitä nyt löytyikään??

Ainakin täältä klik.

Elämää, onnea ja perunankuoripaistoksen ystäviä

2011-01-26T20:24:00.009+02:00

Ihminen on sopeutuvaista sorttia. Viime viikon nääntynyt työäiti ei ole enää tällä viikolla tarvinnut päiväuniaan. Aamuherätykset eivät tosin ole herkkua vieläkään. Onneksi tyttö on nukkunut kolme viimeistä yötä omassa sängyssään, mikä oikeasti tuntuu pieneltä ihmeeltä! Meillä ei ole viimeisen kolmen vuoden aikana totuttu nukkumaan kokonaisia yöunia. Tähdet taitavat olla tällä hetkellä suotuisassa asennossa.

Onni suosi minua myös täällä (klik). Voitin arpajaisissa 979 sivua tarkasti harkittua lukemista. Kiitos Lumiomena! Sain Oatesin Haudankaivajan tyttären ja lisäksi paketista löytyi Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja vielä tanskalaisia paperinukkeja. Joku on täällä onnesta soikeana!

Eilen ajattelin, miten ihanaa olisi, jos aurinko ilmestyisi taivaalle, ja heti aamulla maiseman täytti kirkkaus. Harmi, että kamera unohtui kotiin. No, illalla leikimme kuitenkin valokuvaajaa tyttären kanssa ja rakensimme vaatehuoneeseen valokuvaussalongin. Neiti oli assistentti ja minä napsin palkintokirjoista kuvia. Lisäksi objektiivin eteen pääsivät myös babyt:

Onnellista elämää loppuviikollekin! Pidetään peukkuja, että junat kulkevat. Pitäisi lähteä pikavisiitille Helsinkiin, ihanaa!

Turkka Hautala: Salo

2011-01-22T23:00:00.001+02:00

"Sunnuntaisin tämä kaupunki eli pizzalla ja kebabilla. Tai elihän se niillä pitkälti muutenkin, mutta sunnuntaisin ihmiset halusi ne kotiin kannettuina."

(Turkka Hautala: Salo)

Meillä pitsanälkä yllätti lumivuorilla peuhanneet jo lauantaina. Soittaessani tilausta mieleeni muistui joululomalla lukemani Turkka Hautalan Salo-kirjan nuori Nasdar Hardi, jolla on elämää varten suuret suunnitelmat. On ylioppilastutkintoa, aliupseerikoulua ja opintoja ammattikorkean kansainvälisen bisneksen linjalla. On ideoita ja energiaa. Ainoa perustavanlaatuinen ongelma on vain nimi, joka pitää laittaa työhakemuksiin mukaan.

"Mutta mun taskussa oli reikä. Se reikä oli mun nimeni kokoinen, ja siitä reiästä sekin työpaikka valui ulos päästessämme vaiheeseen, jossa mies alkoi ottaa mun yhteystietoja ylös. Steariini hyytyi hetkessä ja palasi alkuperäiseen muotoonsa."

Isän pizzeriassa töitä riittää ja hommat hoituvat. Yhden asikkaan palvelemiseen menee 52 sekuntia ja seitsemän sanaa. Liian täydellinen ei tuossakaan tehtävässä tosin saa olla. Isän toiveena on, että puhelimeen vastataan vähän niinku hoono soome, koska suomalaiset haluavat eksotiikkaa.

"Tietysti ajat olivat muuttuneet siitä kun tulimme. Me olimme ensimmäisiä pakolaisperheitä täällä. Pakon ravintola oli pitkään kaupungin ainoa kebab-paikka. Kebab oli silloin 90-luvun alussa suurta herkkua: valtavaa, mehevänä tirisevää lihatankoa katseltiin tiskin toiselta puolelta kuin ihmettä. Mä ja Aram seisoimme ylpeänä sen vieressä ja nappasimme silloin tällöin pari siivua suomalaislasten kateellisten katseiden alla. Olimme kuin jotain etuoikeutettuja itämaisia prinssejä."

2000-luvulla tilanne on toinen.

Turkka Hautala maalaa hyvin tarkasti ajankuvaa suomalaisesta pikkukaupungista ja sen asukkaista kuihtuvan kännykkätehtaan varjossa. Ihmiset etsivät hapuillen omaa paikkaansa maailmasta. Eräs tyytyy tarkkailemaan elämää nakkikioskin luukusta, toinen on istunut koko pienen ikänsä erilaisten näyttöpäätteiden ääressä ja pohtii, voidaanko ihminen haudatakin istuvassa asennossa. Kaupunki on pullollaan riutuvia ihmisiä, joita ehkä eniten vaivaa tauti nimeltä yksinäisyys. Kuitenkin ihmisten kohtaamisista syntyy tietty jatkumo ja ihmiskohtalot nivoutuvat kiehtovasti yhteen eheäksi tarinaksi.

Vaikka teemoiltaan kirja on aika rankka, näin jälkikäteen mietittynä jäi siitä kuitenkin jotenkin lämpöinen fiilis. Nuoret kikattivat teini-ikäänsä ulos itsestään ja eräs kirjan henkilöistä haaveili haastavansa ikiaikaiset puut painiotteluun, vaikka tiesikin entuudestaan häviävänsä. Niin ja onhan niitä kylähullujakin ollut aina!

Näitä esikoiskirjoja on aina kiehtova lukea. Jään jännittyneenä odottamaan Hautalan uutta. Tuo jännitykseni on oikeastaan suorastaan pelottavaa. Jos ensimmäinen kirja on ollut hyvä, lukijan rima nousee helposti kovin korkealle. Kyllä me taidetaan Hautalalle rima ripustaa ihan SM-tasolle!

Haahtelaa

2011-01-17T23:18:00.000+02:00

Aloitin enteellisesti eilen Joel Haahtelan Lumipäiväkirjan ja aamulla maailma oli täynnä lunta. Ihanaa hattaralunta, päivällä jäätihkua ja illalla koivun lehden kokoisia hiutaleita, miljoonia sellaisia.

Sunnuntaiaamuna luin Haahtelan Perhoskerääjää. Kyllä oli kaunista tekstiä. Harvan kirjan kieli saa minut nieleskelemään kyyneliä. Onnellisten sunnuntaipäivien lempilukemistoa ja suloinen sanakaipuun sammuttaja.

"Anna puristi lusikkaa kädessään, se vapisi hiljaa, hänen sormensa vapisivat, ja minä tunsin kuinka yksinäinen hän oli. Se tuntui jokaisessa liikkeessä, lusikan kolahduksessa kattilan reunaa vasten, tuulenpuuskassa, joka tempoili verhoja, ja minä mietin, miten pitkä matka oli siitä valokuvan vuoteella makaavasta nuoresta naisesta tuohon edessäni olevaan hauraaseen, nyt jo lähes läpikuultavaan olentoon."

Minä tarvitsen tällaisia sanoja - itse en osaa niitä kirjoittaa. Onneksi on kirjallisuutta!

Meillä luetaan nyt Haahtelaa. Pääsen tapaamaan kirjailijaa ihan pian. Toivottavasti matkaan ei tule mutkia!

Hei!

2011-01-15T23:53:00.006+02:00

Pää on täynnä työajatuksia. Aamuisin kello soi 6.30, tassuttelen keittiöön ja lataan kahvinkeittimen. Siitä se päivä sitten alkaa. Päiväkodin kautta töihin ja iltapäivällä samaa reittiä takaisin. Ruoan jälkeen voisin ryömiä jo yöunille, mutta oikeaan iltaan täytyy pärjätä vain päivänokosten turvin. Onneksi televisiosta tulee Pikku Kakkonen!

Ikuisuudelta tuntuneen työviikon jälkeen suuntasin perjantaina vaatekauppaan. Aira Samulinhan se taisi joskus sanoa sen suuren viisauden, että kauniit vaatteet eivät ole turhamaisuutta vaan mielenterveyden hoitamista. Olen samaa mieltä! Ensi viikolla on jälleen ilo herätä aamulla töihin.

On tämä uusi elämä erilaista. Milloin käydään jumpassa tai luetaan kirjaa? Ehkäpä sitten kesälomalla!

***

Ps. Esikoinen ihmetteli vaatehankintojani. Valkoisesta pompulahupparista hän totesi: "Et kai sä meinaa toi kylpytakki päällä lähteä töihin?"

Harjukaupungin salakäytävät

2011-01-03T15:34:00.006+02:00

"Mikään ei enää tunnu kovin todelliselta. Ehkä maaperässä kulkevista salakäytävistä tihkuu ilmaan sitä ainetta, josta unet syntyvät. Se tekee pienimmistäkin yksityiskohdista merkityksellisiä ja saa elämän tuntumaan vaarallisen lumoavalta unelta, jossa mikään uhraus ei ole liian suuri, jos sen kautta saa kokea jotain kaunista."

(Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät)

Luettuani Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät löysin itseni cinemaattiselta pyhiinvaellusmatkalta Maagisen kaupunkioppaan keskeisille paikoille.

"Kun he lopulta pääsevät lähtemään matkaan, he kävelevät Tourulan läpi, ylittävät Tourujoen sillan ja menevät Tourukatua pitkin Puistokadulle. Aidan takana hautausmaalla kannetaan arkkua. Kellot soivat vainajan muistoksi.

Kuten aina, Karri tulee vähän matkaa muiden perässä. Olli unohtaa hänet hetkeksi kokonaan ja kääntyy katsomaan massiivista Goodyear-rengasmainosta, joka on maalattu talon seinään. Hän on pitänyt siitä aina."

"Jyväskylän Puistokatu on kuin Pariisin hukkaan joutunut sirpale. Vanha hautausmaa tuo Pariisin-kävijän mieleen Cimetiére du Montparnassen ja Père-Lachaisen, ja muutenkin kadussa on Pariisin sivukatujen henkeä. Itse asiassa muuan Père-Lachaisen lähellä oleva katu on tietystä pisteestä tarkasteltuna lähes identtinen Jyväskylän Puistokadun kanssa."

Sekä Tourula että Puistokatu mainittiin teoksessa paikkoina, joissa on paljon elokuvallisuutta ja myös M-säteilyä, jotka molemmat ovat yhteydessä salakäytävien esiintymiseen. Itse en salakäytäviä löytänyt, mutta erityisen runsaana esiintyneet M-hiukkaset sekoittivat järjestelmäkamerani toimintamekanismit, joten kuvatallenteiden määrä jäi vähäiseksi, mutta tajuuntaani alkoi samaan aikaan pulpahdella kovin elokuvallisia välähdyksiä omasta lapsuudestani.

Hieman sen aikakauden jälkeen kun Tourulan Viisikkona tunnettu lapsilauma tutustui Harjukaupungin salakäytäviin, Puistokatua vaelsivat myös toiset serkukset, tyttö ja poika. Vaaleanpunaisen Goodyear-talon kohdalla molemmat itkivät, tai suorastaan rääkyivät vuolaasti elämän epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta palatessaan elokuvista katsomasta Bambia.

Samainen parivaljakko leikki rakennuskiellossa olevassa Tourulan kaupunginosassa sijaitsevan mummolansa herukkapensaiden alla scifiavaruusseikkailuleikkiään, jota kutsuttiin taistelulaiva Galacticaksi. Salakäytäviin lapset eivät ilmeisesti eksyneet (?), mutta mummolan vaaleanpunaisin ruusutapetein varustetusta talosta löytyi kiehtovia ja kovin cinemaattisia sala- ja ullakkohuoneita ja vessan ovessa hymyili Louvren Mona Lisa. Oman leimansa Tourulan mummolaan toi salainen rautatie, joka muistutti tuoksullaan mutta oli muuten näkymätön. Tourulan Viisikkoon serkukset eivät ilmeisesti koskaan törmänneet, vaikka silloin tällöin vierailivatkin Viisikon suosimassa Hjeltin kaupassa.

Jääskeläisen teos hurmasi niin, että oli pakko palata ihan konkreettisestikin omiin lapsuuden maisemiin. Nyt ymmärrän, miksi lapsuus tuntui niin kiehtovalta, olenhan elänyt tietämättäni kovin maagisessa ympäristössä!

Jääskeläisen tyyli kirjoittaa on aivan omaa luokkaansa. Aluksi lyhyet lauseet ja varsin banaalit ja yksityiskohtaiset huomiot ympäristöstä hämmästyttivät, mutta vain aluksi. Pian huomasin olevani jossain aivan muualla maagisissa sfääreissä. Kukaan muu ei pysty kirjoittamaan tällaisia tarinoita.

Huikaisevan hieno ja ainutkertainen lukukokemus!

Lisää Harjukaupungin salakäytävistä voi lukea esim. täältä (klik) tai täältä (klik).Kirjan lukeminen voi tehdä arkisesta lakanoiden puistelustakin kovin elokuvallista, kuten on käynyt täällä (klik). Eihän tällaista kirjaa voi vastustaa!

Meillä on joulu

2010-12-28T13:59:00.001+02:00

"Äiti, äiti, mun paketit pussailee! Niitten kulmat tanssii!" houraili pienin jouluyönä vuoteessaan. Lapselle nousi kova kuume. Joulupäivä oli kovin hiljainen. Illalla matkasimme sairaalan päivystykseen ja pian elämän äänet palasivatkin onneksi taloon.

Nyt miehen arki on alkanut ja me muut jatkamme hissukseen nautiskellen joulun viettoa. Kukaan ei jostain syystä halua enää suklaata eikä kinkkua. Uunissa paistuu makaronilaatikko ja radiossa soi edelleen Taas joulu, joulu on meillä. Vuokko Hovatan ääni on kuin enkelillä ja talossa on leppoisan rauhallinen tunnelma.

Tuo viimeisen kuvan joulukettu liikuttaa kovasti mieltäni. Ihana joulukortti ja vielä itse valmistettu. Taidankin tilata ensi vuoden kortit kyseiseltä nuorelta taiteilijalta.

Ps. Olli Jalosen Poikakirja oli hieno. Eilen aloitin Suomisen Ollin kera matkan Harjukaupungin salakäytäviin. Lupaavalta vaikuttaa tuo jälkimmäinenkin.

Jouluyön rapinaa

2010-12-24T22:04:00.001+02:00

Minä rapisutan Poikakirjan sivuja, lapsilla lupa rapisuttaa yöeväitään. Jouluyö on juhlayö.

Hiirulaisen majan väki kiittää kaikista ihanista lahjoista, joita tänään saimme paketeista aukoa, voi että!

Jouluoloa

2010-12-23T23:14:00.002+02:00

Vaikka elämä täällä Hiirulaisen majassa on välillä tuntunut kovin seesteiseltä, viime päivät ovat olleet täyttä tohinaa. On käyty joulukirkossa, tomutettu petivaatteita, hukattu koti- ja autonavaimet kauppareissulla isossa tavaratalossa, käyty ihanassa ravintolassa, huhkittu jumppasalilla, ripustettu mistelinoksa oven päälle, leivottu suklaakakku, paistettu (ja maistettukin) kinkkua... Nyt saa joulu tulla!

Tuo avainhässäkkä oli varsinainen joulupainajainen ja melkein teki mieli itkua vääntää siellä ihmisvilinässä. Onneksi avaimet löytyivät tavaratalon neuvonnasta. Ihmiset osaavat olla enkeleitä.

Laitan vielä oheen pienen katkelman Astrid Lindgrenin Melukylän jouluvalmisteluista ja samalla toivotan teille kaikille ihanaa jouluoloa ja onnellista joulunaikaa!

"Iltaa ennen jouluaattoa olin hyvin surullinen, sillä en uskonut, että äiti ja Miina ehtisivät saada kaiken valmiiksi jouluksi. Keittiössä näytti niin ikävältä ja sekavalta. Minä ihan itkeä pirautin mentyäni vuoteeseen.

Jouluaattoaamuna heräsin varhain ja juoksin yöpaitasillani keittiöön. Ja - voi, miten siellä oli hienoa! Uudet räsymatot olivat lattialla ja hellanrautatangon ympärille oli kiedottu punaista, vihreää ja valkoista silkkipaperiröyhelöä. Suurella pöydällä oli joulupöytäliina, ja kaikki kupariastiat oli puhdistettu kiiltäviksi. Minä olin niin iloinen, että minun piti ihan syleillä äitiä. Saku ja Naku ryntäsivät keittiöön kohta perästä ja Saku sanoi, että hänen vatsassaan oli niin joulutunnelma, kun hän näki räsymatot."

Joulu on ihmeitä täynnä!

Neljäs adventti

2010-12-19T20:48:00.001+02:00

Meillä alkaa keskiviikkona joululoma! Sitä ennen pitäisi vielä pusertaa kaksi täyttä työpäivää. Onneksi lasten lahjat on jo paketoitu, joulukuusi odottaa terassilla ja kinkku vai kalkkuna -puntaroinnissakin ollaan jo loppusuoralla.

Tänään sytytimme neljännen adventtikynttilän ja mutustelimme aamiaiseksi ihanaista lahjaleipää ja jouluomenoita. Minä en muuta joulupöytään kaipaisikaan! (Ehkä kuitenkin myös rosollia ja vaaleanpunaista kermavaahtoa, kylmäsavu- ja graavilohta, sienisalaattia ja niitä Fazerin Vihreitä kuulia, nam...)

Tunnelmallista joulunalusviikkoa!

2010-12-12T22:13:00.001+02:00

Maa on niin kaunis,

kirkas Luojan taivas,

ihana on sielujen toiviotie.

Maailman kautta

kuljemme laulain,

taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.

Ihanaista alkavaa viikkoa!

Annan päivänä

2010-12-09T15:40:00.012+02:00

Kansanperinteen mukaan Annan päivänä aloitetaan joululeipomukset. Annan yönä sai vanhoina aikoina kierrellä naapureissa maistiaisia pyytämässä ja leivonnaisia oli parempi talosta löytyä, sillä muuten seuraavan vuoden kalasaalis oli uhattuna.

Pakkohan kalamiehen perheenkin oli tänään varautua mahdollisiin vieraisiin. Meillä leivottiin porkkanasämpylöitä.

***

Kesken sämpylänpaiston ovella piipahtava entinen naapuri taitaa tietää nykyperinteen mukaan oikein mainiota kalaonnea, vaikka meillä oli tarjota matkalaiselle vain lämpimäisten tuoksua. Joulu on ihmeellistä aikaa!

Pieni apulainen ennättää muuten joka paikkaan. Pullasudilla puhdistetaan pöydät, sitten vaihdetaan vaatteet ja herkutellaan välipalan jälkiruokana ihanalla enkelipiparilla. Tässä välissä nukutaan päiväunet ja sitten riennetään teatterilippuja ostamaan. Onneksi toinen meistä on sentään tehokas. Se toinen jatkaa haaveiluaan rauhallisesta joulun ajasta...

Kaunis kiitos piparinpaistajalle!

Itsenäiset

2010-12-07T20:35:00.096+02:00

Itsenäistyminen alkaa haparoivin askelin. Meidän lapset tekevät asian suhteen jo isoja loikkia; itsenäisyyspäivänä pienet ulkoilivat ensimmäisen kerran kotipihassa ihan kahdestaan. Minä vedin henkeä ja seurailin heidän puuhiaan lasin läpi lämpöisestä. Radiossa soitettiin Tikanmäkeä. Kyllä sitä 80-luvullakin tehtiin hienoa musiikkia, vaikka elämä oli muuten aivan erilaista: Televisiosta löytyi kolme kanavaa. Koko kansakunta tuijotti uutisia klo 20.30 ja maanantai-iltaisin elokuvaa. Puhelimessa oli veivattava numerovalitsin ja suvun puhelinnumerot muistettiin ulkoa.

Maailma muuttuu. Onneksi pieneen hetkiseenkin mahtuu paljon muistoja.

Toinen adventti

2010-12-05T17:42:00.008+02:00

Päivä on ollut uneliaan sininen. Uni maistui aamulla kovin herkulliselta. Onneksi lapsetkin nukkuivat pitkään. Päivän työnjako oli seuraava: miehet laittoivat ruokaa ja naiset kuljettivat pulkilla takkapuita auton peräkontista takapihalle. Illalla herkuteltiin kermatoffeilla. Ne maistuivat myös loppuviikon mahatautipotilaalle. Pirpana taas on oppinut syömään salaa lunta. Miksi tyttö tekee aina kaiken toisin kuin veljensä?

Nenäpäivä

2010-12-02T18:19:00.003+02:00

"Kului muutama voitaikinan värinen syyspäivä, joiden aikana en saanut oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin vähän höytyväisiä ajatuksia. Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin toiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli."
(Mikko Rimminen: Nenäpäivä)

Kyllä se Irmakin nyt varmasti ilostuu siellä Keravalla ajatella että se Rimmisen Mikko. Sellainen iloinen velikulta. Mutta eihän näitä kulttuuripalkintoja voi koskaan varmuudella tietää ei ainakaan etukäteen. Ihan hyvä kun tällainen yllättäjä koikkelehti käkkyräisen katajan takaa. Napata nyt tuolla lailla ensimmäinen palkinto, hienoahan se on, ei sille tavallinen ihminen voi muuta sanoa. Kyllähän minäkin sitä kirjaa luin ja niinhän se nauratti että välillä piti ihan itsekseen röhähdellä vaikka välillä ihmettelin että miten se Irma ei huomaa sitä poikaa, hyvä poikahan se kuitenkin pohjimmiltaan on ja aina soitteleekin äidilleen, mutta kai se oli sitten sitä kirjan huumoria. Ja nyt ajattelin sovittaa itseni vielä miten kuten mukavasti tuolille ja lukea Nenäpäivän oikein hartaudella uudestaan. On sellainen olo että tästä tulee vielä olosuhteisiin nähden oikein hyvä päivä.

Onnittelut Finlandia-palkinnosta Mikko Rimminen!

mutta hänen jalkapohjansa muistavat metsäpolkujen neulaset

2010-12-01T23:14:00.004+02:00

Olen lukenut ja lukenut. Vielä olisi Alexandra Salmela jäljellä. Saa odottaa, nyt en enää kykene. Sanoin tänään töissä, että olen ollut luku-urakkani kanssa kuin Forrest Gump juostessaan Amerikkaa rannalta toiselle ja aina uudestaan.

Oman Finlandiani ojennan kaiken pähkäilyn jälkeen Riikka Pulkkiselle. Perusteluna mittavin määrä sitaatteja muistikirjassani. Kiitos merkityksellisistä sanoista!

"Elämä, onnellinenkin, on toteutuessaan aina vähäeleisempää kuin unelmissa. Samalla se on painavampaa." (Riikka Pulkkinen: Totta)

Ja nyt jännitetään, kuka saa oikean Finlandia-palkinnon.

Motivointia

2010-11-26T09:30:00.006+02:00

Opittu on, että kotipäivän toinen nimi on pyykkipäivä ja pesukoneen hurina enteilee silitystehtäviä, jotta jonkinlainen tasapaino kodinhoitohuoneessa säilyisi. Olen kehitellyt vuosien aikana itselleni jos jonkilaisia motivointikeinoja, jotka toisivat iloa ikuisiin pyykkivuoren valloituspyrkimyksiini.

Tänään ompelin silityslautaan uuden puuvillapäällisen. Entinen olikin käytössä kulunut jo ihan resuiseksi, joten kummasti uusi päällinen raikasti pienen tilan ilmettä. Kangas on tuota tuttua vanhaa kuosia. Ostin sitä kerran metrikaupalla, kun edullisesti sain. Vieläköhän palloja riittäisi pariin tilkkupeittoon? Vaaleansininen kiehtoo nyt kovasti silmää.

Eikös ole aika suloista, kun kodinhoitohuoneesta löytyy pikkujoulukuusi? Nostin sen keittiöstä juhlien ajaksi piiloon ja sille tielle se sitten jäi. Paketti on silittäjän palkinto, kaikki keinot ovat näemmä sallittuja.

Kotona

2010-11-25T16:12:00.001+02:00

Terveisiä täältä meidän keittiöstä. Elämään on tullut uusi rytmi ja järjestys. Aamulla herätään, katsotaan vähän lastenohjelmia, sitten aamupala ja vaatteet. Eteisessä jatketaan pukemisrumbaa. Villasukkaa, kypärämyssyä, toppahaalaria ja lahkeen kuminauharenksua. Viimeistään tässä vaiheessa pukkaa jo hikeä ja kellokin on jo ihan mahdottoman paljon. Ja sitten ajetaan päiväkodille.

Illalla kaikki käänteissä järjestyksessä. Tosin äiti ottaa jossain välissä vielä ylimääräiset pikku päiväunet. Ilman niitä ei illasta selviä.

Tänään on kuitenkin kotipäivä. Ihan rauhassa saadaan touhuilla ja istuskella tuttuun tapaan keittön pöydän ääressä.

Linnuillakin näyttää olevan ruoka-aika samaan aikaan meidän kanssa.

Ja viikonlopun juhlista muistona pöydällä reilun kaupan ruusut. Valtakunnassa kaikki hyvin!

Valmistautumista juhlaan

2010-11-20T18:30:00.001+02:00

Meillä valmistaudutaan juhlaan. Esikoinen täyttää vuosia. Päivänsankari toivoi kinkkupiirakkaa ja suklaakakkua. Hänen juhlissaan meny taitaa aina olla sama.

Pikkusisko kaivoi juhlakengät kaapin uumenista. Sopivat somasti balleriinapukuun, jonka ohi emme pystyneet ruokaostoksilla kulkemaan. Pitäähän prinsessalta yksi tyllihelmainenkin keijukaispuku löytyä. Luulin jo, että olen tullut immuuniksi heräteostoille, onneksi ei sentään ollut aikuisten kokoja.

Nuori samurai

2010-11-14T16:49:00.001+02:00

Ruokapöytää koristi tänään Suomen lippu. 5-vuotias kattoi apunani lautasia pöytään ja samalla juttelimme, miksi ihmeessä pöydässä on tällainen pikkuinen lippu. Pieni miehenalku osasi selittää tämänkin asian varsin ymmärrettävästi: "Suomi on täynnä isiä. Nyt isät huomaavat, että tänään juhlitaan."

Isänpäivän kunniaksi ajattelin esitellä kirjasarjan, jota en ole itse edes lukenut, mutta meidän perheen miehet ovat. Hykertelin syyslomalla, kun esikoinen makoili isänsä kanssa makuuhuoneessa ja molemmilla oli Chris Bradfordin kirja nenän edessä. Loman huippuhetki!

Törmäsin itse Chris Bradfordin Nuori samurai -sarjaan vuosi sitten. Olin esikoisen kanssa kirjakaupassa ja kotimatkalla poika rupesi harmittelemaan, että kaupassa oli ollut jokin tosi mielenkiintoinen kirja. En muista, palasimmeko samalla reissulla opusta hakemaan, mutta jossain vaiheessa kirja piti käydä kyllä ostamassa. Onneksi kävimme! Soturin tie oli pojalle elämys ja jatko-osaa odotettiin sitten hartaasti vuoden ajan.

Koska itse en ole vieläkään kirjoja lukenut (vaikka asiaa minulta aina säännöllisesti kysytäänkin) lainaan Soturin tien takakansitekstiä:

"Elokuu 1611. 12-vuotias Jack Flecher ja hänen isänsä haaksirikkoutuvat hurjassa myrskyssä Japanin rannikolla. Huppupäiset ninjat hyökkäävät laivalle, mutta nuorukainen pelastuu ihmeen kaupalla. Samuraimestari Masamoto Takeshi ottaa isänsä menettäneen Jackin suojiinsa, mutta pojan koettelemukset vieraalla maaperällä ovat vasta alussa. Jack aloittaa vaativan opintien miekan mestariksi. Jokainen vastoinkäyminen kuitenkin lujittaa pojan taitoja ja ymmärrystä. Ennen pitkää Jack kohtaa myös miehen, joka surmasi hänen isänsä..."

Ok! Haastattelin esikoistani ja yritin selvittää, mikä kirjasta teki erityisen kiehtovan. Poika kommentoi: "Ei voi perustella, se oli vaan niin hyvä!" (Ja se on paljon sanottu tuon ikäiseltä.)

Japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut mieheni antoi vähän perusteellisemman lausunnon lukemastaan. Vaikka kyseessä on siis nuortensarja, lukukokemus oli hänelle positiivinen yllätys. Tarina tempaisi heti ensimmäiseltä sivulta mukaansa, ja kirjat oli pakko lukea heti loppuun. Mieheni harrastaa itsekin itämaista itsepuolustuslajia ja Chris Bradfordin asiantuntemus japanilaisesta kulttuurista, samurai-perinteestä ja itämaisista taistelulajeista oli ihailtavaa ja kirjasarja on jo tämänkin takia lukemisen arvoinen. Tosi hyvä seikkailusarja!

Me jäämme odottamaan sarjan päätösosaa. Onneksi se ilmestyy jo ensi vuonna!

***

Esikoinen on vuosien ajan luottanut minun kirjamakuuni ja tarvittaessa pyytänyt hyviä lukuvinkkejä. Nyt viimeisen parin viikon aikana olen kahteen kertaan joutunut oikein pinnistelemään, että olen keksinyt herralle luettavaa. Viimeksi jo hätäpäissäni iskin hänelle Häräntappoaseen käteen, kun tuntui, ettei kotihyllystä enää löydy mitään sellaista, mitä poika ei olisi lukenut. Mitä muut noin 12-vuotiaat pojat lukevat? Meillä viimeisen vuoden aikana on luettu Remestä, Sacherin Paahdetta, Christien dekkareita, Jukka Parkkista, Darren Dhanin tarinoita ja se Yön eläjä oli myös ehdoton menestys...

Mies lukee parhaillaan Oksasen Puhdistusta. Pinnistelen, etten kommentoi hänelle mitään, ennen kuin saan luvan.

Tällaisia isänpäiväkuulumisia Hiirulaisen majasta.

Mukavaa isänpäivää isälle ja kaikille muillekin isille ja papoille!

Meillä asustaa tällainen tyttöninja kaikkien poikaninjojen lisäksi

Marraskuussa

2010-11-05T15:44:00.000+02:00

Annoin periksi ja vaihdoin kameraan kittiputken. Olin unohtanut siihen loittorenkaan, joten vielä piti käydä ulkona tallentamassa syksyn viimeiset sadepisarat.

Talvin on todellakin nurkan takana. Sormet kohmettuvat ilman hansikkaita. Vesiheinä on sitkeä, se jaksaa yhä herttaisesti vihertää. Joskus rikkaruohotkin ilostuttavat!

Levollista ja rauhaisaa

pyhää

itse kullekin!

Eksyneen muistikirja

2010-11-01T00:02:00.001+02:00

"Syksy pimeni. Aamut myöhästyivät viikko toisensa jälkeen enemmän, Anna niiden mukana. Lopulta pitkä odotus päättyi, ja alkoi syntyä lapsia.
Ensimmäisenä tuli Liina-Liina, heti pian sen jälkeen Ahti Joonas ja Piia Pampula. Ne ilmestyivät mitä oudoimmista paikoista. Liina-Liina paisui pullataikinasta; kesken vaivaamisen Anna vain tajusi, että turvonnut pulla oli muuttunut lapseksi. Hän nosti keittiöpyyhkeeseen sotkeutuneen jauhoisen vauvan syliinsä ja painoi sen hellästi rintaa vasten. Taikinavauva röyhtäisi, ja Annan täytti lämmin lohtu. Koko illan hän istui sohvalla ja imetti taikinaa. Sillä oli rusinanväriset silmät ja sileä, pullukka iho. Se oli juuri sellainen kuin Anna oli kuvitellutkin, levollinen ja luottavainen pieni tyttö. Antin leuka ja nenänpää, Annan tummat silmät. Heti ensimmäisestä röyhtäyksestä asti Anna oli tiennyt, mitä vauva tarvitsi, ja tytön luottavaisuus ja rauha tarttuivat Annaan. Hän osasi olla äiti. Hän osasi olla tämän pienen tytön äiti."
(Selja Ahava: Eksyneen muistikirja)

Oikeasti mitään lapsia ei ole. Annan mies Antti on kuollut liikenneonnettomuudessa jättäen jälkeensä vain lapun tiskipöydälle: "Anteeksi rakas tiskit jäi."

Kirjan alussa Anna on sairaalassa. Koko osasto on täynnä mummoja, joiden puheista ei kukaan saa tolkkua. Anna sentään yrittää käyttäytyä sivistyneesti. Vaikka muisti ei toimi, hulluksi ei silti tarvitse tulla. Annasta tuntuu, että hänen muistinsa on kuin tilkkutäkki, jonka palaset ovat irrallaan muodostamatta mitään selkeää kuvioita. Välillä Jumala tuo Annalle kukkia sairaalaan ja pyytää häntä kävelylle. Ulkona Anna muistaa, että kengät unohtuivat. Jumala lohduttaa, että ilman kenkiäkin pärjää. Hän itsekin kulkee ihan vain sukkasillaan.

Annan muistista putkahtaa esiin tapahtumia, joista hän yrittää kursia elämäänsä kasaan. Samalla esiin putkahtaa paljon muutakin, sellaista, mitä oikeasti ei kai tapahtunutkaan. Jossain vaiheessa Anna vain eksyi eivätkä ainaiset sanalistatkaan enää auttaneet. Anna kuitenkin jaksaa käyttäytyä ja ihailtavan suvaitsevaisesti hän ottaa vastaan kaikki kummallisuudet, joita hän matkoillaan kohtaa.

Seija Ahavan esikoisteos Eksyneen muistikirja on kaunis ja koskettava kertomus vakavasta aiheesta, jota kuitenkin voi lähestyä ihan lohdullisestakin näkökulmasta. Ja siitä maagisuudesta minä pidin erityisesti ja Ahavan tavasta kirjoittaa! Eksyneen muistikirjan laitan kirjahyllyssäni osastoon "Kauniit lukukokemukset" ja jään kaihoisasti odottamaan, mitä tuleman pitää. Rima on asettunut pelottavan korkealle.

"Ei ole yhtenäistä tarinaa, on valaistuja hetkiä, ja loppu on pimeää."

JEANETTE WINTERSON

***

Lauantain Hesarissa Selja Ahava kertoi näin:

"Rakkaimmat kirjailijaystäväni taitavat olla ulkomailla, esimerkiksi herra Murakami Japanissa. Leena Krohnin Tainaron oli aikoinaan tärkeä kirja. Katri Lipsonin Kosmonautissa on ihanaa ilmaa, Tove Janssonin maailmassa on syvyyttä ilman angstia."

Voih, olen niin samaa mieltä ja tuo herra Murakami odottaa edelleen tuossa yöpöydällä. Nyt viimeistään kirjaan on pakko tarttua, vaikka tiiliskiven lukeminen kestäisi koko loppuvuoden.

In memoriam

2010-10-31T16:46:00.001+02:00

24.10.2010

28.10.2010

Tänään jäljellä keppi, porkkana, rottinkikori ja kasa puoliksi jyrsittyjä omppuja. Viisivuotias totesi: "Olipas lyhyt talvi. Kohta taitaa olla jo pääsiäinen."

Meillä ei ole vaivuttu synkkyyteen, vaikka hiljaiseloa olemme viettäneetkin. Johonkin se aika vain katoaa. Tärkeintä kai, ettei ole tekemisen puutetta.

***

Tahtoisin esitellä tänään myös yhden ihanan kirjan, mutta aika ei taida riittää. Pitää valmistautua alkavaan työviikkoon ja lapsen aamuiseen vasu-keskusteluun. Iloa sunnuntai-iltaan!

2010-10-25T09:06:00.023+03:00

Olen koko syksyn haikaillut kauniiden kansioiden perään, mutta mistään ei sellaisia ole löytynyt. Pakko oli siis ryhtyä askartelupuuhiin. Kaunista kangasta, vanha mappi ja UHU-liimaa. Lopputuloksena ihana kukkakansio. Otan tämän töihin mukaan ja mapitan tärkeät paperit, voi onnea!

Ja lisää inspiraation tuotoksia.

Joutilaina hetkinä olen silmäillyt ihanuuskuvastoa ja huomannut, että onnestani on tähän päivään asti puuttunut sydännauha. Nyt minulla on sellainenkin! Ajattelin ripustaa sen valkoisen saunakamarin ikkunaan ja viettää niitä pikkuisia pikkujouluja heti marraskuun alkupäivinä. I`m dreaming of a...

Kyllä loma tekee sielulle hyvää!

I`m Dreaming of a...

2010-10-24T19:00:00.001+03:00

Viimeisenä lomapäivänä kaivettiin kangaskätköt esiin. Nyt on mukava aloitella uusi työviikko!

Palaillaan!

Koirapäinen pyöveli

2010-10-20T22:42:00.002+03:00

"Kun hän palasi työpaikkaansa - taivaan lahja, että hänellä oli sellainen - toimistotyön helppous nauratti häntä. Hän hekotti ääneen. Hän nauroi partaansa. Hän nauroi salaa ja päin naamaa, kun joku vielä lisääntymätön työkaveri tai yhden lapsen äiti valitteli väsymystään. Hän hirnui umpihulluille ilmaisuille vauvaloma, isyysloma ja äitiysloma. Aina kun hän vei lapset päiväkotiin ja ajoi autolla työpaikalleen, hän kihersi ääneen kuin olisi onnistunut tekemään täydellisen huijauksen. Koko päivä lepoa tiedossa, aina kahdeksasta puoli viiteen!"

(Päivi Alasalmi: Oma huone)

Ja kyllä minäkin olen hirnunut, voi että! Rinta rinnan pessyt ja paikannut, silittänyt ja pakannut. Koko syysloman. Miten oikeat suurperheen äidit selviävät ikuisesta vaatesirkuksesta? Nyt on vanhat viety kirpputorille ja uudet talvitamineet kenkiä lukuun ottamatta hankittu tilalle, onneksi on tämä loma!

Sitä kihertelyä ja hirnumista aiheutti tuo Alasalmen uusin novellikokelma Koirapäinen pyöveli. En tiedä, mitä riemunsekaiset reaktioni minusta paljastavat, kirjoittaahan Alasalmi kuitenkin varsin vakavista aiheista, marginaali-ihmisistä ja tynnyrissä kasvaneista tyypeistä, mutta kun se tyyli on niin hersyvää ja oudot kulkijat kuitenkin aina lopulta selviytyvät- jos nyt ei aivan kunnialla- niin jotenkin kuitenkin. Mikä tässä elämässä sittenkin onkaan se oikea tapa selviytyä? Kukin sen kai itse parhaiten tietää. Toiset tekevät lapsuudessaan yhden nolon ääntämisvirheen ja sen seuraksena fanaattisesti mapittavat koko elämänsä tarkasti ja hallitusti kansioihin, toiset suunnittelevat tekemisiään 10 vuoden jaksoissa eteenpäin, kunnes villiintyvät ulvomaan kuutamossa, toiset katoavat roskapussia viedessään ja toisille riittää pelkkä paon mahdollisuus, tuosta noin kolme askelta totutusta. Koskaan ei kannata luovuttaa ja toista ihmistä pitää arvostaa ja itseäänkin, sillä muuten voi muuttua näkymättömäksi (eikä sekään ole hassumpaa, jos itse niin tahtoo).

Vaikea valita, jos pitäisi joku näistä novelleista nostaa erikseen esille. Oma huone kertoi väsyneestä äidistä riemastuttavan tarinan, Sudensulhasessa oli jotakin tuttua ja jotakin täysin yllättävää, Näkymätön nainen oli kuitenkin ihan lohdullinen tarina, Vitsaus ja Jätä se kulkevat käsi kädessä, Jokioisten kesäleiri kikatuttaa vieläkin, Aktiivinen autoiluloma ihanaa yhteistä laatuaikaa ja Pokerinaamat, ei voi muuta kuin hymyillä...

Päivi Alasalmen novellikokoelmaa ruoditaan ensi perjantaina YLE Radio 1:n Kirjakerhossa klo 13. Samalla pohditaan, mitkä seikat vaikuttavat siihen, miten lukija lukee novellin ja kulkevatko oma elämänkokemus ja tulkinta käsi kädessä. Aika mielenkiintoista ja paljastavaa. Joku taitaakin viettää viimeisen syyslomailtapäivänsä radiota kuunnellen.

Terapiaa

2010-10-17T22:23:00.002+03:00

Omaan visuaalisen muistin ja valokuvat ovat minulle valtavan tärkeitä. Huonoina päivinä onnellisten päivien kuvista saa positiivista energiaa. Tässä yksi tällainen onnellisten päivien otos. Kuva on osa ihanaa kuvasarjaa, jonka haluaisin ripustaa joskus jopa seinälle tuomaan iloa ja voimaa elämään.

Oikeasti tämä kuluvakin päivä kuuluu siihen onnellisten päivien osastoon, ainakin melkein. Olimme mökillä ja kävelimme kultaisessa sateessa keltaisessa lehtikuusimetsässä. Luulin saaneeni kameraani joulukorttikuviakin. Arvata saattaa, miten tarina päättyi? Onnistuin kotona tyhjentämään kameran muistikortin ja kuvat katosivat jonnekin ja takuulla ikuisiksi ajoiksi.

Onneksi mies ei ollut tuolloin kotona (säästyipä kerrankin näkemästä ja kokemasta äkäistä emäntää ja hetkittäistä epätoivoa) ja onneksi näitä pelastavia kuvia on kansiot pullollaan. Nyt lähden ostamaan Bionicle-pojalle kaupasta suklaakeksejä ja kermavaahtoa. Keittiössä odottaa pannukakkutaikina, maailman paras sellainen!

Kultaista

2010-10-16T22:59:00.002+03:00

Ei tullut myräkkää torstaina, saimme häikäisevän auringonpaisteen. Istuin linja-autossa ja ajelin ympäri kotikaupunkiani. Maisema oli kullankeltainen ja kaunis. Pitäisi kulkea bussilla useamminkin. Havahduin monet kerrat matkan aikana, kun matkustajat - lähes kaikki - poistuessaan kyydistä kiittivät kauniisti kuljettajaa. Tulin hyvälle mielelle. Hyvätapaiset kulkevat bussilla tai linkillä, kuten täällä usein sanotaan.

Nyt meillä on loma. Suunnitelmia ei ole juurikaan. Ihan vain ollaan ja tehdään yhdessä mukavia. Ollaan siinä aika hyviä!

Lapset leipoivat tänään ensimmäiset syyspiparit, mies siivosi lastenhuoneen. Paljon vietiin tavaraa vinttiin ja hyvä niin. Itse en henno koskaan niin ronskilla otteella karsia. Nyt mahtuvat pienet taas leikkimään yhteiseen kamariinsa ainakin toistaiseksi. Tyttö nimittäin sai viikolla postista prinsessajulisteen ja poika oli sitä mieltä, ettei voi nukkua huoneessa, jossa tuollainen krumeluu roikkuu seinällä. Ajatus isommasta kodista hiipi hetkeksi takaraivoon kummittelemaan. Pitääkö sitä joskus oikeasti vaihtaa vielä isompaan?

Nyt kutsuu Arne Nevanlinna. Hjalmar on aivan erilainen lukukokemus kuin Marie, mutta herkullista tajunnanvirtaa löytyy kyllä tästä uudemmastakin. Onneksi on loma!

Viimeinen Huvitus

2010-10-13T14:06:00.001+03:00

Puuhun oli jäänyt yksinäinen kesäomena. Siellä se kummasteli eilen satanutta ensilunta. Iltapäivän aurinko kuivatti märät posket. Tänään pihan täytti iloinen sirkutus. Sinne meni se viimeinen Huvitus!

Onneksi toisessa puussa on vielä talviomenat tallella. Mitenkähän punaposket kestävät lumipesut?

Miten talvi osaakin aina yllättää? Itse luulin olevani kaukaa viisas ja varasin jo viikkoja sitten ajan talvirenkaiden vaihtoon. Saan talvipelit autooni hyvissä ajoin ensi viikon torstaina! : ) Huomiseen myräkkään täytyy kai valmistautua bussiaikatauluja lueskelemalla. Tulkintani mukaan bussiin on hypättävä klo 6.25, jos työpäivä alkaa kahdeksalta. Juoksemallakin pääsisin huomattavasti sutjakammin perille. Jännittävä aamu luvassa siis!

Onnea voittajalle!

2010-10-10T20:20:00.000+03:00

Hiirulaisen majan juhla-arvonta suoritettiin tänään varsin hämärissä olosuhteissa. Onneksi virallisia valvojia paikalla oli runsain määrin. Valvojat toimivat vuorotellen myös onnettarina ja kuinka ollakaan, molemmissa voittoarvoissa luki -A-. Linkittäminen siis kannattaa! : ) Sydämelliset onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

***

Ps. Ne pienimmät viralliset valvojat jatkavat edelleen arpajaisiaan lastenhuoneessa. Kohta on purkista jokainen arpa nostettu. Onnea ensi viikolle luvassa siis jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Minä lähden siivoamaan arpalippuja laittioilta.

Huisketta

2010-10-09T22:51:00.005+03:00

Jostain se taas saapui. Kummallinen kiire. Yöunetkin jääneet kovin niukoiksi. Esimies totesi, että elämme stressiviikkoja, tuttuja sellaisia. Onneksi PIIITKÄ syysloma alkaa ihan pian. Huiskitaan nyt ensin alta pois tuo tulevakin viikko. Perjantaina sitten helpottaa.

Viime yönä nukuin kymmenen tuntia ja aamulla juoksin järven ympäri. Nyt ovat akut taas virtaa täynnä ja huomenna ihana juhlapäivä.

***

Ps. Arvonta luvassa ihan pian.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Muotokuvamaalarin tytär

2010-10-05T00:31:00.001+03:00

"Kevyitä mutta syvältä kouraisevia novelleja väärinymmärryksistä, joita syntyy, kun sukupolvien kuilu avautuu ihmisten - tai ruumiin ja mielen - väliin."

Syksyn satoa parhaimmillaan.

Tuula-Liina Varis = viisas, inhimillinen, tarkkasilmäinen, riemastuttava, ymmärtäväinen, pelokas, rohkea, sielunsisko.

Olin suunnitellut lukevani novellin päivässä viikon ajan, mutta toisin kävi. Tuula-Liina Variksen Muotokuvamaalarin tytär piti ahmaista yhtenä suupalana ja sulatella sitten hitaasti päiväkausien ajan.

Novellikokoelma päässee kirjahyllyssäni kohtaan Rakkaat aikakirjani Jari Tervon Kallellaan-kirjan vierustoveriksi. (Tervoa en yleensä harrasta, mutta tuo edellä mainittu on minulle kovasti tärkeä; kirja kertoo oman esikoiseni ensimmäisestä elinvuodesta.)

Muotokuvamaalarin tytär sisältää monenlaisia novelleja tästä ajasta. Minulle jäi erityisesti mieleen Pienen mummosarjan ihana Riitta Rantanen, kotipalvelun hoitaja, jolla oli hämmästyttävästi aikaa kammata mummon tukkaa, käyttää häntä oikeassa vessassa, kattaa ruokapöytään kauniit astiat ja etsiä kirjahyllystä pari runokirjaakin, ainakin sillä ensimmäisellä vierailukerralla. Yleensähän kaikilla on niin kiire. Aikaa on rajallisesti ja hommat pitää hoitaa sutjakammin ja sutjakammin. Mummot ovat kuin hiekalla täytettyjä nukkeja, ei niistä niin väliä, kunhan työt vain hoituvat.

Suurta sielujen sympatiaa kirjailijan kanssa koin lukiessani Muistin että unohdin -osan työpäiväkirjaa. Vaikka Varis kuuluukin siihen naisvuosikertaan, joka syntyi silloin kun erään isänmaan kohtalo oli Hitlerin peukalon alla, ajatuksemme olivat viime kesän helteissä kovasti yhteneväisiä, vaikka meidän mökin aamupalapöydässä ei vanhoja Parnassoja luettukaan. Mutta ne linnut.

Niin ja siitä pelokkuudesta.

"Se raha, jonka hän (=Tommy Tabermann) ansaitsi runoillaan, oli maailman kunniallisinta rahaa, sen saamiseksi ei ollut ketään riistetty eikä ryöstetty. Kaikki oli tullut omien korvien välistä. Niin kuin kirjailijan raha tulee. Myös apuraha; ei sitä kenellekään pelkästä olemassaolosta makseta."

Korvien välistä löytyy myös se pelkoa aiheuttava synkkä varjo, joka muuttaa ihmisen ajatusmaailman vieraaksi ja hullunkuriseksi. Varjon nimi on Alzheimer.

"Vanhuus ei ole ilo, mutta pitkä ikä on, se perspektiivi."

Lämpimäisiä

2010-09-29T08:00:00.008+03:00

Meillä ei ole perunakellaria, joten perunoiden säilyttäminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Eräs ratkaisu on leipoa perunoista rieskoja. Ne hävivät korista TOSI nopeasti. Aina pitäisi tehdä se vielä isompi annos!

Minusta parhaat rieskat ovat todella pehmoisia, joten yritän käyttää mahdollisimman vähän jauhoja. Teen taikinasta löysää velliä ja ripottelen sitten vain velliletun pintaan jauhoja, jotta saan taputeltua rieskan ohueksi. Niin ja taikinan teen perunamuussin jämästä, johon viskaan sekaan 1-2 munaa, hieman suolaa ja lisäksi vehnäjauhoja sopivasti. Tosi helppoa ja nopeaa ja onnistuu ilman reseptiäkin.

Luomupuutarhan satoa

2010-09-28T14:21:00.004+03:00

Käväisimme sunnuntaina mökillä. Pääsin Pillin ja Pullan kanssa taas perunannostotalkoisiin. Lapset ovat jo tässäkin asiassa vanhoja tekijöitä, mutta voi sitä iloa, kun maan uumenista putkahtaa esille ihania valkoisia pottuja. Riemu on aina yhtä ainutkertainen. Me kiljahdimme tervetulleeksi luultavasti ihan joka ikisen mukulan. Naapureille tiedoksi, että jos tulevina vuosina syyskuussa meidän suunnalta kuuluu ihmeellistä kiljuntaa, niin pottuja meillä vain nostellaan. Taitavat nuo lapset hoitaa homman ensi vuonna jo ihan kaksistaan, niin eteviä olivat!

Joskus olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. En muuten oikeasti ole yksi seitsemästä kääpiöstä, vaikka usein nuhainen olenkin.

Juhlitaan ja arvotaan!

2010-09-25T23:16:00.017+03:00

Niin jäivät ne kuutamojuhlat juhlimatta, vaikka taivaalla loistikin upea täysikuu. Olen aika huono juhlija muutenkin. Pidän sellaisista rauhallisista juhlista. Poltellaan kynttilöitä ja rupatellaan mukavia ja syödään herkkuja. Joulu onkin ehdottomasti se rakkain juhlani. Vapusta en niinkään perusta ja juhannuksena ihaninta on syödä ystävän kanssa juhannusyönkakkua ja lukea hyvää kirjaa.

Nyt kyllä oikeasti voisimme vähän juhlistaakin tätä blogielämää, sillä tasaluvuthan ovat aina juhlan paikkoja. Juhlitaan nyt tuota sivupalkin satasta. Uskomatonta, että Hiirulaisen majalla on noin monta mukavaa ystävää!

Lisäksi olen viime viikkojen aikana saanut mukavia tunnustuksia ja niitä olisi myös aihetta juhlia. Kiitoksia Päkä, Kirsikka ja Ilse!

Minun pitäisi nyt paljastaa tärkeitä ja rakkaita asioita omasta elämästäni. Ajattelin paljastaa tällaisia pieniä juttuja itsestäni:

1. Innostun helposti uusista asioista.

2. HYMYILEN paljon, joskus liikaakin. : )

3. Osaan olla myös uskomattoman vihainen.

4. En havittele kuuta taivaalta.

5. Tarkastelen asioita usein sieluni silmin.

6. Olen elämässäni ollut hyvin onnekas.

7. Olen onnellinen tässä ja nyt.

Itse lähetän Beautiful blogger -palkinnon seuraaville kauniiden blogien tekijöille kera toiveen kuulla seitsemän pientä paljastusta :

Vadelmakujan Homsantuulle,
Omnia tempus Habentin Karitalle
ja
Rajamäen Rykmentin Sarille.

***
Niin ja vielä yksi paljastus. En voi vastustaan noita Green Gaten tuotteita. Ajattelin juhlan kunniaksi ilahduttaa vielä pienen arpajaisen muodossa. Arpajaispalkintona Green Gaten Bella Linen -patakinnas ja samaa kuosia keittiöpyyhe (samanlaiset kuin kuvassa yllä). Osallistua voi jättämällä kommentin tuttuun tapaan tähän postaukseen ja linkittämällä voittomahdollisuudet tuplaantuvat. Ilmoitathan, monellako arvalla osallistut? : )

Paluu salaiseen puutarhaan

2010-09-25T20:13:00.006+03:00

Voisin asua talvisin kerrostalossa. Kukaan meidän perheestä ei ole viikkoihin käynyt takapihalla. Elämä kuitenkin jatkuu salaisessa puutarhassa. Nurmikossa pystyy jo kahlaamaan, kasvimaalla tuoksuu piparminttupurkka ja alppikärhö hämmästyttää syyskukkasillaan. Lelutkin jatkavat leikkejään, vaikka lapset ovat siirtäneet touhunsa päiväkodin aidatulle pihamaalle.

Syysflunssa yllätti meidät uusintakierroksella ja elämä on tuntunut löysäilyltä. Onneksi anoppi pelasti taas tilanteen tarjoamalla lastenhoitoapua ja pääsin torstaina töihin tuulettumaan. Olen saanut mukavia uusia työkavereita ja päähäni on juurtunut innostavia työajatuksia. Nyt jatkan kuitenkin viikonlopun viettoa ja yritän ajatella vain ja ainoastaan omia ajatuksiani, vaikka iltalenkilläkin ne työjutut putkahtivat jatkuvasti päähäni pyörimään. Tällaista tämä elämä on, onneksi ihan positiivisessa mielessä!

Yön eläjä

2010-09-21T14:45:00.006+03:00

Mökille rakennetaan skeittiramppi. Viereen tulee joskus tulevina vuosina kasvihuone. Siellä me sitten esikoisen kanssa pihan perällä elämme rinnakkaiseloa ja rupattelemme mukavia. Skeittipoika on kova puhumaan.

Viime viikonloppuna poika oli kuitenkin vaiti. Hän luki, luki ja luki. Edellisellä kerralla lukemaan innosti Ilkka Remes, nyt koukuttajana irlantilainen Kate Thompson.

Yön eläjä kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, nuorisorikollisesta, jonka elämän ainoa tarkoitus on autojen varastaminen ja tuossa puuhassa keinoja ei kaihdeta. Pojan äidillä itselläänkin riittää rutkasti ongelmia ja pojan touhujen suhteen hän on täysin neuvoton. Äiti päättääkin ratkaista kaikki ongelmat yhdellä kertaa muuttamalla perheineen pois Dublinista maaseudun rauhaan. Rauhaa Claren pikkukylästä ei tunnu löytyvän, sillä perheen uudessa kodissa kummittelee. Pikkuveli Dennis näkee jatkuvasti pikkuisen haltijanaisen, jolle täytyy joka yö jättää maitokulho odottamaan. Talon historiasta alkaa hiljalleen paljastua kummallisia asioita.

Naapurin isäntä PJ näkee Bobbyn piilevät kyvyt ja tarjoaa pojalle töitä. Kaikenlaista kuitenkin tapahtuu ja Bobby tuntuu sotkevan asiansa pahanpäiväisesti myös Claressa. Kylvetyt hyvän siemenet alkavat kaikesta huolimatta itää, vaikka muutos tapahtuu kovin hitaasti.

"Katsoin momenttiavainta. Halusin päästä käyttämään sitä taas, nyt kun tiesin, mitä se teki. Matty löysi vielä kaksi prikkaa vanhasta keksipurkista ja tuli niiden kanssa takaisin, mutta ei ottanut avainta minulta pois. Hän antoi minun panna kaikki pultit paikoilleen.
- Kulkeeko se nyt? kysyin.
Hän nauroi. -Siihen menee vielä aikaa, hän sanoi. -Työntötangot pitää panna paikoilleen ja niin edespäin. Sen jälkeen on vuorossa venttiilikoppa, ja moottori onkin sitten siinä. Ja seuraavaksi minun täytyy saada jostain uusi kaasuttaja ja bensapumppu.
Hän potkaisi autoa renkaaseen, mutta ei kovin kovaa. - Oikeastaan tästä romusta pitää uusia ihan kaikki. Mutta se juuri Land Rovereissa on hienoa. Ne voi aina korjata, jos vain haluaa. Ja lopulta se on sen arvoista."

Minäkin luin kirjan ja pidin siitä kovasti. Tarinassa oli jotain samaa kuin ikivanhassa S.E. Hintonin Me kolme ja jengi -teoksessa höystettynä vielä Irlannin kiehtovalla mytologialla. Tästäkin kirjasta olisi mukava keskustella vielä enemmän. Ehkäpä sitten siellä kasvimaan perällä... : )

Meidän perheen ikuinen yön eläjä yrittää paikkailla syksyisiä angervonoksia. Minä taidan olla myös yksi yön eläjä ensi yönä, kalenterissa kun seisoo tuo täydenkuun mollukka. Pitäisiköhän järjestää kuutamojuhlat?

Sukkakuumetta

2010-09-16T20:56:00.002+03:00

Maanantaina se iski. Tiistaina piti päästä varastoja täydentämään, ajattelin jotain kaunista syksyistä. Mukaan tarttui pari vyyhtiä vaaleanpunaista. Raidat teen vanhoista jämistä. Vuosiin en ole sukkaa kutonut ja se kantapää on täyttä hepreaa. Minulta pitäisi kuitenkin löytyä ratkaiseva geeni, sukuni naiset ovat sukantekijöitä.

Varulta kaivoin avukseni kirjahyllystä tuon ihanaisen sukkakirjan. Sieltä löytyy ohje myös lettisukkaan. Minä kudon tasaraitaa ja pelkkää oikeaa. Parempi valita varman päälle.

Kesä mökilläkö?

2010-09-13T22:05:00.001+03:00

Kesämökin maisema on syksyinen ja yöaikaan seutu täyttyy pimeydestä. Kannan aamulla ämpäreillä vettä saunapataan ja lämmitän päivän tiskivedet. Savun haju saa ajatukset mukavasti lentämään. Sitten alkaa päivän urakka.

Pihanurmesta putkahtaa esiin yllätyksiä. Milloinkahan oppisin tunnistamaan sieniä? Tämä tuskin on myrkyllinen.

Meillä pilkitään myös kesäisin. Aika vonkaleita ovat nämä syksynkin saaliit.

Mökkikausi jatkuu kuulemma vielä pitkään, vaikka kesästä on jäljellä enää tämä ihanainen pelakuu.

Pieni puutarhuri

2010-09-10T23:36:00.003+03:00

Voisin kertoa erään ninjakouluharrastuksesta, toisen skeittilautailusta tai kolmannen Star Wars -taisteluista, mutta kamerasta löytyikin taas kuvia pienestä puutarhurista. Kummasti sitä pihalta löytyy syksylläkin puutarhurille puhdetöitä. Onneksi minulla on tarkkasilmäinen ja tarmokas pikku apulainen.

Matka kuvien taakse

2010-09-07T14:59:00.007+03:00

Kun aurinko laskee, mies vie pienet aittaan nukkumaan ja minä jään yksin saunatupaan - alkaa minun oma aikani. Siivoan päivän jäljet, lakaisen lattia ja sitten avaan kirjan.

Mies ja iso poika katsovat aitassa Selviytyjiä tai illan elokuvaa ja minä matkaan jonnekin kaukaisuuteen.

Tunsin kerran nuoren naisen, joka oli viettänyt lapsuutensa ensimmäiset vuodet maassa, jonka nimi on Afganistan. Hänen takapihallaan kasvoi viinirypäleitä, joita pieni tyttö rakasti niin paljon, että hänen äitinsä oli pakastanut niitä tytölle runsain määrin myös talvea varten. Sitten tuli Taleban ja kaikki muuttui.

Tuo nuori nainen mielessäni palaan aina hetkittäin itsekin Afganistaniin, maahan, jossa oikeasti en ole koskaan käynyt. Tällä kertaa matkaoppaanani oli italialainen kirjailija Francesca Marciano.

Matka kuvien taakse (WSOY 2010) kertoo kahden länsimaalaisen naisen matkasta Afganistaniin tarkoituksenaan tehdä reportaasi nuorten afgaaninaisten polttoitsemurhayrityksistä.

"On pelottavaa ajatella, että vain yksi reitti tuhannesta johtaa ennalta määrätylle paikalle lentokoneeseen, jolla pääsee kotiin - ja sitä reittiä on seurattava prikulleen ilman poikkeamisia, viivytyksiä tai onnettomuuksia, jos mielii ehtiä mukaan."

Prikulleen, jos mielii ehtiä mukaan. Kaikki eivät ehdi. Yhtäkkiä valokuvaaja Maria Galante huomaa olevansa yksin hyytävässä Kabulin yössä taskussaan vain yksi vaivainen 50 euron seteli.

"Kun rahat ja aseet ovat miesten hallussa ja ympärillä soditaan, niistä osattoman naisen on pienoinen pakko tehdä niin kuin käsketään. Istuin ginitonikki kädessäni ja annoin sen hämmentävän ajatuksen upota tajuntaani."

Asioilla on aina niin monta puolta. Eri näkökulmista tarkasteltunakin keskeinen motiivi on turhan usein raha, se ratkaisee. Onneksi ei kuitenkaan aina.

"Kuvittelin, että katsoin itseäni ylhäältä, avaruudessa kiertävästä satelliitista, ja että suuntauduin maailmankartalla juuri tähän pisteeseen. Mutta kun yritin kuvitella, miten kaukana tämä piha oli saneeratusta Milanon-kaksiostani, kun yritin kuvitella välimatkaa, tuntui uskomattomalta, että asuntoni oli tosiaan olemassa jossain tällä planeetalla."

Suljen kirjan ja sammutan saunatuvan valot. Minua ympäröi pimeys. Matkaa syysyön läpi aittaan 50 askelta. Jostain kuuluu pyssyn pamahdus. Lintumiehet istuvat passissa iltapimeälläkin. Naurahdan hassuille ajatuksilleni ja mietin pienen afgaanitytön iloa, kun hän herkuttelee oman pihansa makeaakin makeammilla viinirypäleillä.

Karkaavat ajatukset ja tohvelieläimet

2010-09-01T21:58:00.013+03:00

Kaksi vapaapäivää takana ja huomenna alkaisi varsinainen työviikon tynkä. Minä ajattelen kuitenkin nyt hetken tulevaa viikonloppua. Miehellä takaraivossa piirustukset laiturista. Sen rakentaminen olisi kai nyt helppoa: vesi on niin matalalla, että joutsenetkin joutuvat kahlaamaan. Erään kasvimaalla luvassa salvospuuhia. Kehikot olisi hyvä saada valmiiksi ennen talvea ja ensi kevättä. Projekteja meillä kyllä riittää! Ehkä vähän maistellaan perunasatoakin. Ja minä pääsen monen viikon tauon jälkeen ulos pesemään astioita (lempipuuhaani ihan oikeasti). Hullut on huvit!

***

Huomenna aloitan työpäiväni puhumalla keijustoista, vesikirpuista ja tohvelieläimistä. Pitääpä vielä tänään selvittää, mitä kummallisuuksia moiset otukset ovatkaan. Onneksi kuulijakunta on erittäin motivoitunutta, joten mukava aamu luvassa. Täytyypä lähteä etsimään vielä vaatteet aamua varten valmiiksi...

Palaillaan!

***

Roikkuvia

2010-08-28T20:51:00.001+03:00

Eivät ne vitamiinitkaan sitten tepsineet. Räkänokkatauti on muuttunut kuumeeksi. Tänään potilaita kotona kaksi kappaletta.

Olen joskus todennut eläväni vain kesäisin. Yli viikkoon en ole käynyt pihalla, en jumpassa, en juuri missään (paitsi töissä tietenkin). Siellä jossain mökillä ovat auringonkukat varmasti täydessä kukassa ja perunatkin jo vallan hyvällä mallilla. No, me roikumme täällä kotona...

Tänään uhkasin sadetta ja uskaltauduin kamerani kanssa takapihalle. Huvitussato on parhaimmillaan ja Valkeat kuulaatkin jo ihan hilkulla. Myös ampiaiset ovat huomanneet herkullisen omenasadon ja kutsuneet itsensä kekkereille. Erityisiloa päivään tuovat puussa roikkuvat luumut. Kivasti ne jo punertavatkin. Taitaa se elämä jatkua ihan mukavalla tavalla vielä kesän jälkeenkin.

***

Ps. Syksyn kirjasatokin alkaa hiljalleen kypsyä. Ei hassumpaa, ei hassumpaa...

Jäähyväisiä

2010-08-22T13:32:00.000+03:00

Kesän valo on aloittanut pitkät jäähyväisseremoniansa. Toiset osaavat poistua näyttämöltä kovin kauniilla tavalla ja lempeästi.

Minä poistan keittiön ikkunasta kesän voikukat ja tilalle ripustan syksyverhot, ne samat, jotka ikkunassa roikkuvat joka talvi. Kaikella on aikansa.

Vitamiineja toipilaalle

2010-08-21T18:28:00.003+03:00

Niinhän siinä kävi, että meillä sairastuttiin. Luulen, että enteroa lievässä muodossa. Maha- ja pääkipua, nuhaa, pientä kuumetta ja vesikelloihottomaakin, mutta vain hetkellisesti. Omakin vointi alkaa olla sellainen, että kaikki konstit pitää ottaa käyttöön. Maanantaista kun selviää, olisi hetkinen aikaa taas sairastaakin... Hassua tämä tunnollisen elämä!

Nyt siis vain kuumaa juomaa ja paljon vitamiineja. Kunnon yöunista on kai turha edes haaveilla.

Vitamiinit ajattelimme napostella seuraavassa muodossa:

Kermavaahtoa, mascarponea, mustaherukoita, punaherukoita, mustikoita, vadelmia ja karviaisia sopivassa suhteessa ja päälle vielä ripaus sokeriakin. Silmänruokakin tekee kummia, joten maljakkoon vielä syysleimuja - ja korvan taakse myös. Eiköhän näillä eväillä yksi virus nitistetä!

***

Pieni neiti kiljahteli: "Anna mulle sitä räkälääkettä!"

Panadol-pullosta räkänokka totesi: "Terveellistä. Siitä saa voimaa. Anna lisää!"

Nyt lähdemme sohvalle potemaan. Piirretyt pyörimään lapsille ja itse avaan uuden Itkosen...

Omenakakku

2010-08-19T08:00:00.004+03:00

"Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut. Omenakakun tuoksu vie ajatukseni heti kotiin äidin ja isän luokse.

Äiti leipoo ja huolehtii metsästäjistä, jotka ovat juuri palanneet metsästä märkien ja viluisten koirien kanssa pitkän päivän jälkeen, tuli rätisee takassa ja ilmassa leijuu kahvin ja vasta leivotun omenakakun kanelinen ja mantelinen tuoksu. Pöydässä kiertää vaniljakastikekannu.

Erityisesti mieleen muistuu Åsa, joka otti salaa kaksi kakkupalaa kerrallaan ja toivoi, ettei kukaan huomaisi. Hän ei kuitenkaan ole yksin, sillä harva leivonnainen tekee kauppansa yhtä hyvin kuin omenakakku." (Therese Wikström: Makeita unelmia)

Ja tässä ohje:

4 omenaa

3 munaa

3 dl sokeria

150 g voita

1 dl maitoa

4 dl (240 g) vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

100 g mantelimassaa

2 rkl sokeria

2 rkl kanelia

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Viipaloi omenat. Poista siemenkota mutta älä kuori.

Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi eli noin 5 minuuttia.

Sulata voi. Lämmitä maito 30 asteeseen ja sekoita voihin.

Lisää jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai paistinpannuun.

Lado omenaviipaleet pinnalle ja raasta päälle mantelimassa.

Ripota lopuksi pinnalle sokeria ja kanelia.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Kakun pitää irrota reunoilta ja pinnan tuntua kiinteältä.

Tarjoa vaniljakastikkeen kera ja nauti syksystä!

Selvät merkit

2010-08-17T20:30:00.002+03:00

Pihassa tuoksui omena. Maljakossa auringonkukka. Iltapalalla karviaisia. Kauppalistalla mantelimassaa, sillä huomenna meillä leivotaan. Olen pitkin vuotta palannut uudestaan ja uudestaan kakkukirjan kohtaan, jossa luvataan: "Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut." Meillä on huomenna omenakakkua ja pöydässä kiertää vaniljakastikekannu - vihdoinkin.

Korkea aika

2010-08-16T18:49:00.000+03:00

No ei meillä vielä pikkujouluja juhlita. Mistä lie tonttu-ukko kuviin hypännytkään? Huvimajassa herkuteltiin letuilla, ihan lajissaan ensimmäisillä meidän mökillä. "Hikistä puuhaa", sanoi letunpaistaja ja jatkoi tyytyväisenä urakkaansa.

Kotiin

2010-08-15T23:20:00.003+03:00

Viimeiseen asti nautittiin kesästä. Mies oli ahkera, minä haaveilin. Lapset uivat ja kirmailivat rantanurmikolla. Illalla vielä savustettiin ahvenia. Sitten lähdettiin kotiin.

Mitä tekee suomalainen saapuessaan kotiin kesämökiltään? Lämmittää saunan tietenkin! Ja nyt nukkumaan ja aamulla töihin.

***

Ps. Ja vielä toinen arvoitus.

Mitä 5-vuotias toivoo nähdessään tähdenlennon?

Joka päivälle jauhelihaa ja makaronia!

Sonaatti Miriamille

2010-08-12T22:48:00.001+03:00

"On leuto ja aurinkoinen kevätpäivä, joka on täynnä lempeää, vanhan maailman suodatettua valoa. Se on ystävällistä, tai kenties se on liittoutunut kanssani heittämällä minun ja tämän kaupungin muistojen ylle harson." (Linda Olsson: Sonaatti Miriamille)

Voiko valoa kuvata kauniimmin?

Olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Hän kirjoittaa taivaasta näin:

"Myöhemmin palattuani kotipihalle, seisahduin katselemaan taivaalle. Olen oppinut tuntemaan saaren taivaan. Elän sen kanssa ennen kokemattomalla tavalla, varsinkin yötaivaan kanssa. Sametinmustan elokuun taivas hohtavine tähtineen, jotka näyttävät palavan useassa kerroksessa, paljastuu täydessä syvyydessään ainoastaan hyvin kärsivälliselle tarkkailijalle. Utuisenharmaa marraskuun taivas koskettaa savuavaa merta ja sulautuu siihen. Vihlovan paljas tammikuun taivas on hauras kuin musta lasi. Ja varhaiskesän taivas on vain kalpeampi toisinto päivästä, yöstä jota ei ole. Mutta tuona maaliskuisena päivänä taivas oli pidättyväinen, väritön ja tyhjä." (Linda Olsson: Sonaatti Miriamille)

Jos Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli ihana ja surumielinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, samat teemat löytyivät myös Sonaatista Miriamille. Pidin valtavasti molemmista teoksista, mutta jälkimmäinen -se kevätkirja- sai sydämeni sykkimään vielä asteen verran kiihkeämmin. Kaunista, kiehtovaa ja koskettavaa! Nämä haluan kirjahyllyyni aivan ehdottomasti molemmat.

***

Me matkaamme huomenna takaisin kesään sametinmustan elokuun taivaan alle katsomaan tähdenlentoja, niitä onkin luvattu huomiseksi aivan valtavia määriä. Lapset aikoivat valmistautua tekemällä valmiiksi listoja kaikista toiveistaan. Taidan joutua kirjuriksi. Voi heitä onnellisia!

Ajatuksia pienistä taimista

2010-08-10T22:34:00.003+03:00

Kaksi päivää koulutusta takana. Asiantuntija kertoi arjen ja työn yhteensovittamisesta. Hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeintä on sopiva määrä unta. Olen samaa mieltä. Toinen asiantuntija vertasi lasten kasvattamista täydellisen joulukuusen kasvattamiseen. Samanlaisista kuusen siemenistä voi kasvaa kovin monenlaisia kuusipuita. Vankkaoksaisia ja tukevia tai sitten tuulessa taipuvia. Ja minä ajattelin meidän pikkuisia.

Kameraan en ole moneen päivään ehtinyt koskea ja siksi kuva omista arkistoistani. Tunnistaako joku kukkasen?

Kynnyksellä

2010-08-08T20:42:00.005+03:00

"Mikä saa meidät tietämään, milloin kesä kääntyy kohti loppuaan? Hienoinen valon muutosko? Vai aavistuksenomainen viileys aamuilmassa? Vai se, miten koivunlehdet kahisevat? Niin se kuitenkin on - yhtäkkiä kesken kuumimman kesän, sitä vain tuntee puristusta sydämessään. Tajuaa, että kaikki loppuu. Ja se valaa kaikkeen ihan uuden voiman ja kiihkon: väreihin, tuoksuihin, auringon lämpöön käsivarsissa." (Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja)

Hiirulaisen majassa on kovin hiljaista huomisaamuna. Lapset nauttivat aamupalansakin päiväkodin pöydän ääressä. Eilen vielä istuin mökkiterassilla ja luin kynttilän valossa kirjaa. Huomenna meillä on jo syksy.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Kalajuttuja kuunneltu, perhoset kuvattu, Kuopiossakin vierailtu. Kesän to do -listalla seuraavana vuorossa Kjell Westön koko tuotanto. Ehkäpä se kesä jatkuu sittenkin...

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

2010-08-04T14:56:00.000+03:00

Ilma kuin linnun maitoa ja ääneni kesäkäheänä. Hiljaa himmaillaan ja nautitaan elokuun ensimmäisistä päivistä ja jätetään laulut myöhempiä aikoja varten. Hyvä kirja vetää minua kovasti puoleensa. Kaunis ja herkkä. Kansikin metsämansikoita tulvillaan.

Esikoinen lähti yökylään serkkulaan, pienet nukkuvat päiväuniaan. Minä lataan kahvikeittimen ja haen päiväpostin. Sitten jatkan Olssonia. Illalla vierailu luottokampaajalleni ja sen jälkeen piipahdus ystäväni luona. Ei hassumpi päivä siis!

Vielä hetki

2010-08-03T09:11:00.002+03:00

Niinhän sitä sanotaan, että yhden loppu on toisen alku. Tämä viikko vielä eletään kuin taivaan linnut. Maanantaina alkaa uusi elämä. Onneksi me olemme valmiit siihen. Nuorimmainenkin harjoitellut tarhareppunsa kantamista jo useamman viikon ajan. Nyt livahdamme kuitenkin vielä takaisin kesälaitumille; siellä auringonkukat hipovat jo taivaita. Ihmekös tuo, kun kesä on ollut yhtä paistetta!

Sinisiä

2010-07-30T09:30:00.002+03:00

Vihdoinkin pensasmustikoita ihan omasta pihasta. Ainoa ja Alvaria.

Jälkiruokanne, olkaa hyvä!

Päivänsäde ja menninkäiset

2010-07-29T14:09:00.006+03:00

Ovet on lukittu ja ikkunat tukittu ja piipun päälläkin hattu. Kukaan ei halua mennä ulos. Taidamme muuttua menninkäisiksi. Jostain se päivänsäde tiensä löysi kuitenkin ja toi muistutuksen ympäröivästä kesästä. Me herkuttelimme kotiluolamme viileydessä kasvissosekeitolla. Ei hassumpaa tämä mörrimöykkyelämä!

Onnittelut voittajille!

2010-07-28T08:00:00.101+03:00

Tällä kertaa meidän pojat toimivat seremoniamestareina ja nuorempi vietti hetken jos toisenkin taitellessaan kaikki arpalipukkeet kauniisti kahdelle taitokselle. Arpoja oli paljon! Kaunis kiitos kaikille osallistujulle. Mukava oli lukea kommenttejakin, kiitokset siis niistäkin!

Onnetaren suosikki oli Marielisa linkkiarvallaan. Onnea Marielisa, pupuneiti muuttaa nyt teille!

Lisäksi arvoimme vielä lohdutuspalkinnoksi jotain ruusuista. Pikkuinen paketti lähtisi siis vielä Pirjolle (kommetti jätetty 16.7. klo 12.05). Laitattehan voittajat minulle vielä yhteystietonne osoitteeseen hiiriemo@wippies.fi, niin saan paketit pikaisesti matkaan.

Pilvipoutaisia päiviä toivotellen

ja lempeitä syystuulia odotellen

arpajaisten virallinen valvoja Joana :)

The Endless Summer

2010-07-27T13:42:00.011+03:00

Paahteiset päivät jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat. Kesä tuntuu todellakin loppumattomalta.

Endless Summer -hortensiani eivät kuitenkaan kuki - taaskaan. Pienemmän siirsin tässä näännyttävässä 30 asteen helteessä tänään uuteen kasvupaikkaan. Mikä lie aurinkopistos päähäni tulikaan, kun aamulla luin Sarin puutarhat -blogia. Tuumasta toimeen siis! Syvä istutuskuoppa ja runsaasti hyvää multaa ja virvoittavaa VETTÄ. Sanomalehtitekniikalla vielä uutta penkkiä ympärille. Nyt peukut pystyyn, että Endless Summer yllättää vielä syyskuussa! Hyvät hoito-ohjeet löysin muuten täältä (klik).

Lapsi löysi syksyn ensimmäisen kukkasen. Taitaa se syksy saapua sittenkin.

***

Lumivaurioita kärsinyt syyshortensia aloittelee urakkaansa. Aluksi valkoisin kukinnoin, mutta syyskuussa ihanuudet ovat vaaleanpunaisia.

Sadonkorjaaja

2010-07-26T14:12:00.002+03:00

Punainen viinimarja, mustaherukka, Maurin makea vadelma, pensasmustikka. Meillä on mahat pullollaan vitamiineja ja aurinkovoimaa. Sydämelliset omenatkin alkavat jo punastella, tosin ne sydämet vielä puuttuvat. Täytyisi muistaa asia kauppamatkalla (klik).

***

Vielä ehtii osallistua pupuarpajaisiin. Lähipäivinä yritämme arvontaseremoniat kyllä järjestää.

Iloa viikkoon!

Lapsuuteni rannoilla

2010-07-25T23:52:00.000+03:00

Joskus sitä hämmästelee, missä välissä komeat mustikkametsät ovat muuttuneet kantokasoiksi ja aukeat paikat täyttyneet valtavilla puilla. Suuri vesi oli kuitenkin entisensä. Isolta selältä tulivat vaahtopäät venettä keikuttamaan. Järvi on harvoin tyyni mutta pyytäjille aina avokätinen. Näillä rannoilla syödään kalaa.

Kävimme piipahtamassa. Istuimme laiturilla ja lapset saunoivat ja uivat samassa poukamassa, missä minäkin lapsuuteni hellepäivinä polskuttelin. Illalla herkuteltiin letuilla, tietenkin.

Eräänä tuulisena päivänä

2010-07-22T23:21:00.002+03:00

Sieluuni talletan tämänkin ihanan kesäpäivän.

Rouva Agathen rakkaus

2010-07-20T08:00:00.008+03:00

"Tämän vuosisadan toistaiseksi hienoin ja koskettavin romaani. Kirjan kutkuttava tyyli nostaa sen aivan omaan luokkaansa. Lieneekö koskaan kirjoitettu romaania, joka saisi lukijan jännittämään näin kiihkeästi kömpelöiden rakastavaisten puolesta. Rouva Agathen rakkaus on kirja, jonka luettuaan tekee mieli astua ulos kadulle ja rakastua johonkuhun."
THE SUN

Koska Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkaus valittiin Skotlannissa vuoden 2008 parhaaksi romaaniksi, pakkohan se oli lukea. Jotain ihmeellistä kirjasta takuulla löytyisi...

Jossain kaukana pohjoisen Itämeren rannalla sijaitsee pieni Dotin kaupunki. Kaupunkia johtaa hyvä pormestari Tito Krovic, jota lähes kaikki rakastavat. Pormestari taas rakastaa salaa ihanaista sihteeriään, Agathe Stopakia, joka kuitenkin on naimisissa ja näin säädyllisen ja hienotunteisen Krovicin saavuttamattomissa. Pormestari haluaa tehdä asiat aina oikein ja lain vaatimalla tavalla.

Agathe Stopak janoaa rakkautta, jota hänen oma miehensä ei pysty hänelle erinäisistä syistä tarjoamaan. Koska kyseessä on rakkaustarina, Agathe rakastuu hyvään pormestari Titoon, joka puolestaan on tietenkin menettänyt sielunsa rouva Stopakille. Suhde pysyy kuitenkin kaiken aikaa hyvin säädyllisenä ja toverillisena, kunnes kohtalo tapansa mukaan puuttuu peliin.

Pelkän juonitiivistelmän perusteella kirja olisi helppo luokitella ihanaksi hömpäksi, mutta tuskin hömppää kuitenkaan valittaisiin vuoden parhaaksi skotlantilaiseksi kirjaksi.

Lisätäänpä juonen kertojaksi partasuinen neitsytmarttyyri Pyhä Walpurnia, kirjoitetaan koko juttu ihanan kevyellä tyylillä niin kuin dolce ja allegretto ja sekoitetaan juoneen vielä muutamia hämmästyttäviä yksityiskohtia.Vanhanaikainen rakkaustarina muuttuu maagiseksi - paikoin lähes kafkamaiseksi - tarinaksi rakkaudesta ja oikeudesta.

Aivan erilainen kirja, mitä olisin osannut ennakolta aavistaa, mutta IHANA sellainen!

***

Hetki meni ohi. Agathe näki sen häviävän näkyvistä siitä pikkuruisesta pisteestä, jossa sanasta "kun" tulee "nyt", ja alkavan ajelehtia taaksepäin kohti sanaa "silloin". Siihen menee vain silmänräpäys.

***

Agathe oli puutarhassa. Tuuli oli kääntynyt kohti lounasta, ja edellisen viikon kolea ilma oli mennyttä. Dot loikoili auringonpaisteen huuhtomana ja nautti intiaanikesän muutamasta viimeisestä päivästä ennen kuin palokunnan soittokunta pakkaisi symbaalinsa ja tuubansa varastoon, ennen kuin hanhet Ambersandissa haistaisivat tuulen ja kääntäisivät päänsä etelään ja lentäisivät tiehensä talven seuratessa niiden siiveniskujen vanavedessä.

***

Myös TÄÄLLÄ (klik) kirjoitetaan tänään Rouva Agathen rakkaudesta! ;)

Kerran kesässä

2010-07-18T22:38:00.003+03:00

Lapsuuteni kesiin kuului ehdottomasti mato-onginta ja ihmekös tuo, sillä meillä oli maailman paras kalapaikka. Veneellä mentiin ja kahden ison kiven väliin piti päästä. Kun ongen heitti veteen, heti nappasi ja kaloja nostettiin sitten tuntitolkulla. Illalla ahvenet savustettiin ja kyllä ne maistuivat taivaallisille.

Nykyaikana onkireissut ovat vähän erilaisia. Meidän mökille eivät kastemadot ole vielä muuttaneet, joten otukset pitää ostaa kaupungin kaupasta. Eilen meille myytiin hollantilaisia luikeroita, sellaisia neonvärisiä avaruusmatoja.

No, onneksi pääsimme ongelle kuitenkin. Ensimmäisen kalan jälkeen yhdelle onkimiehelle tuli vessahätä ja seuraavaksi nälkä ja kuumuuskin koetteli pahemman kerran, joten laihanlaiseksi saaliimme jäi.

Tosin illalla saunassa jutut olivat jo jotain aivan muuta. 2-vuotiaskin silmät pyöreinä muisteli valtavaa kalasaalista ja isän katiskoilla käymistä. Kyllä oli ahvenia ja hopeakaloja ja iso haukikin taisi katiskassa molskahdella.

Ihana onkiretki! Ensi kesänä uudestaan!

* * *

Ps. Loput madot laitettiin jääkaappiin. Säilyvätköhän ne ensi kesään? :)

Arvonta

2010-07-14T14:15:00.001+03:00

Sisko ja sen veli -teema jatkuu näköjään vielä edelleen... Helteistä huolimatta Hiirulaisen majan ovi on käynyt tasaiseen tahtiin ja kävijälaskurini ylitti tuon maagisen 50 000 rajan tällä viikolla. On siis ehdottomasti pienten arpajaisten aika!

Aloitin blogini jouluna 2008 enkä oikeastaan tiennyt, mihin puuhaan ryhdyin. Itse olin tuolloin ihastellut Liivian ja Wanhattaren blogeja jo jonkin aikaa ja ehkäpä jopa niiden innoittamina Hiirulaisen maja näki päivänvalon. Ajattelin vain kokeilla, miten pitkälle juttuja ja intoa riittäisi. Yleensä minulla innostus uuteen kestää sen kolme kuukautta, mutta blogi on jatkanut elämäänsä jo ihmeellisen kauan. Suuri kiitos teille lukijoille. Ilman teitä mielenkiintoni olisi tuskin kantanut näin pitkälle.

Hiirulaisen maja on minulle itselleni tärkeä asia. Kirjoitan meidän hyvistä päivistä ja pienistä onnen hetkistä, jotta muistaisin ne jatkossakin. Tekstien (ja erityisesti kuvien) myötä pystyn hetkessä palauttamaan muistiin monia ihania hetkiä viime vuosilta, kuten esimerkiksi sen syyspäivän, kun iso poika oli koulussa, pieni poika päiväkerhossa ja tyttö keräsi vaahteranlehtiä takapihaltamme ja syyshortensia oli täydessä kukassa. Syksyä oli ilmassa, mutta ilma oli pehmeä ja kuulas. Voi että! Ja kaikista mukavinta on, että joku aina jaksaa kommentoida ja jakaa näitä pieniä arkisia iloja meidän kanssamme. Kiitos teille!

Hiirulaisen majan aikaisempien arpajaisten tapaan palkintona on taas (yllätys, yllätys) lautasliinoja. Lisäksi samaan pakettiin hyppää suloinen puputyttö Mailegilta.

Arvontaan voivat osallistua kaikki naputtelemalla kommentin tähän postaukseen. Olisi kiva kuulla, millaiset jutut Hiirulaisen majasta ovat jääneet mieleesi. Joku tietty kuva tai tapahtuma ehkä? Linkittämällä saat lisäksi yhden ylimääräisen arpalipun. (Mainitsethan, jos linkität.) Arvonta suoritetaan, kunhan tokenemme näistä paahteisista päivistä ja viinimarjat ovat kypsiä. Nyt posket punoittavat jo mukavasti sekä marjoilla että lapsukaisilla.

Kiitos teille lukijat ja onnea arvontaan!

PS. Vaikka lähes kolmen vuoden kotonaolon jälkeen palaan pian työelämään, elämä Hiirulaisen majassa jatkuu. Näin ainakin itse toivon. Katsotaan sitten, millaiset tuulet syksyllä puhaltavat.

Sisko ja sen veli

2010-07-13T08:00:00.003+03:00

Jos meillä olisi koira, olisi se luultavasti juuri tällainen. Näiden pentujen takia asiasta on taas vaihteeksi keskusteltu lääkärin kanssa. Hän suositteli meille kultakalaa tai kilpikonnaa, mutta EI koiraa, ei edes tällaista maailman ihaninta ja suloisinta. Onneksi olemme saaneet käydä näitä pieniä söpöläisiä kuitenkin katsomassa ja silittelemässä. Se meidän perheen koirakammoinenkin on huokaillut onnesta ja pitänyt pienokaisia hellästi sylissään.

Pentujen emosta kuvia löytyy täältä.

Daisy

2010-07-12T08:00:00.001+03:00

Voi että, rakastan päiväkakkaroita!

Huh, hellettä!

2010-07-05T17:58:00.002+03:00

Varjossa + 30, vesi + 25. Nyt nautiskellaan!

Kesä

2010-07-04T16:47:00.000+03:00

Voi näitä ihania kesäpäiviä!

Kalajuttuja

2010-06-28T23:39:00.001+03:00

Miltä haisee iso kala? Kunnon kalamies saa - ja isoja kaloja saakin. Kumpi on viisaampi, mies vai kala? Voimassa kala on ehdoton kuningas. Perhokalastaja on hyvä mies.

Minä rakastan kalajuttuja ja meillä asuu mies, joka osaa niitä myös kertoa. Ison lohen väsyttäminen on aina tarinan arvoinen tapaus ja voi sitä onnea, kun kala on kuivalla maalla.

Lohen pyytäminen on hyvin sosiaalista ja lohijoilla tieto kulkee salaman lailla. "Nyt on kala kiinni!" ja vaimo heittää kameran kaulaan ja ryntää paparazzina rannalle kuvauskohteenaan onnellinen mies - niin ja tietenkin se kala myös.

Yötön yö

2010-06-28T11:51:00.001+03:00

Vietimme juhannusta yöttömässä yössä kaukana kotoa. Kesäyön valo on ihmeellinen. Ajatella, että näillä samaisilla leveysasteilla aurinko ei nouse talvisin laisinkaan. Muistelen usein tarinaa eräästä pienestä pohjoisen koulusta, jonka väki kiipeää kevättalvella ihailemaan aurinkoa, kun se ensimmäisen kerran talviuniltaan taivaalle ilmestyy.

Kun sielu on saanut tunturituulensa ja jäämeren tuoksut, on ihana palata kotiin. Onnelliset ja pitkästä ajomatkasta uupuneet Norjan-matkaajat toivotti tervetulleeksi täydessä kukassa kohti pilviä kurkotteleva norjanruusu, oma suosikkini.

Nyt on riennettävä purkamaan matkatavaroita, palaan vielä matkan tunnelmiin, kunhan ehdin. Näkymisiin siis!

Ihana

2010-06-17T14:55:00.000+03:00

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että uusi objektiivini on IHANA ja että meillä tuoksuu juhannusruusu!

Voi onnea!

Kesä

2010-06-16T09:40:00.000+03:00

Syreeni kukkii ja pionitkin pian. Nyt on KESÄ!

Herttainen lounas

2010-06-15T15:05:00.001+03:00

Aina nälkäinen esikoinen lähti viikoksi maailmalle, joten selviämme aamupäivisin aika pienin eväin. Tänään teimme lounaaksi ruishampurilaisia. Tyttö teki kalakuvioisen, poika apiliontin (lue neliapila) ja minulle lapset valitsivat sydämellisen mallin, koska kaulassani riippuu aina sydänkoru.

Herkuttelimme pöydässä myös uudella sisämaalikartalla. Tarjolla näet oli Mustikkamaitoa, Leivosta, Purkkaa, Marmeladia, Herkkusientä ja Seljankukkaa. Myös Chablis tuntui kovin houkuttelevalta sekä Päiväuni, Nukkumatti ja Salaisuus...

Kohta meillä heilutellaan pensseleitä!

Poltetut varjot

2010-06-13T23:57:00.003+03:00

Saavuin tänään maaliin. Reissuni alkoi Nagasakista 5.8.1945, jatkui jakautumisen partaalla olevaan Intiaan ja Pakistaniin, WTC-iskujen lamauttamaan New Yorkiin ja edelleen häikäisevän kauniin Afganistanin talvitaivaan alle. Seuranani hyvän matkaa oli ihastuttava japanitar Hiroko Tanaka.

"Konrad hidastaa vauhtia, vaara ohi -signaali soi, vaara on väistynyt - nämä Ourajoen rannat, joilla hän kertoi Hirokolle, että ensimmäisenä Nagasakin-talvenaan hän oli kulkenut jäätyneen joen penkalla ja nähnyt pinnan alla jotakin värikästä.
- Menin lähemmäs katsomaan. Arvaa mitä siellä oli? Naisen nimi. Hana. Sen oli kirjoittanut musteella joku - joko harjaantunut taiteilija tai hullaantunut rakastaja - joka osasi maalata sanat veteen juuri hetkenä ennen kuin pinta jäätyi ja kirjaimet jähmettyivät paikoilleen."

Joskus kaikki on kiinni sekunneista ja sattumista. Olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa tai toisinpäin.

Sain siis vihdoinkin loppuun Kamila Shamsien kirjan Poltetut varjot. Elämässä ei aina kaikki mene suunnitelmien mukaan. Sen sai huomata myös kirjan päähenkilö Hiroko Tanaka. Kaikki voi mennä aivan toisin, ja ihmiset onnistuvat olemaan usein juuri siinä väärässä paikassa varsin kohtalokkain seurauksin.

Hiroko ja hänen saksalainen sulhasensa Konrad haaveilevat yhteisestä tulevaisuudesta, elämästä toisen maailmansodan jälkeen. Samana päivänä amerikkalaiset pudottavat pommin Nagasakiin Urakamin vuorille. Episentrumissa kävelyllä ollut Konrad katoaa räjähdyksen kuumuudessa jättäen jälkeensä vain kiveen heijastuneen varjokuvan itsestään. Hetkessä nuoren Hirokon elämä on muuttunut täysin ja paluuta menneeseen ei enää ole. Jäljelle jää vain suru ja epämääräinen viittaus intialaiseen palvelijaan Sajjadiin, joka oli ollut joskus Konradin ystävä ja josta myöhemmin tulee Hirokon elämän tärkeä tukipilari.

Tarina kertoi atomipommin merkitsemistä ihmisistä, nuoruuden idealismista, vieraudesta, yksinäisyydestä, veljeydestä, luottamuksesta, kaipuusta ja rakkaudesta, erilaisista ideologioista ja kulttuurieroista.

“Olen kuullut, että englantilaiset sanovat: ihmisen pitää antaa olla surunsa kanssa yksin. Mutta urdun kielessä ei sellaista sanontaa ole. Urdun puhujat ymmärtävät vain ajatuksen, että keräännytään yhteen, ja kaikista tulee ´ghum-khaur´-surunsyöjiä - jotka syövät kukin osansa ihmistä kohdanneesta surusta.
- Kumpaa sinä nyt haluat: puhunko minä englantia vai urdua?”

Hirokon tarina kietoo kiehtovasti yhteen kahden hyvin erilaisen perheen elämän ja syntyvälle kudokselle kehyksen luovat maailmanhistorian suuret myllerrykset.

“Solassa heidän alapuolellaan kasvoi yksinäinen puu, jota vuorten välissä kisailevat tuulet olivat muovanneet. Runko oli vääntynyt ja lehtevät oksat virtaviivaistuneet liekkiä muistuttavaan muotoon. Puu näytti siltä kuin se olisi jähmettynyt kesken liikettä. Hiroko, Sajjad, Konrad, Ilse, Harry: historian tuuli oli puhaltanut heidät kaikki pois sijoiltaan. Kukaan ei ollut lopulta - tai edes välillä - päätynyt palaamaan lähtöpaikkaansa.”

Joskus paluu on täysin mahdotontakin.

Taas yksi hyvin vaikuttava kirja, josta niin mieluusti keskustelisin lukupiirissä. Muistiinpanojakin oli pakko kirjoittaa monta sivua, etten unohtaisi yksityiskohtia. Voi että!

"Raza katsoi leiristä Abdullahiin, ja ensimmäistä kertaa näki oman sydämensä pienuuden, oman itsekeskeisyytensä."

"---ja lähti tanssiaskelin kohti omaa huonettaan, sormet tähtien kirjomaa taivasta tavoitellen."

"Ihminen saattoi olla pommin merkitsemä sekarotuinen tai epäonnistunut surkimus, mutta ei molempia. Ei hetkeäkään molempia."

"Juuri tästä syystä Harry Burton oli hymyillessään niin vastustamaton - hän tarkoitti mitä sanoi. Ainakin sen hetken"

"Raza istui Harryn telttavuoteelle ja poimi käteensä kirjan, jota Harry oli lukenut. Hanhiemon iloinen lipas. Hän oli sanonut, että se oli ainoa mikä saattoi pelastaa ihmisen menettämästä järkeään."

"Valo", Abdullah sanoi. "Afganistanin valo. Sellaista ei ole missään muualla."

"Haluan kylvää kasveja ja korjata satoa. Ymmärrätkö? Sitä varten tarvitsen rauhan, en sotaa. Tarvitsen turvallisuutta. Olen valmis luopumaan paljosta sen takia. " Hän nojasi kädellään pyhäkön seinään. "Tästä minä taistelen. Oikeudesta käydä täällä perheeni kanssa, oikeudesta viljellä maata Baba Walin varjossa ja vierailla hänen temppelissään joka perjantai niin kuin perheeni on tehnyt sukupolvien ajan. Nähdä, kuinka poikani mittaavat käsillään granaattiomenoita eivätkä käsigranaatteja."

Ja näitä riitää.... Kovin on hidasta kirjoittaa kirja uudestaan!

Hetkiä pihalla

2010-06-11T22:28:00.001+03:00

Siellä oli kesä

2010-06-05T20:52:00.010+03:00

...ainakin vielä eilen.

Kaukana jossain metsien ja maiden takana kukkivat tulppaanit jo kolmatta viikkoa. Vietimme lasten kanssa ihanan illan. Kannettiin saunaan puut, täytettiin vesipata, maisteltiin karkkipäivän karkkeja ja saunottiin pitkän kaavan mukaan.

Saunan jälkeen iltapala ja äidille saunakahvit ja hieman lisää silmänruokaa. Aitassa pienet kömpivät kainalooni ja ennen unen saapumista luimme Topeliuksen tarinan pienestä meren prinsessasta. Pärjäsimme hienosti mökillä ihan kolmestaankin.

Aamulla kesä oli karannut. Lämmintä oli + 6 ja tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin. Sisulla käänsin kasvimaan loppuun ja starttasin auton. Palasimme kotiin. Ehkä huomenna matkaamme kesään takaisin.

***

Aitan rappusille oli ilmestynyt perunoita, kiitos niistä! Ensi kerralla pääsevät nekin sitten multiin kasvamaan.

Sadetta?

2010-06-03T15:07:00.007+03:00

Lupasivat meille sadetta, joten jäimme vielä täksi päiväksi kotiin.

Tarjolla olisi viikonloppuna ruusujen konsertti Helsingissä. Isot pojat saavat mennä. Erään mielestä matkassa parasta on hotellin kingsize-sänky ja jääkaappi, jonka sisällön saa vapaasti tyhjentää. Tuohon iloon pitikin sitten jokunen euro sijoittaa. Toivottavasti muistavat mennä keikallekin - sen kerran kun lempparibändi soittaa Suomessa.

Me iloitsemme täällä kotona omenankukkasateesta ja viinimarjoista. Syksyn sadosta näyttää tulevan runsas.

Pellavapäät vetelevät päiväuniaan ja Shamsien Poltetut varjot vetää minua vastustamattomasti puoleensa, mutta ensin pitää pestä keittiön lattia, kummallisen tahmeaksi kun oli muuttunut.

JUHLAPÄIVÄ

2010-06-01T12:46:00.003+03:00

Illalla juhlitaan. Paikat on vielä vähän rempallaan ja valmistelut vaiheessa, joten pikaisesti vain toivotan aurinkoista kesäkuuta ja lähden koristelemaan merirosvomuffinsseja.

Ihanan juhlapäivän saimme. Tahollaan päiväänsä viettää myös lasten isomummi, jospa huomenna näkisimme hänetkin! Kaunista päivää myös mummille!

TOUKOKUUN VIIMEINEN

2010-05-31T16:52:00.010+03:00

Tuoksuu aivan lihasopalle (koko koti siis).

Vanhaan tapaan lipstikka jaksaa hämmästyttää kasvuvoimallaan. Taidan lähteä torille myymään soppamaustetta, sitä nimittäin riittää.

***

Tukka hulmuten luumupuun ympäri. Onneksi tänään paistaa aurinko ja huomenna alkaa kesäkuu.

Ei saa katsoa aurinkoon

2010-05-28T15:02:00.003+03:00

"Aika, niin, hänellä on tunne, että se kuluu kohti loppuaan. Ei elämässä loputtomasti aikaa ole, hän sen tietää. Vanhana tietää, mummo naurahtaa. Nuorena luulee, että aikaa on loputtomasti, mutta aikaa myöten tulee tietämys, että elämä on kuin taulu, jolla on kehykset, ja se on kuolema. Juuri kuolema antaa elämälle ne kultareunaiset, kauniisti veistetyt raamit, jotka vasta saavat elämän hehkumaan ja katselijan kaipaamaan lisää. Mutta kaipaus perustuu juuri siihen yksinkertaiseen, vienosti kuiskattuun tietoon, ettei kaipauksen toteutuminen ole mahdollista. Ei sinulle, ei hänelle, ei kenellekään. Ja kaikki me, aivan älyttömintä lukuun ottamatta, joudumme avaamaan suumme ja nielaisemaan sen tiedon yhtä kiltisti kuin aikanamme olemme nielaisseet ensimmäisen, äitimme hellästi haarukalla muhentaman perunan..."

Sitaatti löytyy Heidi Jaatisen esikoisromaanista Ei saa katsoa aurinkoon (Gummerus 2010). Voisin siteerata aika monta ihanaa katkelmaa, mutta ehkä on parempi, että luette itse.

Valitsin kirjan oikeastaan vain kauniin kannen perusteella, ja erityisesti tuo kaurapellossa seisova pieni poika tuntui kuiskaavan minulle: "Lue minun tarinani", ja minähän luin. Kiitokset houkuttelevasta kansikuvasta kuuluu Jenni Noposelle, jonka kädenjälki on aikaisemminkin miellyttänyt silmääni. (Kirjoja voi valita siis luettavaksi monella eri perusteella.Ulkolaisten kertojien kohdalla valintakriteeriksi kelpaa vaikkapa suomentaja. Hanna Tarkka on ehdoton suosikkini tuolla saralla!)

Esikoisteos on aina arvoitus, joka ratkeaa usein jo parin ensimmäisen sivun aikana. Heidi Jaatinen osaa kirjoittaa - ja mikä tärkeintä kauniisti ja kiehtovasti.

Vaikka kirja kertoi vakavista aiheista, päällimmäisiksi teemoiksi nousivat kuitenkin lapsuuden ilo ja viattomuus.

"Lapset niin, on niistä huolta ja murhetta. Niitä vartenhan tässä on koetettava jaksaa. Kuin pieniä kaalinkeriä, kullannuppuja ovat vauvoina, pienoisina, kelluvat rinnoilla kuin lumpeenlehdet lammessa. Anna olla kun kasvavat. Vierivät pitkin nuoruuden kivistä rinnettä, ja hänen, polvivaivaisen, pitäisi ehättää rinnalle ja napata koppi ennen väistämätöntä tuhoa. Kyllä siinä vähemmästäkin tukka lähtee."

***

Jatkan vaikuttavan lukukokemuksen sulattelua ja toivotan samalla

ELÄMÄNTÄYTEISTÄ VIIKONLOPPUA

itse kullekin!

Ps. Koko kevään rinnassa on ollut pientä haikeutta ja alkava kesäkin tuntuu "Viimeiseltä kesältä" konsanaan. Syksyllä kun alkaa se uusi elämä. Vielä yhden kirjan näistä varjoista ajattelin kuitenkin lukea. Yöpöydällä odottaa Kamila Shamsien Poltetut varjot (ja kirjan kannet yllättäen Jenni Noposen taiteiluja).

ONNI

2010-05-27T23:48:00.005+03:00

Siell´on kauan jo kukkineet omenapuut,

siell´on siintävät seljät ja salmien suut,

siell´on vihreät metsät ja mäet,

siell´on vilposat illat ja varjokas koi,

siell´on lintujen laulu, mi lehdossa soi,

siell´on kaihoja kukkivat käet.

(V.A. Koskenniemi)

Tästä sitä talvella haaveiltiin.

Särkyneet

2010-05-23T22:56:00.004+03:00

Tiskaaja särki lasin ja polkupyöränpesijä kukkasen. Kaunista silti.

Hänen olivat linnut

2010-05-21T14:12:00.004+03:00

Meidän perheen taitavin lintujen tunnistaja viettää tänään merkkipäiväänsä ja jotain pientä aiheeseen liittyvää piti pakettiinkin löytää. Yleensä meillä tuumailuja aiheuttavat lintujen tuntomerkit, mutta nyt pureskeltavana on hieman erilaisia pähkinöitä. Tunnistettavana täplätupsukas, sinihuppu, suruhaiskiainen, heinähukka, noitanirkko, pitkäputkipussikas, jäytiäinen ja seebrahyppijä. Kivoja nuo Joutomaan kortit. Älkääkä sanoko, että nuokin linnut ovat oikeasti olemassa!

Me matkaamme mökille. Siellä on kuulemma ötököitä. Ihanaa viikonloppua!

Kannet

2010-05-20T16:41:00.002+03:00

Löysimme eilen kirpputorilta kauan hankintalistalla olleet vihkot. Alaosa viivoitusta ja yläosassa piirustustila.

Vintistä hain vanhan julisteen, jolla päällystimme tylsät kannet. Kesäprojektimme voi nyt alkaa!

Iso poika oppi 5-vuotiaana lukemaan.

Äiti lupasi matkan Legolandiin, jos kirjamerkintöjä olisi sata. Esikoiset joutuvat aina koville. Enää äiti ei jaksa kiihkoilla. Pienet elävät kuin pellossa ja tuntuvat nauttivan olostaan.

Lukemista alamme kuitenkin harjoitella, 5-vuotias kun on kovasti kiinnostunut. Vihko piti hommata myös 2-vuotiaalle. Hän on papukaija. Veljensä opettamana osaa laskeakin jo seitsemääntoista. Yhdeksikkö tosin ei tunnu kovin tärkeältä, sen yli voi aina hypätä.

Olen aina haaveillut alkuopettajan työstä. Mökkimatkoillakin joka kerta katsastan kaikki idylliset kyläkoulut sillä silmällä. Mies vetää maan pinnalle todeten, että kaikki kyläkoulut on jo lakkautettu siihen mennessä, kun minä hankin pätevyyden olla eppuluokan opettaja. No, onneksi me voimme aina leikkiä koulua täällä kotosalla. Kahden oppilaan luokassakin on välillä aika tekeminen ja vipinä!

***

Ps. Niin ja pakko lisätä vielä, että salaisessa puutarhassani tänään kukintansa aloittivat kevätesikot ja bellikset. Särkynytsydän on kahdessa viikossa venynyt lähes puolimetriseksi. Kasvunihmettä kerrakseen!

Elämyspuutarha

2010-05-19T15:01:00.008+03:00

Toive toteutui! Sain säihkettä elämääni! Taivas nauraa ja minä siristelen silmiäni. Ulkona on niin kirkasta, että kuvaajakin luotti vain vakaaseen käteensä ja kukkien voimaan ja antoi kameran räpsiä otoksiaan.

Ne onnettomat punaiset tulppaanit (klikkaa ja kurkkaa) ilmestyivät pihaan myös tänäkin vuonna. Päättivät puskea itsensä talven ränsistämän syyshortensian suojiin kuin turvaa hakeakseen. Ihan turhaan, huomasin nimittäin, että pidän punaisesta. Amppeleihinkin hain aamulla punaisia riippapelargonioita.

Valkoistakin piti saada. "Valkoinen marketta kuuluu kesään", sanottiin mainoksessakin.

Kotipiha saa olla istutuksiltaan hyvin yksinkertainen. Ajatukset ovat jossain aivan muualla. Kiire olisi päästä mökille kasvimaankääntöpuuhiin. Haaveissa olisi englantilaistyylinen gottage garden, mutta totetus ehkä vasta vuosien myötä hissukseen. Unelmoinnissa hyvänä apuna toimii Eija Klaucken Elämyspuutarha-kirja. Erityisen tarkkaan olen lueskellut yrttitarhalukua.

Kirjan elämyspuutarha on muuten oikeastikin olemassa Ahvenkoskella vanhan torpan pihapiirissä. Olisipa mukava joskus piipahtaa sielläkin.

***

Oman pihan elämyspuutarha näyttää tänään jo varsin villiintyneeltä. Täytyy kai kaivella ruohonleikkuri esiin varastosta. Niin, ja meillä kukkivat kohta omenapuut. Taitaa olla erään 5-vuotissyntymäpäiväjuhlat ovella!

***

"Parhaimmillaan puutarha on elämys.

Se hellii kaikkia aisteja,

kätkee sisäänsä iloisia yllätyksiä

rauhoittaa

levottoman mielen."

Eija Klaucke

Tällainen päivä

2010-05-18T14:41:00.006+03:00

Harmaasta taivaasta tippuu vettä ja poika lähti ilman saappaita päiväkerhoon. Kotona on kauhea sotku. Pikkueteisen iso kaappi vietiin mökille ja tavarat nostettiin ison eteisen lattialle. Siellä ne ovat edelleen. No, minä sain kaipaamaani avaruutta pikkueteiseen.

Ja tänään kaipaan säihkettä elämääni!

Bongattu

2010-05-16T23:28:00.003+03:00

Varis, västäräkki, haapana, kuikka, naurulokki, kalatiira, kirjosieppo, koskikara, tukkasotka, harakka, räkättirastas, sinisorsa, laulujoutsen, isokoskelo ja HAARAPÄÄSKY. Meilläkin on KESÄ!

Sillä silmällä

2010-05-11T22:12:00.003+03:00

Kevään ensimmäiset raparperin varret. Sillä silmällä niitä jo tässä jokunen aika kyttäiltiinkin.

Reseptikirjastani löytyi vain yksi raparperiohje muistona ajalta, jolloin iso poika oli vielä pieni ja aurinko paistoi aina.

Jollain kevyellä halusin kuitenkin tämän raparperikauden aloittaa. Varrenpalat kattilaan, sekaan kanelitanko ja sokeria, kattila tulille ja suurusteeksi vaniljasokerilla jatkettua perunajauhoa. Kuumaa kiisseliä kera kylmän vaniljajäätelön!

Seuraavaksi suunnitteilla raparperimansikkamarenkikakku - kaupassa kun tuoksui tänään ihanasti mansikalle!

Hänen varjonsa tarina

2010-05-09T22:30:00.005+03:00

Haluaisin päästää kirjallisuuspiiriin, haluaisin keskustella lukukokemuksista, haluaisin tietää, millaisia tuntemuksia muut ihmiset ovat tarinoista saaneet. Olenko ainoa ihminen, joka kyynelehtii salaa Niffeneggerin kansien suojassa?

Kuten jo aikaisemmin totesin, Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina vei minut mennessään. Pelkän kansitekstin perusteella kirja olisi luultavasti jäänyt lukematta.

"Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisiin muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata."

Minua eivät kiinnosta vampyyritarinat eivätkä pelottavat kummitusjutut. Onneksti tämä oli jotain aivan muuta. En lue rakkaudesta kertovia viihdekirjoja. Onneksi kirja ei täyttänyt näitäkään tuntomerkkejä. Tämä oli jotain aivan muuta.

Omaksi onnekseni olin lukenut kirjailijan aikaisemman teoksen Aikamatkustajan vaimo ja tuon lukukokemuksen perusteella odotin jo kovin tätä uutukaistakin. Aikamatkustajan vaimon muuten ostin aikoinani vain ja ainoastaan kiehtovan kansikuvan perusteella. Hyvä, että ostin!

Aikamatkustajan vaimo on yksi kiehtovimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tarinan aviopari tapaa toisensa ensimmäisen kerran niityllä, kun Clare on vasta 6-vuotias tyttönen ja alaston Henry, hänen tuleva puolisonsa, 36. Hääpäivänä Clare on 23 ja Henry 30. Selitys tälle kaikelle kummalliselle on Henryn oireyhtymä: aikasiirtymähäiriö. Mies tahtomattaan katoaa nykyhetkestä tulevaisuuteen tai ajassa taaksepäin jättäen jälkeensä vain kasan vaatteita, sillä materian siirtäminen ajasta toiseen on mahdotonta. Siirtymät aiheuttavat paljon harmia ja vaikeuttavat elämää, mutta Clare jaksaa uskoa, toivoa ja rakastaa.

Jos Aikamatkustajan vaimossa uhmattiin aikaa, Hänen varjonsa tarinassa murretaan muureja elämän ja kuoleman väliltä. Molemmille kirjoille yhteistä on epätavallisten henkilöiden syvä rakkaus. Hänen varjonsa tarinassa ihmis- ja rakkaussuhteita on paljon ja kirjan henkilöt lähes poikkeuksetta jollakin tapaa riutuvia ihmisraunioita.

Audrey Niffeneggerillä on taito kirjoittaa lumoavasti. Tarinat ovat kiehtovia ja miljöökuvauskin herkullista. Minä pieni kotihiiri pääsin matkalle Lontooseen Highgate Villegeen, Swain Lanelle, Lontoon metroon ja monelle opastetulle kierrokselle Highgaten hautausmaallekin jopa öiseen aikaan. Oi että!

Ja vielä niihin kyyneliin. Jos Aikamatkustajan vaimo sai minut jatkuvasti nyyhkytyksen partaalle, tämän uudemman kohdalla yllätin itseni kyynelehtimästä vain kerran, mutta sekin on paljon se! Harmittamaan jäi vain, että jouduin lukemaan kirjan pienissä pätkissä. Tällaiset tarinat pitäisi hotkaista kerralla ja sulatella sitten pitkään!

***

Jos Hänen varjonsa tarina oli täynnä kaipuuta, niin sitä oli meidän mökkirannassakin eilisiltana. Jo viikkojen ajan järven yllä on lennellyt yksinäinen joutsen. Kovin oli surullista kuunnella illan hämärissä sen kaihoisia kutsuhuutoja. Mihin ovat muut jääneet?

Emännät

2010-05-07T12:55:00.002+03:00

Saimme aikoinamme häälahjaksi leikkimökin. Joku toi lankkuja, toinen lahjoitti kahvikaluston, jostain tulivat kattohuovat ja väkeä riitti myös pystytystalkoisiin. Itse maalailin lämpöisinä kesäöinä mökin kattoon tähtitaivaan.

Pikkuinen emäntä mökkiin saatiin vasta monen vuoden odotuksen jälkeen. Ennen emäntää taloa isännöivät veljekset, jotka tykkäsivät enemmän kuljeskella pihamailla ja taistella sotaukoilla hiekkalaatikolla. Nyt mökissä tehdään ruokaa ja keitellään kahvia, jonka kyytipojaksi tarjoillaan herkulliset leivonnaiset. Eilenkin sain suolaista muffinssikakkua, joka vei kyllä kielen mennessään...

VÄHÄN sotkuinenhan tuo pienen emännän keittiö tuppaa olemaan, mutta niin on tämän isommankin emännän, varsinkin kun tällä viikolla on ollut vähän muuta tekemistä...

Sain tänään Hänen varjonsa tarinan loppuun. Tykkäsin! Nyt on pakko lähteä pelastamaan omaa keittiötä. Pitäisi vielä tehdä lasagne ja lihaperunasoselaatikko ennen iltapäivää, mökillä kun ei ole uunia. Ilma on niin kaunis, että matkaan pitää päästä mahdollisimman nopeasti.

Haaveissa kävelyretki satumetsässä. Löytyisipä valkovuokkoja! Ensi keväänä ainakin löytyy, sillä sellaisia ajattelin lasten metsään istuttaa, jos vain jostain taimitarhalta juurakoita löydän. No luulen, että lehtikuusiin ainakin puhkeavat lehdet viikonlopun aikana.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA JA ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!

Nurkat

2010-04-27T10:30:00.001+03:00

Yhdessä nurkassa syödään, toisessa säilytetään vaatteet, kolmannessa kokkaillaan ja neljännessä löhöillään leppoisasti. Tilan varsinainen funktio on toimia saunan pukuhuoneena ja lisäksi täällä majoitetaan vieraat. Tätä 10 neliön tilaihmettä voisi kutsua myös 5-henkisen perheen kesämökiksi tai sanoisinko suorastaan mökin sydämeksi.

Keittönurkka huutaa vielä kaappejaan ja ikkunoihin pitäisi saada verhot. Sitten kesä voi alkaa! Kaikki käytännölliset ja kauniit kaappi- ja verhoideat otetaan kiitollisena vastaan!

Eräs viikonloppu keväällä

2010-04-25T22:32:00.002+03:00

Kaupungissa ei voi kuvitellakaan, millaisen kevätkonsertin linnut voivat ihmiselle tarjota. Joutsenet ovat aivan villiintyneet, kuovi varoittaa olemattomista jäistä ja lokit kirkuvat kevätriemujaan. Aamulla lokit antoivat haukalle kyytiä ja kohta kalalokkia ahdistelivat tiirat. Ihan hullunkurista touhua.

Lumisadetta uhkaten me matkasimme eilen mökille saunomaan ja onneksi niin, sillä tämä päivä oli aurinkoa ja kevättä täynnä. Hieman pihanurmikon ruopsuttelua ja paljon lekottelua auringossa.

Iso poika heitti eilen talviturkinkin ja joku toinen perässä. Yleensä minä uin vasta heinäkuun helteillä, mutta pääsinpä kerrankin yllättämään kaikki. Äitikin osaa joskus repäistä!

Keep it simple

2010-04-22T13:56:00.003+03:00

Olen huomannut, että aika monessa blogissa vietetään tällä hetkellä nuukuusviikkoa ja teeman mukaan katettiin meidänkin lounaspöytä tänään. Oikeastaan meidän pöytä näyttää aika usein (varsinkin maanantaiaamuisin) näin niukalta. Jos kaapista vain löytyy perunoita, porkkanoita, munia ja kaurahiutaleita, kauppaan raahautumista ei tarvitse välttämättä edes harkita. Nyhjää tyhjästä -ruoka ei ole ollenkaan hassumpaa.

Kukat ovat heikkouteni ja niitä ostan vaikka sitten viimeisillä rahoillani. Onneksi kesällä kukkia saa myös omalta pihalta.

Jos perheessä on kolme lasta, ruokaa kuluu aika paljon. Varsinkin 11-vuotiaalla tuntuu olevan pohjaton nälkä, eikä ruuan kanssa sovi mahdottomasti nuukailla. Aina sinne kauppaan on vain raahauduttava, vaikka inspiraatiota ei löytyisi tippaakaan, ja pöperöt väännettävä pöytään viisi kertaa päivässä. Rutiinilla kaikki hoituu onneksi aika helposti, kun pitää suuret linjat yksinkertaisina.

Meidän ruokakuvioissa tapahtui viime perjantaina suuri edistysaskel, kun allergiatutkimusten perusteella nuorimmaisen maitoallergia alkaa olla muisto vain, jippii! Koko kuluvan viikon tyttö on saanut tavallisia lehmänmaitotuotteita. Vähäistä ihottumaa kaulalle on vielä tullut, mutta hyvin vähäistä onneksi. Voitte kuvitella, miten 2-vuotias voi olla onnellinen, kun kaupan jugurtti- ja jäätelöhyllyn edessä kaikki on ollut mahdollista. Tyttö valitsi veljensä rakastamaa Danonino-rahkajugurttia (sitä mistä koko talven on saanut hohtavia dinotarroja, mutta ei tietenkään enää tällä viikolla) ja suklaajäätelöä. Ihana lähteä vaikka jäätelöbaariin tai kahvilaan, kun nuorimmainenkin voi omien eväiden sijaan valita jotain herkkutiskiltä itselleen. Voi onnea!

Löytöjä

2010-04-21T15:27:00.000+03:00

Ja kotona tuoksuu tuore pulla!

Valmista

2010-04-15T21:48:00.004+03:00

Pesuhuoneen katto käsitelty vihdoin ja viimein kahteen kertaan, pesuvadit ostettu, naulakot kiinnitetty seinälle pyyheliinoja varten, halkoja kannettu kasa kiukaan viereen kuivumaan. Löylymittarikin odottaa jo seinällä löylyläisiä. Josko huomenna lämmitämme ensimmäisen kerran oman rantasaunan! Kyllä tuota onkin jo tovi ehditty odottaa.

Minä en meinaa viikonloppuna maalata yhtään seinää enkä listanpätkää, eikä onneksi ole tarviskaan, koska sauna ON valmis. Ikkunat ehkä pesen, jos muuten en näe rantakoivuja ja liplattavaa vettä. Tästä se mökkielämä alkaa!

On se ihmeellistä, että joskus isotkin haaveet muuttuvat todeksi. Aina kannattaa siis unelmoida!

Hamburger

2010-04-15T10:30:00.002+03:00

Ihanasti paistoi ilta-aurinko meidän keittiöön ja syystäkin, sillä meillä oli herkkuhetki. En koskaan ole ollut pikaruoan suuri ystävä, vaikka lasten kanssa aina silloin tällöin hampurilaisella käväisemmekin, mutta näitä kotiversioita syön kyllä mieluusti.

Kukin täyttää burgerinsa juuri oman maun mukaan...

ja tyyli syödäkin on vapaa!

Tuolla välissä on muuten lihaakin. Tässä resepti:

HAMPURILAISPIHVI

400 g jauhelihaa

1 kananmuna

mustapippurirouhetta

1 rkl soijakastiketta

1/2 tl suolaa.

Paista uunissa tai kesällä pihagrillissä.

Niin, ja tämä annos ei riitä mihinkään, joten tee tuplana!

Kevätvarpain

2010-04-14T14:20:00.000+03:00

Ulkona on oli eilen jo 14 astetta plussaa. Minä hipsuttelin kevätvarpain postilaatikolle ja tanssivarpain takaisin. Olin saanut POSTIA täältä! Kiitos Ilse, ihanainen lähetys!

Paketista löytyi Mureil Barberyn Siilin eleganssi ja sopivassa välissä vielä Väisäsen kolumni puiden myötätunnosta. Ja minä onneton kaadoin juuri pihasta sen karmean katajan! Onneksi meillä oli pitkät jäähyväiset ja puu tiesi kohtalonsa.

"Kakuro puhui koivuista, ja minä unohdin psykoanalyytikot ja kaikki muut, jotka ovat aivan hukassa älynsä kanssa, ja tunsin äkkiä kasvavani, koska kykenin oivaltamaan niiden kauneuden."

Kaunista keskiviikkoa, lapset nukkuvat ja minä lähden lukemaan Siilin eleganssia!

SAKSET

2010-04-12T23:17:00.002+03:00

Näin meillä tänään. Nuorimmainen on löytänyt SAKSET ja ilmiömäisiä kykyjä itsestään. Minä totean: "Äitiinsä tullut, askartelu geeneissä." Illan päätteeksi siivoan tuhat ja yksi pientä paperilappusta olohuoneen lattialta. Pojat olivat 2-vuotiaina aivan erilaisia.