lauantai 22. tammikuuta 2011

Turkka Hautala: Salo


"Sunnuntaisin tämä kaupunki eli pizzalla ja kebabilla. Tai elihän se niillä pitkälti muutenkin, mutta sunnuntaisin ihmiset halusi ne kotiin kannettuina."
                                                                                  (Turkka Hautala: Salo)

Meillä pitsanälkä yllätti lumivuorilla peuhanneet jo lauantaina. Soittaessani tilausta mieleeni muistui joululomalla lukemani Turkka Hautalan Salo-kirjan nuori Nasdar Hardi, jolla on elämää varten suuret suunnitelmat. On ylioppilastutkintoa, aliupseerikoulua ja opintoja ammattikorkean kansainvälisen bisneksen linjalla. On ideoita ja energiaa. Ainoa perustavanlaatuinen ongelma on vain nimi, joka pitää laittaa työhakemuksiin mukaan.

"Mutta mun taskussa oli reikä. Se reikä oli mun nimeni kokoinen, ja siitä reiästä sekin työpaikka valui ulos päästessämme vaiheeseen, jossa mies alkoi ottaa mun yhteystietoja ylös. Steariini hyytyi hetkessä ja palasi alkuperäiseen muotoonsa."

Isän pizzeriassa töitä riittää ja hommat hoituvat. Yhden asikkaan palvelemiseen  menee 52 sekuntia ja seitsemän sanaa. Liian täydellinen ei tuossakaan tehtävässä tosin saa olla. Isän toiveena on, että puhelimeen vastataan vähän niinku hoono soome, koska suomalaiset haluavat eksotiikkaa.

"Tietysti ajat olivat muuttuneet siitä kun tulimme. Me olimme ensimmäisiä pakolaisperheitä täällä. Pakon ravintola oli pitkään kaupungin ainoa kebab-paikka. Kebab oli silloin 90-luvun alussa suurta herkkua: valtavaa, mehevänä tirisevää lihatankoa katseltiin tiskin toiselta puolelta kuin ihmettä. Mä ja Aram seisoimme ylpeänä sen vieressä ja nappasimme silloin tällöin pari siivua suomalaislasten kateellisten katseiden alla. Olimme kuin jotain etuoikeutettuja itämaisia prinssejä."

2000-luvulla tilanne on  toinen. 

Turkka Hautala maalaa hyvin tarkasti ajankuvaa suomalaisesta pikkukaupungista  ja sen asukkaista kuihtuvan kännykkätehtaan varjossa. Ihmiset etsivät hapuillen omaa paikkaansa maailmasta. Eräs tyytyy tarkkailemaan elämää nakkikioskin luukusta, toinen on istunut koko pienen ikänsä erilaisten näyttöpäätteiden ääressä ja pohtii, voidaanko ihminen haudatakin istuvassa asennossa. Kaupunki on pullollaan riutuvia ihmisiä, joita ehkä eniten vaivaa tauti nimeltä yksinäisyys. Kuitenkin ihmisten kohtaamisista syntyy tietty jatkumo ja ihmiskohtalot nivoutuvat kiehtovasti yhteen eheäksi tarinaksi.

Vaikka teemoiltaan kirja on aika rankka, näin jälkikäteen mietittynä jäi siitä kuitenkin jotenkin lämpöinen fiilis. Nuoret kikattivat teini-ikäänsä ulos itsestään ja eräs kirjan henkilöistä haaveili haastavansa ikiaikaiset puut painiotteluun, vaikka tiesikin entuudestaan häviävänsä. Niin ja onhan niitä kylähullujakin ollut aina!

Näitä esikoiskirjoja on aina  kiehtova lukea. Jään  jännittyneenä odottamaan Hautalan uutta. Tuo jännitykseni on oikeastaan suorastaan pelottavaa. Jos ensimmäinen kirja on ollut hyvä, lukijan rima nousee helposti kovin korkealle. Kyllä me taidetaan Hautalalle rima ripustaa ihan SM-tasolle!

3 kommenttia:

Ilse kirjoitti...

Joo, onkin kiinnostavaa nähdä, mihin toinen yltää näin upean esikoisen jälkeen! (Se olikin kevään julkaisulistoilta yksi harvoista kiinnostavista - mikähän minua vaivaa? :)) SM-kisoihin vaan, toivon!

Tuo on totta, mitä kirjoitit: että vaikka teemat ovat aika rankkojakin, silti päällimmäiseksi jää sellainen selkeä olo ja usko hyvään. Se on tärkeää ja aika harvinaista.

Terveiset pitsansyöjille! :)

Hanna kirjoitti...

Minulla on tämä Salo hyllyssä, mutta en ole vielä tarttunut siihen. Ihana lukea kirjasta positiivinen arvio, sillä olen jotenkin ennakkoon pitänyt sitä tylsänä.

Joana kirjoitti...

Ilse, hienon esikoisen jälkeen paineet ovat kovat. Itseäni vähän harmitti se Nevanlinnan Hjalmar. Siinäkin oli jotakin kovasti kiehtovaa, vaikka loppuosa sitten vähän hämmästyttikin. Pienen pojan näkemykset olivat minusta aika osuvia.

Täällä odotetaan kevään kirjoista ainakin sitä Barberyn uusinta. Nyt luetaan vielä hetki Haahtelaa. Olen jo aika asiantuntija. ;)

Hanna, lue ihmeessä! Kirjassa on aina sitä jotain, jos vielä viikkoja lukukokemuksen jälkeen pysähtyy miettimään teosta (vaikka sitten tilatessaan pitsaa). Hieno esikoinen ja kustantajalta hieno idea tuo Facebook-kampanja.