keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lämpimäisiä


Meillä ei ole perunakellaria, joten perunoiden säilyttäminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Eräs ratkaisu on leipoa perunoista rieskoja. Ne hävivät korista TOSI nopeasti. Aina pitäisi tehdä se vielä isompi annos!

Minusta parhaat rieskat ovat todella pehmoisia, joten yritän käyttää mahdollisimman vähän jauhoja. Teen taikinasta löysää velliä ja ripottelen sitten vain velliletun pintaan jauhoja, jotta saan taputeltua rieskan ohueksi. Niin ja taikinan teen perunamuussin jämästä, johon viskaan sekaan 1-2 munaa, hieman suolaa ja lisäksi vehnäjauhoja sopivasti. Tosi helppoa ja nopeaa ja onnistuu ilman reseptiäkin.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Luomupuutarhan satoa


Käväisimme sunnuntaina mökillä. Pääsin Pillin ja Pullan kanssa taas perunannostotalkoisiin. Lapset ovat jo tässäkin asiassa vanhoja tekijöitä, mutta voi sitä iloa, kun maan uumenista putkahtaa esille ihania valkoisia pottuja. Riemu on aina yhtä ainutkertainen. Me kiljahdimme tervetulleeksi luultavasti  ihan joka ikisen mukulan. Naapureille tiedoksi, että jos tulevina vuosina syyskuussa meidän suunnalta kuuluu ihmeellistä kiljuntaa, niin pottuja meillä vain nostellaan. Taitavat nuo lapset hoitaa homman ensi vuonna jo ihan kaksistaan, niin eteviä olivat!


Joskus olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. En muuten oikeasti ole yksi seitsemästä kääpiöstä, vaikka usein nuhainen olenkin.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Juhlitaan ja arvotaan!

Niin jäivät ne kuutamojuhlat juhlimatta, vaikka taivaalla loistikin upea täysikuu. Olen aika huono juhlija muutenkin. Pidän sellaisista rauhallisista juhlista. Poltellaan kynttilöitä ja rupatellaan mukavia ja syödään herkkuja. Joulu onkin ehdottomasti se rakkain juhlani. Vapusta en niinkään perusta ja juhannuksena ihaninta on syödä ystävän kanssa juhannusyönkakkua ja lukea hyvää kirjaa.


Nyt kyllä oikeasti voisimme vähän juhlistaakin tätä blogielämää, sillä tasaluvuthan ovat aina juhlan paikkoja. Juhlitaan nyt tuota sivupalkin satasta. Uskomatonta, että Hiirulaisen majalla on noin monta mukavaa ystävää! 

Lisäksi olen viime viikkojen aikana saanut mukavia tunnustuksia ja niitä olisi myös aihetta juhlia. Kiitoksia Päkä, Kirsikka ja Ilse!

Minun pitäisi nyt paljastaa tärkeitä ja rakkaita asioita omasta elämästäni. Ajattelin paljastaa tällaisia pieniä juttuja itsestäni:

1. Innostun helposti uusista asioista.
2. HYMYILEN paljon, joskus liikaakin. : )
3. Osaan olla myös uskomattoman vihainen.
4. En havittele kuuta taivaalta.
5. Tarkastelen  asioita usein sieluni silmin.
6. Olen elämässäni ollut hyvin onnekas.
7. Olen onnellinen tässä ja nyt.



Itse lähetän Beautiful blogger -palkinnon seuraaville kauniiden blogien tekijöille kera toiveen kuulla seitsemän pientä paljastusta :

Vadelmakujan Homsantuulle,
Omnia tempus Habentin Karitalle
ja
Rajamäen Rykmentin Sarille.


***
Niin ja vielä yksi paljastus. En voi vastustaan noita Green Gaten tuotteita. Ajattelin juhlan kunniaksi ilahduttaa vielä pienen arpajaisen muodossa. Arpajaispalkintona Green Gaten Bella Linen -patakinnas ja samaa kuosia keittiöpyyhe (samanlaiset kuin kuvassa yllä). Osallistua voi jättämällä kommentin tuttuun tapaan tähän postaukseen ja linkittämällä voittomahdollisuudet tuplaantuvat. Ilmoitathan, monellako arvalla osallistut? : )


Paluu salaiseen puutarhaan


Voisin asua talvisin kerrostalossa. Kukaan meidän perheestä ei ole viikkoihin käynyt takapihalla. Elämä kuitenkin jatkuu salaisessa puutarhassa. Nurmikossa pystyy jo kahlaamaan, kasvimaalla tuoksuu piparminttupurkka ja alppikärhö hämmästyttää syyskukkasillaan. Lelutkin jatkavat leikkejään, vaikka lapset ovat siirtäneet touhunsa päiväkodin aidatulle pihamaalle.

Syysflunssa yllätti meidät uusintakierroksella ja elämä on tuntunut  löysäilyltä. Onneksi anoppi pelasti taas tilanteen tarjoamalla lastenhoitoapua ja pääsin torstaina töihin tuulettumaan. Olen saanut mukavia uusia työkavereita ja päähäni on juurtunut innostavia työajatuksia. Nyt jatkan kuitenkin viikonlopun viettoa ja yritän ajatella vain ja ainoastaan omia ajatuksiani, vaikka iltalenkilläkin ne työjutut putkahtivat jatkuvasti päähäni pyörimään. Tällaista tämä elämä on, onneksi ihan positiivisessa mielessä!




tiistai 21. syyskuuta 2010

Yön eläjä



Mökille rakennetaan skeittiramppi. Viereen tulee joskus tulevina vuosina kasvihuone. Siellä me sitten esikoisen kanssa pihan perällä elämme rinnakkaiseloa ja rupattelemme mukavia. Skeittipoika on kova puhumaan.

Viime viikonloppuna poika oli kuitenkin vaiti. Hän luki, luki ja luki. Edellisellä kerralla lukemaan innosti Ilkka Remes, nyt koukuttajana irlantilainen Kate Thompson.

Yön eläjä kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, nuorisorikollisesta, jonka elämän ainoa tarkoitus on autojen varastaminen ja tuossa puuhassa keinoja ei kaihdeta. Pojan äidillä itselläänkin riittää rutkasti ongelmia ja pojan touhujen suhteen hän on täysin neuvoton. Äiti päättääkin ratkaista kaikki ongelmat yhdellä kertaa muuttamalla perheineen pois Dublinista maaseudun rauhaan. Rauhaa Claren pikkukylästä ei tunnu löytyvän, sillä perheen uudessa kodissa kummittelee. Pikkuveli Dennis näkee jatkuvasti pikkuisen haltijanaisen, jolle täytyy joka yö jättää maitokulho odottamaan. Talon historiasta alkaa hiljalleen paljastua kummallisia asioita.

Naapurin isäntä PJ näkee Bobbyn piilevät kyvyt ja tarjoaa pojalle töitä. Kaikenlaista kuitenkin tapahtuu ja Bobby tuntuu sotkevan asiansa pahanpäiväisesti myös Claressa. Kylvetyt hyvän siemenet alkavat kaikesta huolimatta itää, vaikka muutos tapahtuu kovin hitaasti.

"Katsoin momenttiavainta. Halusin päästä käyttämään sitä taas, nyt kun tiesin, mitä se teki. Matty löysi vielä kaksi prikkaa vanhasta keksipurkista ja tuli niiden kanssa takaisin, mutta ei ottanut avainta minulta pois. Hän antoi minun panna kaikki pultit paikoilleen.
     - Kulkeeko se nyt? kysyin.
Hän nauroi. -Siihen menee vielä aikaa, hän sanoi. -Työntötangot pitää panna paikoilleen ja niin edespäin. Sen jälkeen on vuorossa venttiilikoppa, ja moottori onkin sitten siinä. Ja seuraavaksi minun täytyy saada jostain uusi kaasuttaja ja bensapumppu. 
    Hän potkaisi autoa renkaaseen, mutta ei kovin kovaa. - Oikeastaan tästä romusta pitää uusia ihan kaikki. Mutta se juuri Land Rovereissa on hienoa. Ne voi aina korjata, jos vain haluaa. Ja lopulta se on sen arvoista."


Minäkin luin kirjan ja pidin siitä kovasti. Tarinassa oli jotain samaa kuin ikivanhassa S.E. Hintonin Me kolme ja jengi -teoksessa höystettynä vielä Irlannin kiehtovalla mytologialla. Tästäkin kirjasta olisi mukava keskustella vielä enemmän. Ehkäpä sitten siellä kasvimaan perällä... : )


Meidän perheen ikuinen yön eläjä yrittää paikkailla syksyisiä angervonoksia. Minä taidan olla myös yksi yön eläjä ensi yönä, kalenterissa kun seisoo tuo täydenkuun mollukka. Pitäisiköhän järjestää kuutamojuhlat?


torstai 16. syyskuuta 2010

Sukkakuumetta


Maanantaina se iski. Tiistaina piti päästä varastoja täydentämään, ajattelin jotain kaunista syksyistä. Mukaan tarttui pari vyyhtiä vaaleanpunaista. Raidat teen vanhoista jämistä. Vuosiin en ole sukkaa kutonut ja se kantapää on täyttä hepreaa. Minulta pitäisi kuitenkin löytyä ratkaiseva geeni, sukuni naiset ovat sukantekijöitä.

Varulta kaivoin avukseni kirjahyllystä tuon ihanaisen sukkakirjan. Sieltä löytyy ohje myös lettisukkaan. Minä kudon tasaraitaa ja pelkkää oikeaa. Parempi valita varman päälle.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kesä mökilläkö?


Kesämökin maisema on syksyinen ja yöaikaan seutu täyttyy pimeydestä.  Kannan aamulla ämpäreillä vettä  saunapataan ja lämmitän päivän tiskivedet. Savun haju saa ajatukset mukavasti lentämään. Sitten alkaa päivän urakka.

Pihanurmesta putkahtaa esiin yllätyksiä. Milloinkahan oppisin tunnistamaan sieniä? Tämä tuskin on myrkyllinen.

Meillä pilkitään myös kesäisin. Aika vonkaleita ovat nämä syksynkin saaliit.


Mökkikausi jatkuu kuulemma vielä pitkään, vaikka kesästä on jäljellä enää tämä ihanainen pelakuu.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Pieni puutarhuri


Voisin kertoa erään ninjakouluharrastuksesta, toisen skeittilautailusta tai kolmannen Star Wars -taisteluista, mutta kamerasta löytyikin taas kuvia pienestä puutarhurista. Kummasti sitä pihalta löytyy syksylläkin puutarhurille  puhdetöitä. Onneksi minulla on tarkkasilmäinen ja tarmokas pikku apulainen.


tiistai 7. syyskuuta 2010

Matka kuvien taakse



Kun aurinko laskee, mies vie pienet aittaan nukkumaan ja minä jään yksin saunatupaan - alkaa minun oma aikani. Siivoan päivän jäljet, lakaisen lattia ja sitten avaan kirjan.

Mies ja iso poika katsovat aitassa Selviytyjiä tai illan elokuvaa ja minä matkaan jonnekin kaukaisuuteen.

Tunsin kerran nuoren naisen, joka oli viettänyt lapsuutensa ensimmäiset vuodet maassa, jonka nimi on Afganistan. Hänen takapihallaan kasvoi viinirypäleitä, joita pieni tyttö rakasti niin paljon, että hänen äitinsä oli pakastanut niitä tytölle runsain määrin myös talvea varten. Sitten tuli Taleban ja kaikki muuttui.

Tuo nuori nainen mielessäni palaan aina hetkittäin itsekin Afganistaniin, maahan, jossa oikeasti en ole koskaan käynyt. Tällä kertaa matkaoppaanani oli italialainen kirjailija Francesca Marciano.

Matka kuvien taakse (WSOY 2010) kertoo kahden länsimaalaisen naisen matkasta Afganistaniin tarkoituksenaan tehdä reportaasi nuorten afgaaninaisten polttoitsemurhayrityksistä. 

"On pelottavaa ajatella, että vain yksi reitti tuhannesta johtaa ennalta määrätylle paikalle lentokoneeseen, jolla pääsee kotiin - ja sitä reittiä on seurattava prikulleen ilman poikkeamisia, viivytyksiä tai onnettomuuksia, jos mielii ehtiä mukaan."

Prikulleen, jos mielii ehtiä mukaan. Kaikki eivät ehdi. Yhtäkkiä valokuvaaja Maria Galante huomaa olevansa yksin hyytävässä Kabulin yössä taskussaan vain yksi vaivainen 50 euron seteli.

"Kun rahat ja aseet ovat miesten hallussa ja ympärillä soditaan, niistä osattoman naisen on pienoinen pakko tehdä niin kuin käsketään. Istuin ginitonikki kädessäni ja annoin sen hämmentävän ajatuksen upota tajuntaani."

Asioilla on aina niin monta puolta. Eri näkökulmista tarkasteltunakin keskeinen motiivi on turhan usein raha, se ratkaisee. Onneksi ei kuitenkaan aina.

"Kuvittelin, että katsoin itseäni ylhäältä, avaruudessa kiertävästä satelliitista, ja että suuntauduin maailmankartalla juuri tähän pisteeseen. Mutta kun yritin kuvitella, miten kaukana tämä piha oli saneeratusta Milanon-kaksiostani, kun yritin kuvitella välimatkaa, tuntui uskomattomalta, että asuntoni oli tosiaan olemassa jossain tällä planeetalla."

Suljen kirjan  ja sammutan saunatuvan valot. Minua ympäröi pimeys. Matkaa syysyön läpi aittaan 50 askelta. Jostain kuuluu pyssyn pamahdus. Lintumiehet istuvat passissa iltapimeälläkin. Naurahdan hassuille ajatuksilleni ja mietin pienen afgaanitytön iloa, kun hän herkuttelee oman pihansa makeaakin makeammilla viinirypäleillä. 

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Karkaavat ajatukset ja tohvelieläimet



Kaksi vapaapäivää takana ja huomenna alkaisi varsinainen työviikon tynkä. Minä ajattelen kuitenkin nyt  hetken tulevaa viikonloppua. Miehellä takaraivossa piirustukset laiturista. Sen rakentaminen olisi kai nyt helppoa: vesi on niin matalalla, että joutsenetkin joutuvat kahlaamaan. Erään kasvimaalla luvassa salvospuuhia. Kehikot olisi hyvä saada valmiiksi ennen talvea ja ensi kevättä. Projekteja meillä kyllä riittää! Ehkä vähän maistellaan perunasatoakin. Ja minä pääsen monen viikon tauon jälkeen ulos pesemään astioita (lempipuuhaani ihan oikeasti). Hullut on huvit!

***

Huomenna aloitan työpäiväni puhumalla keijustoista, vesikirpuista ja tohvelieläimistä. Pitääpä vielä tänään selvittää, mitä kummallisuuksia moiset otukset ovatkaan. Onneksi kuulijakunta on erittäin motivoitunutta, joten mukava aamu luvassa. Täytyypä lähteä etsimään vielä vaatteet aamua varten valmiiksi...

Palaillaan!

***