tiistai 28. joulukuuta 2010

Meillä on joulu


"Äiti, äiti, mun paketit pussailee! Niitten kulmat tanssii!" houraili pienin jouluyönä vuoteessaan. Lapselle nousi kova kuume. Joulupäivä oli kovin hiljainen. Illalla matkasimme sairaalan päivystykseen ja pian elämän äänet palasivatkin onneksi taloon.

Nyt miehen arki on  alkanut ja me muut jatkamme hissukseen nautiskellen joulun viettoa. Kukaan ei jostain syystä halua enää suklaata eikä kinkkua. Uunissa paistuu makaronilaatikko ja radiossa soi edelleen Taas joulu, joulu on meillä.  Vuokko Hovatan ääni on kuin enkelillä  ja talossa on leppoisan rauhallinen tunnelma.

Tuo viimeisen kuvan joulukettu liikuttaa kovasti mieltäni. Ihana joulukortti ja vielä itse valmistettu. Taidankin tilata ensi vuoden kortit kyseiseltä nuorelta taiteilijalta.

Ps. Olli Jalosen Poikakirja oli hieno.  Eilen aloitin Suomisen Ollin kera matkan Harjukaupungin salakäytäviin. Lupaavalta vaikuttaa tuo jälkimmäinenkin.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluyön rapinaa


Minä rapisutan Poikakirjan sivuja, lapsilla lupa rapisuttaa yöeväitään. Jouluyö on juhlayö.

Hiirulaisen majan väki kiittää kaikista ihanista lahjoista, joita tänään saimme paketeista aukoa, voi että!

torstai 23. joulukuuta 2010

Jouluoloa

Vaikka  elämä täällä Hiirulaisen majassa on välillä tuntunut kovin seesteiseltä, viime päivät ovat olleet täyttä tohinaa. On käyty joulukirkossa, tomutettu petivaatteita, hukattu koti- ja autonavaimet kauppareissulla isossa tavaratalossa, käyty ihanassa ravintolassa, huhkittu jumppasalilla, ripustettu mistelinoksa oven päälle, leivottu suklaakakku, paistettu (ja maistettukin) kinkkua... Nyt saa joulu tulla!

Tuo avainhässäkkä oli varsinainen joulupainajainen ja melkein teki mieli itkua vääntää siellä ihmisvilinässä. Onneksi avaimet löytyivät tavaratalon neuvonnasta. Ihmiset osaavat olla enkeleitä.

Laitan vielä oheen pienen katkelman Astrid Lindgrenin Melukylän jouluvalmisteluista ja samalla toivotan teille kaikille ihanaa jouluoloa ja onnellista joulunaikaa!

"Iltaa ennen jouluaattoa olin hyvin surullinen, sillä en uskonut, että äiti ja Miina ehtisivät saada kaiken valmiiksi jouluksi. Keittiössä näytti niin ikävältä ja sekavalta. Minä ihan itkeä pirautin mentyäni vuoteeseen.

Jouluaattoaamuna heräsin varhain ja juoksin yöpaitasillani keittiöön. Ja - voi, miten siellä oli hienoa! Uudet räsymatot olivat lattialla ja hellanrautatangon ympärille oli kiedottu punaista, vihreää ja valkoista silkkipaperiröyhelöä. Suurella pöydällä oli joulupöytäliina, ja kaikki kupariastiat oli puhdistettu kiiltäviksi. Minä olin niin iloinen, että minun piti ihan syleillä äitiä. Saku ja Naku ryntäsivät keittiöön kohta perästä ja Saku sanoi, että hänen vatsassaan oli niin joulutunnelma, kun hän näki räsymatot." 

Joulu on ihmeitä täynnä!


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Neljäs adventti


Meillä alkaa keskiviikkona joululoma! Sitä ennen pitäisi vielä pusertaa kaksi täyttä työpäivää. Onneksi lasten lahjat on jo paketoitu, joulukuusi odottaa terassilla ja kinkku vai kalkkuna -puntaroinnissakin ollaan jo loppusuoralla.

Tänään sytytimme neljännen adventtikynttilän ja mutustelimme aamiaiseksi ihanaista lahjaleipää ja jouluomenoita. Minä en muuta joulupöytään kaipaisikaan! (Ehkä kuitenkin myös rosollia ja vaaleanpunaista kermavaahtoa, kylmäsavu- ja graavilohta, sienisalaattia ja niitä Fazerin Vihreitä kuulia, nam...)

Tunnelmallista joulunalusviikkoa!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010


 

Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.


Ihanaista alkavaa viikkoa!




torstai 9. joulukuuta 2010

Annan päivänä


Kansanperinteen mukaan Annan päivänä aloitetaan joululeipomukset. Annan yönä sai vanhoina aikoina kierrellä naapureissa maistiaisia pyytämässä ja leivonnaisia oli parempi talosta löytyä, sillä muuten seuraavan vuoden kalasaalis oli uhattuna.

Pakkohan kalamiehen perheenkin oli tänään varautua mahdollisiin vieraisiin. Meillä leivottiin porkkanasämpylöitä. 
***

Kesken sämpylänpaiston ovella piipahtava entinen naapuri taitaa tietää nykyperinteen mukaan oikein mainiota kalaonnea, vaikka meillä oli tarjota matkalaiselle vain lämpimäisten tuoksua. Joulu on ihmeellistä aikaa!

Pieni apulainen ennättää muuten joka paikkaan. Pullasudilla puhdistetaan pöydät, sitten vaihdetaan vaatteet ja herkutellaan välipalan jälkiruokana ihanalla enkelipiparilla. Tässä välissä nukutaan päiväunet ja sitten riennetään teatterilippuja ostamaan. Onneksi toinen meistä on sentään tehokas. Se toinen jatkaa haaveiluaan rauhallisesta joulun ajasta...

Kaunis kiitos piparinpaistajalle!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Itsenäiset

Itsenäistyminen alkaa haparoivin askelin. Meidän lapset tekevät asian suhteen jo isoja loikkia; itsenäisyyspäivänä pienet ulkoilivat ensimmäisen kerran kotipihassa ihan kahdestaan. Minä vedin henkeä ja seurailin heidän puuhiaan  lasin läpi lämpöisestä. Radiossa soitettiin Tikanmäkeä. Kyllä sitä 80-luvullakin tehtiin hienoa musiikkia, vaikka elämä  oli muuten aivan erilaista: Televisiosta löytyi kolme kanavaa. Koko kansakunta tuijotti  uutisia klo 20.30 ja maanantai-iltaisin elokuvaa. Puhelimessa oli veivattava numerovalitsin ja suvun puhelinnumerot muistettiin ulkoa. 

Maailma muuttuu. Onneksi pieneen hetkiseenkin mahtuu paljon muistoja.


sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Toinen adventti


Päivä on ollut uneliaan sininen. Uni maistui aamulla kovin herkulliselta. Onneksi lapsetkin nukkuivat pitkään. Päivän työnjako oli seuraava: miehet laittoivat ruokaa ja naiset kuljettivat pulkilla takkapuita auton peräkontista takapihalle. Illalla herkuteltiin kermatoffeilla. Ne maistuivat myös loppuviikon mahatautipotilaalle. Pirpana taas on oppinut syömään salaa lunta. Miksi tyttö tekee aina kaiken toisin kuin veljensä?

torstai 2. joulukuuta 2010

Nenäpäivä

"Kului muutama voitaikinan värinen syyspäivä, joiden aikana en saanut oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin vähän höytyväisiä ajatuksia. Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin toiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli."
                                                                                         (Mikko Rimminen: Nenäpäivä)

Kyllä se Irmakin nyt varmasti ilostuu siellä Keravalla ajatella että se Rimmisen Mikko. Sellainen iloinen velikulta. Mutta eihän näitä kulttuuripalkintoja voi koskaan varmuudella tietää ei ainakaan etukäteen. Ihan hyvä kun tällainen yllättäjä koikkelehti käkkyräisen katajan takaa. Napata nyt tuolla lailla ensimmäinen palkinto, hienoahan se on, ei sille tavallinen ihminen voi muuta sanoa. Kyllähän minäkin sitä kirjaa luin ja niinhän se nauratti että välillä piti ihan itsekseen röhähdellä vaikka välillä ihmettelin että miten se Irma ei huomaa sitä poikaa, hyvä poikahan se kuitenkin pohjimmiltaan on ja aina soitteleekin äidilleen, mutta kai se oli sitten sitä kirjan huumoria. Ja nyt ajattelin sovittaa itseni vielä miten kuten mukavasti tuolille ja lukea Nenäpäivän oikein hartaudella uudestaan. On sellainen olo että tästä tulee vielä olosuhteisiin nähden oikein hyvä päivä.

Onnittelut Finlandia-palkinnosta Mikko Rimminen!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

mutta hänen jalkapohjansa muistavat metsäpolkujen neulaset


 Olen lukenut ja lukenut. Vielä olisi  Alexandra Salmela jäljellä. Saa odottaa, nyt en enää kykene. Sanoin tänään töissä, että olen ollut  luku-urakkani kanssa kuin Forrest Gump juostessaan Amerikkaa rannalta toiselle ja aina uudestaan.

 Oman Finlandiani ojennan kaiken pähkäilyn jälkeen Riikka Pulkkiselle. Perusteluna mittavin määrä sitaatteja muistikirjassani. Kiitos merkityksellisistä sanoista!

"Elämä, onnellinenkin, on toteutuessaan aina vähäeleisempää kuin unelmissa. Samalla se on painavampaa." (Riikka Pulkkinen: Totta)

Ja nyt jännitetään, kuka saa oikean Finlandia-palkinnon.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Motivointia


Opittu on, että kotipäivän toinen nimi on pyykkipäivä ja pesukoneen hurina enteilee silitystehtäviä, jotta jonkinlainen tasapaino kodinhoitohuoneessa säilyisi. Olen kehitellyt vuosien aikana itselleni jos jonkilaisia motivointikeinoja, jotka toisivat iloa ikuisiin pyykkivuoren valloituspyrkimyksiini.

Tänään ompelin silityslautaan uuden puuvillapäällisen. Entinen olikin käytössä kulunut jo ihan resuiseksi, joten kummasti uusi päällinen raikasti pienen tilan ilmettä. Kangas on tuota tuttua vanhaa kuosia. Ostin sitä kerran metrikaupalla, kun edullisesti sain. Vieläköhän palloja riittäisi pariin tilkkupeittoon? Vaaleansininen kiehtoo nyt kovasti silmää.

Eikös ole aika suloista, kun kodinhoitohuoneesta löytyy pikkujoulukuusi? Nostin sen keittiöstä juhlien ajaksi piiloon ja sille tielle se sitten jäi. Paketti on silittäjän palkinto, kaikki keinot ovat näemmä sallittuja.


torstai 25. marraskuuta 2010

Kotona

Terveisiä täältä meidän keittiöstä. Elämään on tullut uusi rytmi ja järjestys. Aamulla herätään, katsotaan vähän lastenohjelmia, sitten aamupala ja vaatteet. Eteisessä jatketaan pukemisrumbaa. Villasukkaa, kypärämyssyä, toppahaalaria ja lahkeen kuminauharenksua. Viimeistään tässä vaiheessa pukkaa jo hikeä ja kellokin on jo ihan mahdottoman paljon.  Ja sitten ajetaan päiväkodille.

Illalla kaikki käänteissä järjestyksessä. Tosin äiti ottaa jossain välissä vielä ylimääräiset pikku päiväunet. Ilman niitä ei illasta selviä.

Tänään on kuitenkin kotipäivä. Ihan rauhassa saadaan touhuilla ja istuskella tuttuun tapaan keittön pöydän ääressä.

Linnuillakin näyttää olevan ruoka-aika samaan aikaan meidän kanssa.

Ja viikonlopun juhlista muistona pöydällä reilun kaupan ruusut. Valtakunnassa kaikki hyvin!


lauantai 20. marraskuuta 2010

Valmistautumista juhlaan


Meillä valmistaudutaan juhlaan. Esikoinen täyttää vuosia. Päivänsankari toivoi kinkkupiirakkaa ja suklaakakkua. Hänen juhlissaan meny taitaa aina olla sama.

Pikkusisko kaivoi juhlakengät kaapin uumenista. Sopivat somasti balleriinapukuun, jonka ohi emme pystyneet ruokaostoksilla kulkemaan. Pitäähän prinsessalta yksi tyllihelmainenkin keijukaispuku löytyä. Luulin jo, että olen tullut immuuniksi heräteostoille, onneksi ei sentään ollut aikuisten kokoja.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Nuori samurai


Ruokapöytää koristi tänään Suomen lippu. 5-vuotias kattoi apunani lautasia pöytään ja samalla juttelimme, miksi ihmeessä  pöydässä on tällainen pikkuinen lippu. Pieni miehenalku osasi selittää tämänkin asian varsin ymmärrettävästi: "Suomi on täynnä isiä. Nyt isät huomaavat, että tänään juhlitaan."

Isänpäivän kunniaksi ajattelin esitellä kirjasarjan, jota en ole itse edes lukenut, mutta meidän perheen miehet ovat. Hykertelin syyslomalla, kun esikoinen makoili isänsä kanssa makuuhuoneessa ja molemmilla oli Chris Bradfordin kirja nenän edessä. Loman huippuhetki!


Törmäsin itse Chris Bradfordin Nuori samurai -sarjaan vuosi sitten. Olin esikoisen kanssa kirjakaupassa ja kotimatkalla poika rupesi harmittelemaan, että kaupassa oli ollut jokin tosi mielenkiintoinen kirja. En muista, palasimmeko samalla reissulla opusta hakemaan, mutta jossain vaiheessa kirja piti käydä kyllä ostamassa. Onneksi kävimme! Soturin tie oli pojalle elämys ja jatko-osaa odotettiin sitten hartaasti vuoden ajan.

Koska itse en ole vieläkään kirjoja lukenut (vaikka asiaa minulta aina säännöllisesti kysytäänkin) lainaan Soturin tien takakansitekstiä:

"Elokuu 1611. 12-vuotias Jack Flecher ja hänen isänsä haaksirikkoutuvat hurjassa myrskyssä Japanin rannikolla. Huppupäiset ninjat hyökkäävät laivalle,  mutta nuorukainen pelastuu ihmeen kaupalla. Samuraimestari Masamoto Takeshi ottaa isänsä menettäneen Jackin suojiinsa, mutta pojan koettelemukset vieraalla maaperällä ovat vasta alussa. Jack aloittaa vaativan opintien miekan mestariksi. Jokainen vastoinkäyminen kuitenkin lujittaa pojan taitoja ja ymmärrystä. Ennen pitkää Jack kohtaa myös miehen, joka surmasi hänen isänsä..."


Ok! Haastattelin esikoistani ja yritin selvittää, mikä kirjasta teki erityisen kiehtovan. Poika kommentoi: "Ei voi perustella, se oli vaan niin hyvä!" (Ja se on paljon sanottu tuon ikäiseltä.)

Japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut mieheni antoi vähän perusteellisemman lausunnon lukemastaan. Vaikka kyseessä on siis nuortensarja, lukukokemus oli hänelle positiivinen yllätys. Tarina tempaisi heti ensimmäiseltä sivulta mukaansa, ja kirjat oli pakko lukea heti loppuun. Mieheni harrastaa itsekin itämaista itsepuolustuslajia ja Chris Bradfordin asiantuntemus japanilaisesta kulttuurista, samurai-perinteestä ja itämaisista taistelulajeista oli ihailtavaa ja kirjasarja on jo tämänkin takia lukemisen arvoinen. Tosi hyvä seikkailusarja!

Me jäämme odottamaan sarjan päätösosaa. Onneksi se ilmestyy jo ensi vuonna!

***

Esikoinen on vuosien ajan luottanut minun kirjamakuuni ja tarvittaessa pyytänyt hyviä lukuvinkkejä. Nyt viimeisen parin viikon aikana olen kahteen kertaan joutunut oikein pinnistelemään, että olen keksinyt herralle luettavaa. Viimeksi jo hätäpäissäni iskin hänelle Häräntappoaseen käteen, kun tuntui, ettei kotihyllystä enää löydy mitään sellaista, mitä poika ei olisi lukenut. Mitä muut noin 12-vuotiaat pojat lukevat? Meillä viimeisen vuoden aikana on luettu Remestä, Sacherin Paahdetta, Christien dekkareita, Jukka Parkkista, Darren Dhanin tarinoita ja se Yön eläjä oli myös ehdoton menestys...

Mies lukee parhaillaan Oksasen Puhdistusta. Pinnistelen, etten kommentoi hänelle mitään, ennen kuin saan luvan.

Tällaisia isänpäiväkuulumisia Hiirulaisen majasta.


Mukavaa isänpäivää isälle ja kaikille muillekin isille ja papoille!



Meillä asustaa tällainen tyttöninja kaikkien poikaninjojen lisäksi






perjantai 5. marraskuuta 2010

Marraskuussa


Annoin periksi ja vaihdoin kameraan kittiputken. Olin unohtanut siihen loittorenkaan, joten vielä  piti käydä ulkona tallentamassa syksyn viimeiset sadepisarat. 

Talvin on todellakin nurkan takana. Sormet kohmettuvat ilman hansikkaita. Vesiheinä on sitkeä, se jaksaa yhä herttaisesti vihertää. Joskus rikkaruohotkin ilostuttavat!


Levollista ja rauhaisaa 
pyhää 
itse kullekin!


maanantai 1. marraskuuta 2010

Eksyneen muistikirja


"Syksy pimeni. Aamut myöhästyivät viikko toisensa jälkeen enemmän, Anna niiden mukana. Lopulta pitkä odotus päättyi, ja alkoi syntyä lapsia.
     Ensimmäisenä tuli Liina-Liina, heti pian sen jälkeen Ahti Joonas ja Piia Pampula. Ne ilmestyivät mitä oudoimmista paikoista. Liina-Liina paisui pullataikinasta; kesken vaivaamisen Anna vain tajusi, että turvonnut pulla oli muuttunut lapseksi. Hän nosti keittiöpyyhkeeseen sotkeutuneen jauhoisen vauvan syliinsä ja painoi sen hellästi rintaa vasten. Taikinavauva röyhtäisi, ja Annan täytti lämmin lohtu. Koko illan hän istui sohvalla ja imetti taikinaa. Sillä oli rusinanväriset silmät ja sileä, pullukka iho. Se oli juuri sellainen kuin Anna oli kuvitellutkin, levollinen ja luottavainen pieni tyttö. Antin leuka ja nenänpää, Annan tummat silmät. Heti ensimmäisestä röyhtäyksestä asti Anna oli tiennyt, mitä vauva tarvitsi, ja tytön luottavaisuus ja rauha tarttuivat Annaan. Hän osasi olla äiti. Hän osasi olla tämän pienen tytön äiti." 
                                                                                   (Selja Ahava: Eksyneen muistikirja)


Oikeasti mitään lapsia ei ole. Annan mies Antti on kuollut liikenneonnettomuudessa jättäen jälkeensä vain lapun tiskipöydälle: "Anteeksi rakas tiskit jäi."

Kirjan alussa Anna on sairaalassa. Koko osasto on täynnä mummoja, joiden puheista ei kukaan saa tolkkua. Anna sentään yrittää käyttäytyä sivistyneesti. Vaikka muisti ei toimi, hulluksi ei silti tarvitse tulla. Annasta tuntuu, että hänen muistinsa on kuin tilkkutäkki, jonka palaset ovat irrallaan muodostamatta mitään selkeää kuvioita. Välillä Jumala tuo Annalle kukkia sairaalaan ja pyytää häntä kävelylle. Ulkona Anna muistaa, että kengät unohtuivat. Jumala lohduttaa, että ilman kenkiäkin pärjää. Hän itsekin kulkee ihan vain sukkasillaan.

Annan muistista putkahtaa esiin tapahtumia, joista hän yrittää kursia elämäänsä kasaan. Samalla esiin putkahtaa paljon muutakin, sellaista, mitä oikeasti ei kai tapahtunutkaan. Jossain vaiheessa Anna vain eksyi eivätkä ainaiset sanalistatkaan enää auttaneet. Anna kuitenkin jaksaa käyttäytyä ja ihailtavan suvaitsevaisesti hän ottaa vastaan kaikki kummallisuudet, joita hän matkoillaan kohtaa.

Seija Ahavan esikoisteos Eksyneen muistikirja on kaunis ja koskettava kertomus vakavasta aiheesta, jota kuitenkin voi lähestyä ihan lohdullisestakin näkökulmasta. Ja siitä maagisuudesta minä pidin erityisesti ja Ahavan tavasta kirjoittaa! Eksyneen muistikirjan laitan kirjahyllyssäni osastoon "Kauniit lukukokemukset" ja jään kaihoisasti odottamaan, mitä tuleman pitää. Rima on asettunut pelottavan korkealle.

"Ei ole yhtenäistä tarinaa, on valaistuja hetkiä, ja loppu on pimeää."
JEANETTE WINTERSON


***
Lauantain Hesarissa Selja Ahava kertoi näin:
"Rakkaimmat kirjailijaystäväni taitavat olla ulkomailla, esimerkiksi herra Murakami Japanissa. Leena Krohnin Tainaron oli aikoinaan tärkeä kirja. Katri Lipsonin Kosmonautissa on ihanaa ilmaa, Tove Janssonin maailmassa on syvyyttä ilman angstia."

Voih, olen niin samaa mieltä ja tuo herra Murakami odottaa edelleen tuossa yöpöydällä. Nyt viimeistään kirjaan on pakko tarttua, vaikka tiiliskiven lukeminen kestäisi koko loppuvuoden.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

In memoriam

24.10.2010
28.10.2010

Tänään jäljellä keppi, porkkana, rottinkikori ja kasa puoliksi jyrsittyjä omppuja. Viisivuotias totesi: "Olipas lyhyt talvi. Kohta taitaa olla jo pääsiäinen."

Meillä ei ole vaivuttu synkkyyteen, vaikka hiljaiseloa olemme viettäneetkin. Johonkin se aika vain katoaa. Tärkeintä kai, ettei ole tekemisen puutetta.


***

Tahtoisin esitellä tänään myös yhden  ihanan kirjan, mutta aika ei taida riittää. Pitää valmistautua alkavaan työviikkoon ja lapsen aamuiseen vasu-keskusteluun. Iloa sunnuntai-iltaan!



maanantai 25. lokakuuta 2010


Olen koko syksyn haikaillut kauniiden kansioiden perään, mutta mistään ei sellaisia ole löytynyt. Pakko oli siis ryhtyä askartelupuuhiin. Kaunista kangasta, vanha mappi ja UHU-liimaa. Lopputuloksena ihana kukkakansio. Otan tämän töihin mukaan ja mapitan tärkeät paperit, voi onnea!


Ja lisää inspiraation tuotoksia.

 Joutilaina hetkinä olen silmäillyt ihanuuskuvastoa ja huomannut, että onnestani on tähän päivään asti puuttunut sydännauha. Nyt minulla on sellainenkin! Ajattelin ripustaa sen valkoisen saunakamarin ikkunaan ja viettää niitä pikkuisia pikkujouluja heti marraskuun alkupäivinä. I`m dreaming of a...


Kyllä loma tekee sielulle hyvää!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

I`m Dreaming of a...


Viimeisenä lomapäivänä kaivettiin kangaskätköt esiin. Nyt on mukava aloitella uusi työviikko!

Palaillaan!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Koirapäinen pyöveli



"Kun hän palasi työpaikkaansa - taivaan lahja, että hänellä oli sellainen - toimistotyön helppous nauratti häntä. Hän hekotti ääneen. Hän nauroi partaansa. Hän nauroi salaa ja päin naamaa, kun joku vielä lisääntymätön työkaveri tai yhden lapsen äiti valitteli väsymystään. Hän hirnui umpihulluille ilmaisuille vauvaloma, isyysloma ja äitiysloma. Aina kun hän vei lapset päiväkotiin ja ajoi autolla työpaikalleen, hän kihersi ääneen kuin olisi onnistunut tekemään täydellisen huijauksen. Koko päivä lepoa tiedossa, aina kahdeksasta puoli viiteen!"
(Päivi Alasalmi: Oma huone)

Ja kyllä minäkin olen hirnunut, voi että! Rinta rinnan pessyt ja paikannut, silittänyt ja pakannut. Koko syysloman. Miten oikeat suurperheen äidit selviävät ikuisesta vaatesirkuksesta? Nyt on vanhat viety kirpputorille ja uudet talvitamineet kenkiä lukuun ottamatta hankittu tilalle, onneksi on tämä loma!

Sitä kihertelyä ja hirnumista  aiheutti  tuo Alasalmen uusin novellikokelma Koirapäinen pyöveli. En tiedä, mitä riemunsekaiset reaktioni minusta paljastavat, kirjoittaahan Alasalmi kuitenkin varsin vakavista aiheista, marginaali-ihmisistä ja tynnyrissä kasvaneista tyypeistä, mutta kun se tyyli on niin hersyvää ja oudot kulkijat kuitenkin aina lopulta selviytyvät- jos nyt ei aivan kunnialla- niin jotenkin kuitenkin. Mikä tässä elämässä sittenkin onkaan se oikea tapa selviytyä? Kukin sen kai itse parhaiten tietää. Toiset tekevät lapsuudessaan yhden nolon ääntämisvirheen ja sen seuraksena fanaattisesti mapittavat koko elämänsä tarkasti ja hallitusti kansioihin, toiset suunnittelevat tekemisiään 10 vuoden jaksoissa eteenpäin, kunnes villiintyvät ulvomaan kuutamossa, toiset katoavat roskapussia viedessään ja toisille riittää pelkkä paon mahdollisuus, tuosta noin kolme askelta totutusta. Koskaan ei kannata luovuttaa ja toista ihmistä pitää arvostaa ja itseäänkin, sillä muuten voi muuttua näkymättömäksi (eikä sekään ole hassumpaa, jos itse niin tahtoo).

Vaikea valita, jos pitäisi joku näistä novelleista nostaa erikseen esille. Oma huone kertoi väsyneestä äidistä riemastuttavan tarinan, Sudensulhasessa oli jotakin tuttua ja jotakin täysin yllättävää, Näkymätön nainen oli kuitenkin ihan lohdullinen tarina, Vitsaus ja Jätä se kulkevat käsi kädessä, Jokioisten kesäleiri kikatuttaa vieläkin, Aktiivinen autoiluloma ihanaa yhteistä laatuaikaa  ja Pokerinaamat, ei voi muuta kuin hymyillä...


Päivi Alasalmen novellikokoelmaa ruoditaan ensi perjantaina YLE Radio 1:n Kirjakerhossa klo 13. Samalla pohditaan, mitkä seikat vaikuttavat siihen, miten lukija lukee novellin ja kulkevatko oma elämänkokemus ja tulkinta käsi kädessä. Aika mielenkiintoista ja paljastavaa. Joku taitaakin viettää viimeisen syyslomailtapäivänsä radiota kuunnellen. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Terapiaa


Omaan visuaalisen muistin ja valokuvat ovat minulle valtavan tärkeitä. Huonoina päivinä onnellisten päivien kuvista saa positiivista energiaa. Tässä yksi tällainen onnellisten päivien otos. Kuva on osa ihanaa kuvasarjaa, jonka haluaisin ripustaa joskus jopa seinälle tuomaan iloa ja voimaa elämään.

Oikeasti tämä kuluvakin päivä kuuluu siihen onnellisten päivien osastoon, ainakin melkein. Olimme mökillä ja kävelimme kultaisessa sateessa keltaisessa lehtikuusimetsässä.  Luulin saaneeni kameraani joulukorttikuviakin. Arvata saattaa, miten tarina päättyi? Onnistuin kotona tyhjentämään kameran muistikortin ja kuvat katosivat jonnekin ja takuulla ikuisiksi ajoiksi.

Onneksi mies ei ollut tuolloin kotona (säästyipä kerrankin näkemästä ja kokemasta äkäistä emäntää ja hetkittäistä epätoivoa) ja onneksi näitä pelastavia kuvia on kansiot pullollaan. Nyt lähden ostamaan Bionicle-pojalle kaupasta suklaakeksejä ja kermavaahtoa. Keittiössä odottaa pannukakkutaikina, maailman paras sellainen!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kultaista


Ei tullut myräkkää torstaina, saimme häikäisevän auringonpaisteen. Istuin linja-autossa ja ajelin ympäri kotikaupunkiani. Maisema oli kullankeltainen ja kaunis. Pitäisi kulkea bussilla useamminkin. Havahduin monet kerrat matkan aikana, kun matkustajat - lähes kaikki - poistuessaan kyydistä kiittivät kauniisti kuljettajaa. Tulin hyvälle mielelle. Hyvätapaiset kulkevat bussilla tai linkillä, kuten täällä usein sanotaan.

Nyt meillä on loma. Suunnitelmia ei ole juurikaan. Ihan vain ollaan ja tehdään yhdessä mukavia. Ollaan siinä aika hyviä!

Lapset leipoivat tänään ensimmäiset syyspiparit, mies siivosi lastenhuoneen. Paljon vietiin tavaraa vinttiin ja hyvä niin. Itse en henno koskaan niin ronskilla otteella karsia. Nyt mahtuvat pienet taas leikkimään yhteiseen kamariinsa ainakin toistaiseksi. Tyttö nimittäin sai viikolla postista prinsessajulisteen ja poika oli sitä mieltä, ettei voi nukkua huoneessa, jossa tuollainen krumeluu roikkuu seinällä. Ajatus isommasta kodista hiipi hetkeksi takaraivoon kummittelemaan. Pitääkö sitä joskus oikeasti vaihtaa vielä isompaan?

Nyt kutsuu Arne Nevanlinna. Hjalmar on aivan erilainen lukukokemus kuin Marie, mutta herkullista tajunnanvirtaa löytyy kyllä tästä uudemmastakin. Onneksi on loma!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Viimeinen Huvitus


Puuhun oli jäänyt yksinäinen kesäomena. Siellä se kummasteli eilen satanutta ensilunta. Iltapäivän aurinko kuivatti märät posket. Tänään pihan täytti iloinen sirkutus. Sinne meni se viimeinen Huvitus!

Onneksi toisessa puussa on vielä talviomenat tallella. Mitenkähän punaposket kestävät lumipesut? 

Miten talvi osaakin aina yllättää? Itse luulin olevani kaukaa viisas ja varasin jo viikkoja sitten ajan talvirenkaiden vaihtoon. Saan talvipelit autooni hyvissä ajoin ensi viikon torstaina! : ) Huomiseen myräkkään täytyy kai valmistautua bussiaikatauluja lueskelemalla. Tulkintani mukaan bussiin on hypättävä klo 6.25, jos työpäivä alkaa kahdeksalta. Juoksemallakin pääsisin huomattavasti sutjakammin perille. Jännittävä aamu luvassa siis!