Ihana helmikuu, kevät on jo lähellä! Me aloitimme helmikuun mukavasti teatteriretkellä, ja eilisestä esityksestä on peräisin myös otsikon toteamus, joka jäi mukavasti päähäni pyörimään koko sunnuntai-illaksi.Kävimme katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterissa Viirua ja Pesosta. Hieman jänskätti etukäteen, sillä näytelmä oli saanut viime viikkojen aikana lehdissä lähinnä kohtalaisia arvosteluja, mutta ME TYKKÄSIMME KOVASTI!
Näytelmässä oli iloa, surua, ikävää, reimua, pelkoa ja hauskoja lauluja vaikka kuinka paljon. Lavasteetkin olivat mukavat. Kirjojen Pesonen on huomattavasti mörököllimpi kuin näyttämöversiossa (Hannu Hiltunen), mutta silti pienimmät katsojat kiljuivat kauhusta, kun Pesonen ensimmäisen kerran kömpi esiin. Samoin herra Mäyrä oli aika pelottava.
Jossain arvostelussa Viirua oli moitittu liian vaisuksi. Minusta Viiru (Emilia Laitinen) oli juuri oikea Viiru: eläväinen, välin riehakaskin, kiltti pikkuinen kissanpoikanen ja Viirun voimistelulaulu oli aivan yliveto!
Tässä teatterissa on viime aikoina harrastettu aivan kiitettävästi näitä ruotsalaisia lastenkirjallisuuden helmiä. Viime syksynä Mimmi Lehmä keräsi loppuun asti täysiä katsomoita. Mimmiä näytellyt Maritta Viitamäki teki loistosuorituksen myös Viirussa. Rooleina oli tällä kertaa kokonainen kanalauma + rouva Anttonen + salaperäinen herra Mäyrä, huh - huh!
Näytelmän tiimoilta keskustelua riitti koko kotimatkan ajan, joten katsomisen arvoinen elämys tämä ehdottomasti oli. 3-vuotias toivoi, että seuraavaksi menisimme katsomaan Risto Räppääjää. Kuka tietää, esitetäänköhän sitä jossain päin maailmankaikkeutta tällä hetkellä?
***
Ja se toinen kalenterimerkintä! Äidin myötätuntokarkkilakko loppui sovittuna aikana, muut jatkavat lakkoiluaan toukokuun loppuun. Kun lapset nukkuivat, hiivin keittiön yläkaapille, sillä siellä oli jemmassa vielä jokunen ystäviltä lahjaksi saatu Fazerin salmiakkisuklaa. Ihania ovat tai siis olivat!
4 kommenttia:
Oih, nyt alkoi jännittämään, onko Pesonen liian pelottava - meillä on liput esitykseen parin viikon päästä!
Meillä nimittäin aika usein telkkari pitää laittaa kiinni, kun ihan tavallisissa lastenohjelmissa tulee liian jännittäviä kohtia. Joulun alla mentiin katsomaan elokuviin Joulutarinaa, ja viidentoista minuutin kuluttua elokuvan alusta oltiin jo ulkona. Liian surullista katsottavaa. :(
Mimmi Lehmä ja Varis sentään olivat ihan nautittavia sekä teatterissa että elokuvissa.
3-vuotiaalle aika jännittäviä, mutta kyllä teidän neiti pärjää. Mäyrästä kannattaa puhua etukäteen...
Joulutarina onkin aika surullinen. Meillä on se DVD:nä, jos joskus haluatte katsoa elokuvan loppuun.
Joulutarinan minä voisinkin kyllä vaikka katsoa - mutta yksin yön hiljaisina hetkinä, että saan ihan omassa rauhassa nyyhkiä. (Ei nimittäin ole mikään arvoitus, keneltä saaduissa geeneissä on kulkeutunut tuo herkkyys elokuvia katsellessa.) Mutta muistetaanpa ensi joulun alla tuo, silloin kun on sitten taas ajankohtaista virittäytyä joulun tunnelmaan...
Viiruun ja Pesoseen voisi virittäytyä lueskelemalla niitä kirjoja, mutta pahasti näyttää siltä, että eräs Ruuneperi -kirja meni laakista TOP10 -listan kärkeen! :) Meni tänään iltatoimissa aika pitkään, kun joka välissä piti sitä selata. (Ja jälleen on ilmiselvää, keneltä on tuokin periytynyt... Nimim. Yöunet jää nukkumatta, koti siivoamatta ja lapset ruokkimatta, kun tarpeeksi hyvä kirja osuu kohdalle)
Kun aina löytäisi ne hyvät kirjat! Meillä kerrossänky saatiin kasaan klo 23.30 ja kaikki lapset halusivat nukkumaan keltaiseen kamariin. Olipa ilta!
Kiitokset vielä viimeisestä!
Lähetä kommentti