Tänään ajattelin puhua himoista ja pakkomielteistä. Meidän perheen aikuisille on nimittäin tämän talven aikana iskenyt hillittämätön himo Oululaisen jälkiuunipaloihin eli Elämää kovempaan leipään.Aikoinaan ihmettelin kovasti tv-mainosta, jossa pieni poika yrittää leikata kovaa ruisleipää ja iso mies vain jurottaa pöydän ääressä eikä auta lasta. Mainoksessa todettiin leivän olevan kovaa kuin elämä. Minusta paras ruisleipä kuitenkin ehdottomasti oli uunituoretta, lämpöisen höyryävää ja pehmeää... Kuka haluaisi ostaa kovaa leipää? Minä ainakin ostaisin silloin suoraan näkkileipää.
Mies oli kuitenkin joskus ostanut meille Elämää kovempaa, ja itsekin sitä erehdyin maistamaan. Sille tielle sitä sitten jäätiinkiin. Nykyisin lapsille ostetaan pehmoisia Vaasan ruispaloja ja meille aikuisille Oululaista.
Ihan parasta kova leipä on silloin, jos päällä on pehmoista lauantaimakkaraa, nam!
Niin, mikäs se pakkomielle sitten olikaan? Asia liittyy tähän päivämäärään. En ole taikauskoinen, mutta perjantai ja 13. päivä pistää aina miettimään. Silloin en haluaisi viettää syntymäpäiviä enkä tehdä asuntokauppoja. Hassua!Toinen taikauskoinen pakkomielteeni liittyy leipään. Meidän talossa ei leipää saa säilyttää väärinpäin (eli pohja kohti kattoa), koska vanhan uskomuksen mukaan se tietää köyhyyttä taloon. Kylässäkin käännän leivän aina oikeinpäin, jos joku on erehdyksissään laskenut sen väärin käsistään alas.
Kysessä on kai jonkinlainen alkukantainen ruoan kunnioittaminen, tuskin kovin vaarallinen pakkomielle kuitenkaan.
8 kommenttia:
Niin, ja leipäpalaahan ei saa aloittaa syömään sieltä "peräpäästä". Näillä nykyisillä ruis-, jälkiuuni- ym. paloilla tätä ongelmaa ei tosin ole, koska niissähän kumpikin pää on peräpää. Tai etupää, miten vaan.
Voi että, välillä tulee hirmuinen himo saada suomalaista ruisleipää, jota täältä ei löydy juuri mistään. Eräs saksalainen leipomo valmistaa reikäleipää ja joskus tulee itsekin leivottua vuokaleipää, mutta tällaisista Oululaisen jlkiuunileivistä yms. saa vain haaveilla.
En muuten ole kuullutkaan tuosta, että leipää ei saisi säilyttää väärinpäin. Ilmankos... ;-) Ja ettei leipäpalaa saa aloittaa syömään ns. peräpäästä. Aina oppii uutta!
Viikonloppua toivotellen,
Sari
Hei!
Samaa mekin yleensä syödään. Koska se on parasta. Lauantaimakkarasta en kyllä välitä...
Aioin kommentoida tuota edellistäkin, mutten ehtinyt, kun valvontavuoro kutsui. Pinkit otukset ovatkin ihan äidin värisiä...! hienoja. Olen samaa mieltä siitä, että liian pian pistetään valinnan eteen ja samalla erotellaan vieläkin poikien ja tyttöjen töihin.
Terveisiä!
M
Viehätys pinkkiin taitaa kulkea geeneissä! Tosin tuntuu, että kaikki 10-vuotiaat pojat rakastavat pinkkiä ainakin täällä meidän seuduilla. En tiedä, mistä moinen tulos johtuu, ehkä joku ydinlaskeuma tms. vaikuttaa.. ;)
Täytyypä maistaa sitä leipää, kiitos vinkistä! Mukavaa viikonloppua!
Kiitos! Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teillekin!
Mulla oli semmoinen kausi etten muuta leipää syönytkään, tuohon tuli oikein tosi himo.
Lapsuudestani muistan että mun isä aina oikaisi leivät oikein päin ja sanoi ettei leipää koskaan saa laittaa "selälleen". Se on leivälle häväistys, en muista puhuttiinko köyhyydestä.
Onneksi ruisleipä on terveellistä. Oppisipa vielä syömään sitä ilman levitteitä, voita tuntuu tämän leivän päälle uppoavan yllättävän paljon. Tomaatilla ja kurkullakin pärjäisi ihan hyvin!
Lähetä kommentti