Pikkujoulut

Lähdemme tänään mökille viettämään pikkuiseen saunatupaan pikkiriikkisiä pikkujouluja. Haemme pikkuisesta metsästä pikkuistakin pikkuisemman joulukuusen ja ripustamme pikkuisen joulukoristeitakin pienten lasten iloksi. Ehkäpä kuuntelemme pikkuisen  myös joululauluja...

Pikkuiseen juhlaan olemme varustautuneet isoin eväin. Mukaan pakkaamme kaksi kattilallista joulupuuroa sekä sämpylääkin suurempia suklaakuorrutteisia tuulihattuja. Näistäkin piti tulla pikkuisia herkkuja, mutta aina se mopo karkaa jossain vaiheessa. Onneksi meillä asuu suuria herkkusuita aika liuta!

Pieniä valmisteluja

Lumi on kadonnut pihalta, eikä todellakaan tunnu siltä, että joulu koputtaa jo ovella. Tosin tonttu oli jokunen yö sitten käynyt sieppaamassa etuovelta lasten joululahjatoivomuskirjeen, joten ainakin tontut ovat jo liikenteessä.

Sen verran kotia on koristeltu, että pienille ripustimme omat tähtivalot ikkunaan. Luulen, että nämä tähdet saavatkin tuikkia sitten kevääseen asti.

Itselleni hain vintistä adventtikalenterin. Se hyvä puoli huonosta muistista on, että voi käyttää samaa kalenteria vuodesta toiseen. Omani on Martta Wendelinin kuvakalenteri, jonka luukut suljen luultavasti taas joulun jälkeen ja vien kalenterin takaisin vintin uumeniin odottamaan seuraavaa joulua - ja todennäköistä on, että ensikään syksynä en muista edes sitä ykkösluukun kuvaa!

Juhlasäihkettä

Hän juhlii 11-vuotissyntymäpäiviään huomenna. Kovin on sankaria rakastettu ja mukana retuutettu. Pesty monet kerrat, välillä vahingossa 90 asteessakin, täytteet vaihdettu ja kainalossa rutistettu. Ei ole kunto enää entisellään, mutta huolta pidämme sitäkin enemmän. Pesua emme tohdi herralle enää ehdotella.

Toinen päivänsankari sen sijaan iloisesti mennä porskuttaa ja mennessään heilauttaa hienoja diabolo-temppuja. Ehkäpä vieraatkin saavat huomenna osansa! Rätinää ja säihkettä rakastavan sankarimme iloksi myös tänäkin vuonna juhlailta huipentuu upeaan ilotulitukseen, aika hohdokasta täyttää vuosia marraskuun lopussa! ;)

Kahvihammasta kolottaa

Heti tänään bongasin suustani yhden: äitini käyttämän sanonnan nimittäin. Laittelin pieniä päiväunille ja tokaisin: "Nyt kyllä kahvihammasta kolottaa!" Siinähän se tuli sitten ensimmäinen peritty tokaisu. Ääni peiton alta kysyi: "Yhtäkö vain? Heiluuko se?" Vastasin, että hammas huutaa, että haluaa kahvia. Ääni peiton alta jatkoi: "Minunkin maitohammas huutaa." Vastasin: "Ai, maitoako?" "Ei kun se hammas huutaa, että kaakaoo, kaakaoo!"

Nämä hampaat ovat ikuinen ihmetyksen aihe meidän perheessä. Yhdellä on maitohampaat ja toisella on rautahampaat. Äidin hampaat ovat kyllä erikoisimmat, sillä ne ovat oikeat kahvihampaat. 4-vuotiaan maailma on ihmettä täynnä.

Liisan sammakoita

Eilen ajallessani kohtalaisen SANKASSA sumussa mökiltä kohti kotia, oli hyvää aikaa ajatella omia ajatuksiani. Liisan liukkaiden ja Liisan päivän kynnyksellä muistelin omaa Liisa-mummoani, joka kuoli jo vuosia sitten. Joskus aamuisin, kun katson peiliin, näen mummon katsovan takaisin, aika hassua vai mitä! (Onpa peilistä silloin tällöin virnistänyt myös 15 vuotta nuorempi veljeni ja sehän vasta erikoiselta on tuntunutkin...)

Automatkan aikana muistini syövereistä kaivautui esiin mukavia muistikuvia lapsuudesta. Tässä muutama yksittäinen: Muistan, kun mummo kuori perunoita sinisessä keittössä punaiset Aino-tohvelit jalassa. Hän istui pienellä punaisella jakkaralla ja edessä oli kaksi isoa ämpäriä, toisessa kuoritut ja toisessa kuorimattomat perunat. Tuntuu, että mummo kuori aina perunoita, ehkä kuorikin, jos poikia perheessä oli seitsemän.

Toinen yksittäinen muisto liittyi sammakoihin. Mummo ei puhunut rumia, mutta jos joku oli hoitanut hommansa huonosti, mummo kyllä manaili tyyliin: "Matti, sammakko, mitä olet jättänyt tekemättä!" Ehkäpä tuon lausahduksen takia olenkin aina pitänyt sammakoita jotenkin hellyttävinä hahmoina.

Ihmisen elossa on jotenkin kovin kiehtovaa se, että vaikka sukupolvet vääjäämättä hiljalleen vaipuvat unholaan, monet sanonnat jatkavat elämää. Itse en tosin tuota sammakkoa käytä, mutta monet kerrat olen yllättänyt itseni lausumasta äitini sanoja. Lieneekö hän näitä sanontoja oppinut omalta äidiltään tahi mummoltaan ja mistä he ovat lausahdukset sitten omaksuneet? Pääsisipä sitä aikakoneella asiaa tutkimaan! Itse ajattelinkin laittaa muistiin näitä perittyjä sanontoja, sillä olen huomannut että oma 2-vuotias tyttärenikin suoltaa jo samoja tekstejä.


Ihanan ruusuista nimipäivää kaikille Liisoille ja erityisterveiset ja onnittelut Liisa-kummille Joensuuhun!

***

Itse en onnekseni osaa kiroilla, mutta sammakoita kyllä päästelen suustani vähän liiankin kanssa. Toivottavasti ne eivät kuitenkaan pompi tänne blogiin asti.

Hupsista!
Tämä ei onneksi ole paha tapaus.

Iloa loppuviikkoon!

Jos tahdot tietää

Jos tahdot tietää, mitä on pimeys, tule meidän mökille katsomaan. Maalla iltaisin on oikeasti pimeää!

Olin taas eilen yksin MAALAAMASSA listoja ja viettämässä "vapaapäivää". Joku voisi luulla, että hidastelen tarkoituksella, etteivät nämä leppoisat maalauspäivät loppuisi koskaan, mutta loppusuora häämöttää jo - hyvä niin.

Saunatuvat vuorilaudat ja listat odottavat kiinnittäjää. Seuraavaksi maalipintaa kaipaa vielä muuriseinä ja sen jälkeen tupa alkaakin olla vihdoin valmis.



Jossain välissä ehdin katsastaa kuusikkoamme "sillä silmällä".

Puolen hehtaarin metsästä löytyi polku! Lienevätkö Nalle Puh ja ystävät käyneet retkeilemässä? Mökillämme näemmä asustaa salaperäistä väkeä.

Illan päätteksi oli aika ripustaa työhousut verstaan naulaan... Näistä housuista olen oikeasti aika ylpeä!

Potilas

Rokotukset ovat joskus keljuja. Aamulla haettu sikainfluenssapiikki nostatti illalla yhtäkkiä hirmuisen kuumeen, pahimmillaan lukema hipoi 40 astetta. Yö oli kovin levoton, vaikka lääke onneksi laski kuumeen inhimillisiin lukemiin. Nukkumisesta ei aamuyöstä tahtonut tulla mitään, joten kellon tikittäessä neljää, me katselimme olohuoneessa piirrettyjä. Minä taisin kyllä ajoittain katsella myös unia.

Aamulla potilas heräsi virkeänä kuin pieni västäräkki. Samaa ei voi sanoa meistä muista, toiset kun vielä joutuivat raahautumaan töihin ja kouluun...

Seuraava "potilas" rokotetaan näillä näkymin perjantaina. Onneksi lauantai on vapaapäivä!

Lumiukkokeli

Yöllä pihaan oli laskeutunut paksu puuterikerros. Koskematon hanki saa minut aina huokailemaan ihastuksesta, mikä ihana joulukorttitunnelma! Kovin kauan hanki tosin ei pysy koskemattomana, kun päästää myllertäjät pihamaalle. Voi sitä talviriemua!

Viimeistelyä

Talven ensimmäinen

Touhua riittää

Arvaa monesko pallo?

Ukot pipoineen

Myös hän sai päähineen

***

Lumipallokelillä iloa riittää. Onneksi koko talvi on vielä edessäpäin!

Marraskuu

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalle niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. --- On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."
(Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu)

Meidän perheessä lapset jäivät mummolaan ja aikuiset lähtivät mökille huolehtimaan talvivarastoista - halkoja kasattiin koko viikonloppu! Nyt saavat pakkaset ja pimeys tulla!
Talvi tekikin kovasti tuloaan. Me jatkoimme "projektia" mutta myös nautiskelimme harvinaisen verkkaisesta aamutunnelmasta radiosta Beatlesia kuunnellen ja luontoa seuraillen. Juteltiin ja suunniteltiin matkaa Kuusamoon..

Lauantaina jäätä oli vain rannalla. Sunnuntaiaamuna koko järvi oli pysähtynyt.

Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei todellakaan ole hullumpaa aikaa!