torstai 19. marraskuuta 2009

Liisan sammakoita

Eilen ajallessani kohtalaisen SANKASSA sumussa mökiltä kohti kotia, oli hyvää aikaa ajatella omia ajatuksiani. Liisan liukkaiden ja Liisan päivän kynnyksellä muistelin omaa Liisa-mummoani, joka kuoli jo vuosia sitten. Joskus aamuisin, kun katson peiliin, näen mummon katsovan takaisin, aika hassua vai mitä! (Onpa peilistä silloin tällöin virnistänyt myös 15 vuotta nuorempi veljeni ja sehän vasta erikoiselta on tuntunutkin...)

Automatkan aikana muistini syövereistä kaivautui esiin mukavia muistikuvia lapsuudesta. Tässä muutama yksittäinen: Muistan, kun mummo kuori perunoita sinisessä keittössä punaiset Aino-tohvelit jalassa. Hän istui pienellä punaisella jakkaralla ja edessä oli kaksi isoa ämpäriä, toisessa kuoritut ja toisessa kuorimattomat perunat. Tuntuu, että mummo kuori aina perunoita, ehkä kuorikin, jos poikia perheessä oli seitsemän.

Toinen yksittäinen muisto liittyi sammakoihin. Mummo ei puhunut rumia, mutta jos joku oli hoitanut hommansa huonosti, mummo kyllä manaili tyyliin: "Matti, sammakko, mitä olet jättänyt tekemättä!" Ehkäpä tuon lausahduksen takia olenkin aina pitänyt sammakoita jotenkin hellyttävinä hahmoina.

Ihmisen elossa on jotenkin kovin kiehtovaa se, että vaikka sukupolvet vääjäämättä hiljalleen vaipuvat unholaan, monet sanonnat jatkavat elämää. Itse en tosin tuota sammakkoa käytä, mutta monet kerrat olen yllättänyt itseni lausumasta äitini sanoja. Lieneekö hän näitä sanontoja oppinut omalta äidiltään tahi mummoltaan ja mistä he ovat lausahdukset sitten omaksuneet? Pääsisipä sitä aikakoneella asiaa tutkimaan! Itse ajattelinkin laittaa muistiin näitä perittyjä sanontoja, sillä olen huomannut että oma 2-vuotias tyttärenikin suoltaa jo samoja tekstejä.


Ihanan ruusuista nimipäivää kaikille Liisoille ja erityisterveiset ja onnittelut Liisa-kummille Joensuuhun!

***

Itse en onnekseni osaa kiroilla, mutta sammakoita kyllä päästelen suustani vähän liiankin kanssa. Toivottavasti ne eivät kuitenkaan pompi tänne blogiin asti.


Hupsista!
Tämä ei onneksi ole paha tapaus.

Iloa loppuviikkoon!

12 kommenttia:

Mi kirjoitti...

täällä kanssa yksi joka päästelee sammakoita toisinaan suustaan :D.

PRINSESSATRIO kirjoitti...

Ihana postaus!!! Kiva kun kerroit että on Liisan päivä....täytyykin lähettää äidille postia ;)

Hanni kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Muistelu on mukavaa ja tärkeää! Se pitää mielen virkeänä ja ehkäisee muistiongelmia, jopa dementiaa =D

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun tuo peilijuttu nauratti. Minunkin peilissäni on joskus mummi. Terveisiä sinne. Toivottavasti huominen rokotusreissu sujuu hyvin!

M

Ira kirjoitti...

Oi, ihana muisteluhetki... <3 Minulla Anfisa -mummu, mutta häntä sanotaan Liisaksi. Hän jo yli 90 v. Asuu edelleen yksin ja sanontoja on tarttunut niin äidilleni kuin meille tyttärillekin.

Arja kirjoitti...

Kiva kirjoitus ja kaunis ruusu kuva :-)
Mukavaa loppuviikkoa sinullekkin!

Inka kirjoitti...

Ihana kertomus, en taida koskaan enää katsoa sammakoita samalla tavalla :) Kummitätini, isäni sisar, on Liisa. Omat lapset kutsuvat häntä Liisa-mummaksi. Unohdin ihan onnitella Liisan päivänä, kiitos muistutuksesta :)

H kirjoitti...

Jos et pistä pahaksesi, ottaisin mummosi tavan käyttöön -itse kun päästelen suustani möhköfantteja ja tuo olisi huomattavasti suloisempi tapa ilmaista sama asia...
Meilläkään ei mummo kiroillut, joskus saattoi tuhahtaa jotta "pahus". Tätä käytän itsekin ja kuopus sanoo joskus varpaan ovenpieleen lyödessää että "pasus".

Sokrutin kirjoitti...

Juuri näin, itsekkin muistelen usein kaikkea mennyttä. Suurella rakkaudella. ♥

HIIRIEMO kirjoitti...

Kiitoksia kaikille ihanista kommenteista! Minäkään en aina näitä nimipäiviä muista, mutta tämä sattui jotenkin mukavasti silmiini ja herätti minussa tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Kiva, että aihe kosketti muitakin!

Titta kirjoitti...

Ooo... Vanhojen muistelu on mukavaa! Ihan hiljattain luin kirjan elämänkaarikirjoittamisesta, ja asia jäi muhimaan mielessäni. Jonain päivänä vielä ryhdyn puuhaan...

Minusta on ollut hauska vertailla miehen kanssa, mitä ilmaisuja lapsuudenkodeissamme on eri tilanteissa käytetty. Osa on tosiaan siirtynyt käyttöön meidän perheessä. Onneksi suuttuessa ei olla kuitenkaan seipäällä uhattu!

Henska kirjoitti...

Ihana kirjoitus!

Minullakin on mummostani tosi vahva muistikuva ku hän kuorii perunoita keittiössä pienellä puujakkaralla :) Muistan myös varmaan aina miltä mummolan kellarissa tuosui. Ja ne samat lähtörituaalit aina, kun mukaan oli otettava ainakin rieskaa ja mehua... :)