maanantai 22. maaliskuuta 2010

Missä kuljimme kerran

Lapsena askel on kevyt kulkea.

Jäljet voivat olla selkeät tahi vain henkäys hangella. Aina jää kuitekin jäljet, niitä pitää vain osata katsoa.

Kaikenlaista kauneutta voi matkojensa varrelta löytää.

Lastenhuone on täynnä hiirulaisen hiljaisuutta. Kysyn: "Mitä te teette?" Vastaus: "Täällä on ihania hajukissoja. Ei tarvitse pelätä. Ne ei kuole koskaan." Hetken kuluttua sama 2-vuotias hämmästelee: "Missä mun hajukissat? Hmm, ne karkas."

***
Aurinko paistaa ihanasti, mutta mielessä on pientä surumielisyyttä ja haikeutta. Onneksi elämä kantaa ja tulevia on turha murehtia.

AURINKOISIA PÄIVIÄ JA KEVEITÄ ASKELIA 
meille kaikille!




12 kommenttia:

Karita kirjoitti...

Jätämme jälkiä sinne tänne ja joskus myöhemmin on mukava muistalla missä kaikkialla olemme kulkeneet. Mutta mistä haikea mieli kun aurinkokin paistaa niin kauniisti?

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Suloisia jalanjälkiä. Meillä kaksivuotias silittää ja yrittää halata kissakäpäliä: Silittäminen onnistuu hyvin, mutta halittaviksi ovat harmillisen pieniä :)
Voimia haikeaan mieleen!

-TIINA- kirjoitti...

Byääh, mua alkoi ihan itkettään tuo kommentti,"ihania hajukissoja. Ei tarvitse pelätä. Ne ei kuole koskaan." Voi kun itsekin osaisi ajatella edes joskus noin viattomasti!!

Oikein aurinkoista viikkoa koko perheelle!

Ilse kirjoitti...

Täällä vollotetaan jo muutenkin...! :)
Siis me kaksi kotona olijaa.

Sitten tulee vielä hajukissoja, byääääääh.

Halaus.

Eeviregina kirjoitti...

Hienon kirjan olit tehnyt kukkakuvistasi! Onhan mullakin pihastani paljon kuvia, tuolla tavalla ne saisikin aina tarvittaessa käsiinsä ja saisi alkaa haaveilla kesästä... Piristävää kevättä toivottaa Eeviregina

Ilona kirjoitti...

Kauniisti olet kirjoittanut. Voi, hajukissoja :)

Ira kirjoitti...

Upposin tänään polvia myöten hankeen, kun yritin rämpiä hajukissojen perässä. Hmm, askel ei ollut kovin kevyt. Sukat ja housun puntit märkinä kotiin astelin, mutta sainpas hajukissat... ;)

Joana kirjoitti...

Karita, minä hassu välillä haikailen jo nyt näiden ihanien lasten kanssa vietettyjen kotipäivien perään. Kovin nopeaa tuntuu tuo töihin paluu lähestyvän. Lisäksi haikeutta ajatuksiin on tuonut erään läheisen ihmisen verkkaisiksi käyneet askeleet. Hyvistä päivistä tahtoo pitää kynsin ja hampain kiinni.

Lumiomena, meillä on kovin paijailtu noita pajunkissoja koko päivä. Eivät ne lapset kovin kummoisia leluja kaipaa!

Prinsessatrio, pienen ihmisen suusta kuulee ihmeellisiä asioita. Mistä lie kaikki aina mukaan tarttuukaan.

Ilse, onneksi vollutus tekee yleensä hyvää ja aika useinhan kyse on kuitenkin suuresta onnesta, mutta mikä sitä pientä itkettää?

Eeviregina, tee ihmeessä kirja kukkasistasi. Suosittelen!

Ilona, kiitos. Hajukissat ovat söpöjä ja rairuohokin istutettiin kultaan. Hauskaa tuo 2-vuotiaan sanaston seuraaminen.

Joana kirjoitti...

Ira, samat sanat. Hanki kantoi lapset ja itse välillä konttasin rähmälläni kinoksissa, kun hanki upotti yli polvien, mutta oksat on nyt maljakossa! :)

mimmuli kirjoitti...

Ihania herkkiä ja kauniita kuvia=)

Kirsikka kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu. Itsekin tässä juuri tänään mietin, että nyt pitäisi nauttia joka päivä kun saa vielä olla kotona lasten kanssa. Jotenkin se töihinmeno tuntuu niin kaukaiselta, vaikka ei siihen oikeasti niin pitkä aika enää ole. Päivät kuluu niin nopeaan ettei huomaakaan. Pajunkissat vielä hakematta, saas nähdä kastuuko sukat ;)

Lena kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu... Eilen tulin ajatelleeksi, että esikoinen täyttää kesällä 9 v. Vielä toiset 9 v niin hän muuttaa pois (noin suurinpiirtein) Ja tuntuu, että siitä ei ole ollenkaan kauan kun hän makasi lastenvaunuissa hymyillen ja jokeltaen... Kyllä nämä vuodet lasten kanssa on elämän parasta aikaa, nauttikaamme niistä täysillä!