keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Saunan takaa

Pikkulan ikkunasta on mukava kurkistella maanantain aikaansaannoksiamme. Vielä viime viikolla minulla ei ollut käsitystä, että tämä nurkka näyttäisi tältä!

Saunan kohdalta alkaa rinne, joka on täynnä kallistuksia sinne ja tänne. Helppohoitoisuuden vuoksi päällystimme kulkureitit kivituhkalla ja istutusalueille laitamme paljon pensaita ja maanpeittokasveja. Leikattavaa nurmeakin on kyllä riittämiin!

Rinteessä valkoista hanhikkia, pikkulaan ruusun tuoksua leijuu ympäröivistä ruusupensaista. Suoraan edessä on omenapuu.

Kaivurilla saa ihmeitä aikaan. Tähän oli suunnitteilla luonnonnurmialue ja omenapuita. Suodatinkaivojen lisäksi maassa luikertelee sähköjohtoja ja salaojia sellainen määrä, että puille ei istutuskuoppia tohtinut kaivella. Päädyimme siis kiemurakäytävään, joka ei ehkä ole kovin perinteinen ratkaisu... Puillekin löytyi onneksi uudet kasvupaikat.

Huomenna hanhikit saavat lisää seuralaisia. Tämän päivän projektina on kotipihan kukkapenkkien harvennus. Onneksi kasvusto on niin rehevää, että kasvien jakaminen tekee pelkästään hyvää.

***

Ps. Pikkuveljelle puutarhakouluun terveisiä! Jos on tekemisen puutetta, meille pääsee työleirille kaikkina tulevaisuuden kesinä. Lupaan, ettei tule aika pitkäksi!

8 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Voi kunpa meidänkin työmaalla olisi noin siistin näköistä! Missä on kaikki jäljelle jäänyt puutavara, rakennustelineiksi hankitut jätepuut sun muut? Meillä on kohta niiden lisäksi iso kasa purkulautaa. Jippii!

Teille tulee kyllä mahtava piha!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olenko jo sanonut monta kertaa, että on IHANA seurata täältä käsin puuhianne! Somat polut ja jotenkin ihan erilaista jo. Ensi kesää odotellessa!

M

Anna kirjoitti...

Kiemurakäytävä on aivan ihana ja ilmeikäs ratkaisu! Voin vain kuvitella, kuinka hieno pihasta tulee, kun istutukset ovat kasvaneet... Kyllä on teilläkin tapahtunut kesän aikana, huh huh mikä työmäärä!

-TIINA- kirjoitti...

Minusta tuo mutkainen polku tuo ihanasti ilmettä pihaan...suora tie olis ihan tylsä.

Joana kirjoitti...

Vekarus, tottahan meilläkin on kasoja siellä ja täällä. Paljon on viety jo kaatopaikallekin, mutta poltettavaa puutavaraa on kaikkialla (paitsi ei liiterissä :)).

M, minustakin on jännittävää aina mennä mökkitontille, koska paikka on aina muuttunut erilaiseksi. Sinulle emme ole ehtineet vielä sitä lepotuolia rannalle ostaa, mutta jospa ensi kesänä sellainen jo löytyisi... Vietetään sitten ihania kesäpäiviä!

Anna, todellakin paljon on tapahtunut. Voi olla, että kohta kukaan sukulainen tahi tuttava ei uskalla enää vasta puheluihimme, kun aina pyydetään johonkin rakennusprojektiin tahi lastenhoitotehtävään. :) Onneksi apuvoimia on ollut saatavilla ainakin tähän päivään asti!

PrinsessaTrio, lisää mutkia löytyy talon toiselta puolelta... Esittelen ne ehkä vielä myöhemmin.

Rouva Nordman kirjoitti...

Oi että teille tulee hienoa! Minä asun kerrostalossa, mutta saisin laittaa phaa mielin määrin. Harmi, ettei peukaloni viherrä lainkaan...

Joana kirjoitti...

Katilein, minun viherpeukaloni koki herätyksen, kun vielä asuimme kerrostalossa, joten ole varuillasi! Piti päästä pikaisesti rivitaloon ja nyt uusin projekti on tuo kesämökin piha..Voisinpa muuttaa mökille ihan pysyvästikin asumaan, tekemistä on niin paljon! Olo on onnellinen, kun saa rymytä puskissa.

Anu kirjoitti...

Voi vaude kun on mukavan näköistä:)
Kyllä teidän tuolla kelpaa oleilla ja nauttia olemisesta!