keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Arvonta

Sisko ja sen veli -teema jatkuu näköjään vielä edelleen... Helteistä huolimatta Hiirulaisen majan ovi on käynyt tasaiseen tahtiin ja kävijälaskurini ylitti tuon maagisen 50 000 rajan tällä viikolla. On siis ehdottomasti pienten arpajaisten aika!

Aloitin blogini jouluna 2008 enkä oikeastaan tiennyt, mihin puuhaan ryhdyin. Itse olin tuolloin ihastellut Liivian ja Wanhattaren blogeja jo jonkin aikaa ja ehkäpä jopa niiden innoittamina Hiirulaisen maja näki päivänvalon. Ajattelin vain kokeilla, miten pitkälle juttuja ja intoa riittäisi. Yleensä minulla innostus uuteen kestää sen kolme kuukautta, mutta blogi on jatkanut elämäänsä jo ihmeellisen kauan. Suuri kiitos teille lukijoille. Ilman teitä mielenkiintoni olisi tuskin kantanut näin pitkälle.


Hiirulaisen maja on minulle itselleni tärkeä asia. Kirjoitan meidän hyvistä päivistä ja pienistä onnen hetkistä, jotta muistaisin ne jatkossakin. Tekstien (ja erityisesti kuvien) myötä pystyn hetkessä palauttamaan muistiin monia ihania hetkiä viime vuosilta, kuten esimerkiksi sen syyspäivän, kun iso poika oli koulussa, pieni poika päiväkerhossa ja tyttö keräsi vaahteranlehtiä takapihaltamme ja syyshortensia oli täydessä kukassa. Syksyä oli ilmassa, mutta ilma oli pehmeä ja kuulas. Voi että! Ja kaikista mukavinta on, että joku aina jaksaa kommentoida ja jakaa näitä pieniä arkisia iloja meidän kanssamme. Kiitos teille!

Hiirulaisen majan aikaisempien arpajaisten tapaan palkintona on taas (yllätys, yllätys) lautasliinoja. Lisäksi samaan pakettiin hyppää suloinen puputyttö Mailegilta.


Arvontaan voivat osallistua kaikki naputtelemalla kommentin tähän postaukseen.  Olisi kiva kuulla, millaiset jutut Hiirulaisen majasta ovat jääneet mieleesi. Joku tietty kuva tai tapahtuma ehkä? Linkittämällä saat lisäksi yhden ylimääräisen arpalipun. (Mainitsethan, jos linkität.) Arvonta suoritetaan, kunhan tokenemme näistä paahteisista päivistä ja viinimarjat ovat kypsiä. Nyt posket punoittavat jo mukavasti sekä  marjoilla että lapsukaisilla.

Kiitos teille lukijat ja onnea arvontaan!


PS. Vaikka lähes kolmen vuoden kotonaolon jälkeen  palaan pian työelämään, elämä Hiirulaisen majassa jatkuu. Näin ainakin itse toivon. Katsotaan sitten, millaiset tuulet syksyllä puhaltavat.  

71 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Mukana ollaan! Ihana palkinto!

Erityisesti on jäänyt mieleen kuva teidän lehtikuusien syysvärityksestä. Se oli niin upea!

-TIINA- kirjoitti...

Mukana ollaan! Ja minä tykkään ihan arkisista jutuista ja kuvistasi!

Tarja kirjoitti...

Arvontaan mukaan ilmottaudun minäkin, eihän noin söpöstä palkintoa voi vastustaa :)

Kaikki kuvasi ovat niin kauniita ja niin aitoja, oikein elämänmakuisia, ihania!

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista, olen mukana arvonnassa. :)

Mari kirjoitti...

Minäkin osallistun.
Kiva kun kävit kylässä minulla, niin tänne osasin tulla.
Ihan uusi lukija täällä olen, mutta kuvasi ovat ihania!

Tulen takaisin, paremmalla ajalla, ja itseni taidan lukijaksesikin napsauttaa!

...osaisinkin linkittää- voiko joku kertoa kuinka se tapahtuu?

Maija kirjoitti...

Ihana ihmisläheinen blogisi saa hyvälle mielelle.
Mukaan arvontaan minäkin.
Ps. alla sisarykset on ihan kuin minä ja veljeni pieninä tuli niin lämmin mieli sitä muistellessa.

Saara kirjoitti...

Mukana ollaan! :) Teidän arjesta on mukava lukea, ihanien kuvien kera.

Tellihani kirjoitti...

Mukana ja linkitän..

Sun kuvat on kovin kaunista katseltavaa, monasti katselenkin vain kuvat ja jo klikkailtuani muualle tajuan, että enpäs lukenut ollenkaan ja palaan takaisin lukemaan.

Hiirulaisen majassa on mukava piipahtaa silloin tällöin.

mintsu kirjoitti...

no viime aikoina ei paljon ole joutanut lukemaan...kun pikku neiti vie kaiken aikani... mut kuvista oon tykännyt kovasti

Piia kirjoitti...

Mukana mukavan blogin arvonnassa!!!

Marielisa kirjoitti...

Blogisi parhainta antia ovat juuri monenlaiset, arkisetkin postaukset ja ennenkaikkea ihanat kuvat!! <3

Arvonnassa mieluusti mukana, ihana palkinto jaossa, oih.
Linkitänkin, jos vaan blogger on tällakertaa myötämielinen...viime aikoina se on vähän oikutellut kanssani ;)

Rosalinda kirjoitti...

Mielellään mukana arvonnassa minäkin.

Elämänpyörässä -blogin kautta löysin tänne suloiseen maailmaasi.
Valloittavia nuokin paperinukkekuvat.Iik,ihania !
Monta muutakin suloista kuvaa ja juttua täällä.
Auringonpaistetta päiviisi ; )

Ilse kirjoitti...

Onnea! 50 000!

Minä muistan - paljon, mutta erityisesti - ne monet maalausjutut ja siellä alussa keittiönpöydän ääressä istuskelleen pikkutontun, se kuva jäi ikuisiksi ajoiksi mieleeni!

Eli mukana ollaan, esikuvabloggaajani, ihana Joana. <3

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onnea blogikävijöiden määrästä ja kiitos ihanasta blogista :)

Minulle mieleen ovat jääneet monet tunnelmat sekä erikoisesti kirjankansien kuvat, joista olen koettanut kurkistella lukuvinkkejä. Pidän niin arkisista asioista, puutarhasta kuin haaveistakin.

Osallistun arvontaan ja linkitän, kunhan täältä "Kutvosen kurvin kaupungista" taas kotiin pääsen (viimeistään lauantaina).

Heli kirjoitti...

Huikea kävijämäärä -iloiset onnittelut!
Mukana arvonnassa, totta kai!

Kirsikka kirjoitti...

Oi että mukana arvonnassa. jos vaikka toinekin tyttö saisi oman pupusen ;) SInulla on ihanan aurinkoinen hyvänmielen blogi!

Ilona kirjoitti...

Voi, minäkin mukana arvonnassa! Blogiasi on aivan ihanaa lukea. Osaat löytää arjesta niitä ikimuistoisia, tärkeitä hetkiä ja kauniiden kuvien kautta vielä välittää ne meillekin:)

Valitettavasti en meidän vauvan syntymän jälkeen ole juuri kommentoimaan ehtinyt, mutta lukemassa olen käynyt:)

Viivu kirjoitti...

Ihan liian harvoin on tullut jätettyä kommenttia, mutta saanen osallistua arvontaan? Tahtoo tuo puputyttönen meille asumaan :)

Kahdella osallistuisin, eli linkitän!

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on ihana blogi! Arvontaan osallistun ja myöskin linkitän :)

Tania kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Positiivinen blogi: kuvasi (lapset, luonto) ovat kauniita ja monta hyvää kirjavinkkiä olen sinulta saanut.

Hyvää kesän jatkoa! Tania

Miia kirjoitti...

Minä myös tykkään ihan näistä arkisista asioista nautiskelusta, joka välittyy kyllä blogistasi aidosti ja välittömästi. Minulle on jostain syystä jäänyt mieleen se, kun seurasit kuvasarjalla teidän pihaa eri vuodenaikoina. Minäkin haluan osallistua ihanaan arvontaan!

pioni kirjoitti...

Kuvasi ovat tosi kauniita, niitä käyn ihailemassa.

minna kirjoitti...

Hei! Eksyin blogiisi omaan blogiini jättämäsi viestin kautta. Ja löysinkin oikein lämpöisen ja mukavan blogin. Hienoja kuvia! Ja tietenkin haluan myöskin osallistua arvontaan. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Blogissasi on mukavaa vierailla.. :o) Kiitos kun jaksat kirjoitella. -Pirjo

Anonyymi kirjoitti...

Ihana palkinto, osallistun arvontaan! Minulla on jäänyt mieleen blogistasi kauniit kuvat ja mökki-jutut. Eveliina

Elina kirjoitti...

Hei! Löysin tänne linkistä. Mukavaa! Ja ilman muuta arvonnassa, ihana palkinto!

Ruiskaunokki kirjoitti...

Tämä blogisi kuuluu niiden "pesien" joukkoon, joihin on kiireessäkin pakko aina kurkata. Kirjoituksesi kertovat niin elävästi ja elämänmakuisesti, mutta ennenkaikkea elämäniloisesti, pesäsi tapahtumista ja mietteistäsi, ja kuvasikin suorastaan puhuvat. :)

Usein lähetän mielessäni sinulle ajatusterveisiä, vaikka kommenttejani sateleekin harvakseltaan.

Kaikkea hyvää jatkossakin pesänväelle, ja onnittelut kaksivuotiaalle blogillesi!

Karita kirjoitti...

Ilmoittaudun arvontaan :)

Kaikkein parhaiten on jäänyt mieleen kesäparatiisinne, mökkinne, rakentaminen. Muistan kun pihalla juttelimme ensin sopivan tontin etsimisestä ja löytämisestä ja sen löydyttyä itse mökin valmistumisesta. Blogin kautta olen saanut nähdä miten paratiisi on rakentunut ja miten nautittekaan olostanne siellä.

Onnea työhon paluuseen. Toivottavasti kuitenkin ehdit kirjoittamaan kuulumisia perheestänne vaikka aika saattaa ollakin tiukemmalla.

Unknown kirjoitti...

Tahdon mukaan ihanan palkinnon arvontaan. Tämä blogi löytyi Viivun linkityksen kautta juuri äsken, eli vierailen täällä ensimmäistä kertaa. Kivalta näyttää, tulen toistekin!

Geisha kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Saisi meidänkin vielä ainokainen Maileg pupu kaverin : ) -Sari

Hippokampustaja kirjoitti...

Arvonnassa mukana...

Päivi J. kirjoitti...

Hei! Erityisesti on jäänyt mieleen maaliskuinen postauksesi Lena Andersonin ihanista kirjoista. Innoittamanasi kävin niitä kirjastosta lainaamassa ja ne ovatkin olleen meillä supersuosittuja, joka ilta niitä on luettu ja taidamme ne jo osata ulkoakin.

Pipsa kirjoitti...

Mukana ollaan!

Muistan etenkin ihanat ompeluksesi ja mökin rakennuskuvat.

Birgitta kirjoitti...

Ihana blogi sinulla. Eksyin tänne ihan vahingossa toisen blogin kautta. Kuvasi ovat todella kivoja, päällimäisenä jäivät mieleen koiranpennusta ottamasi kuvat. Ne ovat todella söpöjä. Osallistuisin myös arvontaan ja linkitän myös blogiini.

Niina kirjoitti...

Löysin tänne jostain ja selailin melkein koko blogin läpi!:)
Mukavia juttuja ja ihania kuvia pullollaan en enää edes muista mitä kaikkea mun piti kommentoida!
Tulen toistekkin ja kokeilen arpaonneani ihanan pupusen arvonnassa!:)

Sesse kirjoitti...

Mukana arvonnassa ollaan. Mukavia kesäpäiviä sinulle :)

Mari kirjoitti...

Osallistuin jo kerran, mutta osallistuisin vielä toisellakin lipukkeella, jos passaa. Ohjeillasi sain linkitettyä arvontasi oman blogini "mausteeksi"! Kiitos vielä jeesistä! :)
Marina

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta, mielelläni osallistun mukaan. :)

Sinun blogistasi parhaiten mieleen jää kauniit ja suloiset kuvat. Osaat kuvata kauniisti ja niistä aistii herkän tunnelman. :)

Aurinkoista kesänjatkoa teille. :)

-Sannas-

kisu kirjoitti...

Ihana pupunen, jos siis onnetar on suosiollinen, mielelläni ihanuudelle kodin annan. Ja kahdella lipukkeella mukana, linkitän arvontasi blogiini.

Kauniita kuviasi poikkean ihastelemassa.
-kisu-

SENJA kirjoitti...

onnea suuresta lukijamäärästä, ihana arpavoitto!! mukana ollaan!!

Lisay kirjoitti...

Osallistun,silla minusta nayttaisi,etta tuo pupu haluaisi tulla meille asumaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mukana arvonnassa. Tässä blogissa on parasta lapsiperheen arki (itsellä 5-v tytär) ja lukuvinkit. Kiitos kun vinkkasit Audrey Niffeneggeristä sekä Siilin eleganssista, sain aivan loistavia lukuhetkiä. Heli & Iida

SariW kirjoitti...

Onpa suloinen palkinto : )
Pidän paljon blogistasi, sen aurinkoisesta ja elämänmakuisesta tyylistä, ja kuvista.

Unknown kirjoitti...

Osallistun arvontaan!

Kiva, positiivinen blogi, jossa on aina kiva vierailla.

Mieleen on jäänyt erityisesti kukka-kuvat - HIENOJA! Monesta kukasta on pitänyt kaivaa lisäinfoa netistä :)

Aurinkoista kesää teille kaikille!

Anna kirjoitti...

Minä myös mukana arvonnassa!

Täällä majassa on aina niin kiva käydä, erityiskiitos kirjavinkeistä! Nautihan nyt oikein olan takaa tästä "viimeisestä" kesästä! :)

Laura kirjoitti...

Arvontaan mukaan ilmoittaudun myös minä :)
Ihanat msivut, ekaa kertaa eksyin tänne...

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan! :D Blogisi kokonaisuudessaan on miellyttävä, erityisesti olen pitänyt ompeluksistasi ja mökin rakentamisesta. Kuvasi ovat kauniita. Mukavaa kesän jatkoa! :)
t. Salla/zamia@suomi24.fi

Helmikumpu kirjoitti...

Ihana arvonta, mukana siis!

Blogiisi löysin arvontalinkin kautta, ja nyt jään siihen paremmin tutustumaan :)

Maija kirjoitti...

Uutena lukijana blogissasi ihastuttaa kauniit kuvat ja positiivinen elämänasenne! Pidän.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi on täynnä ihania kuvia, olet taitava kuvaaja. "Sisko ja veli"-kuva, kaunis ja jotenkin sydäntä ilahduttava. Siinä on jotakin koskettavaa.
Hyvää kesää Sinulle!
Blogissasi usein vieraileva -Ritva-

-A- kirjoitti...

Olen aika uusi lukija, mutta tykästynyt kovasti kuviisi. Mukana arvonnassa!

LENNU kirjoitti...

Mukaan arvontaan. Ihana palkinto!

Katariina kirjoitti...

Osallistun arvontaan.
Olen ekaa kertaa vierailemassa blogissasi ja tulen kyllä toistekin. Blogissasi on minua kiinnostavia juttuja, arkiset asiat, lapset ym :)

Tiina kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Löysin tänne tuossa äsken Siipien suojassa -blogin kautta ja kivalta vaikuttaa. Jatkan tutkimista ...

sunday funday kirjoitti...

Voi kun löysinkin söpön blogin Viivun kautta! Osallistun ehdottomasti myös ihanan pupusen arvontaan! Kaunista kesän jatkoa sinulle : )! Ja tervetuloa vieraisille CosyCottageen : )

Anonyymi kirjoitti...

Hei, "eksyin" ensimmäistä kertaa ihanaan blogiisi. Kauniita kuvia:) Osallistun ihanan pupun arvontaan.
- Sari-

Anonyymi kirjoitti...

Ihan uutena lukija ihastuttaa näin nopeasti katottuna ainakin kuvat...ihana palkinto!:)/Mymmeli

Hannis kirjoitti...

Jospa minäkin yrittäisin :-) Yhtään tyttöä en ole saanut, neljä poikaa kylläkin - ehkä yksi puputyttö voisi muuttaa meille?!?

Ihanaa viikonloppua ja onnea hienoista lukemista blogilaskurissa!

Elmiira kirjoitti...

Ihana blogi! Mukana arvonnassa kun niin ihana palkintokin.

Rouva V kirjoitti...

Ekan kerran täälä. Mikä ihastuttava blogi!! <3

Onnea! <3 Mukana arvonnassa, palkinto on täydellinen.

T. Maileg fani. ;)

allidaalia kirjoitti...

Ihana Blogi! Tupsahdin tänne Viivun kautta :)
Haluan olla mukana arvonnassa.

Mia kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa blogissasi ja varmasti kahlaan läpi koko blogin, niin houkuttelevalta näyttää :)

Sari kirjoitti...

Ihana pupu!Mukana arvonnassa siis minäkin. Tämä blogisi on ihan uusi tuttavuus minulle, mutta kauniita kuvia on aina mukava katsella.

Villakissa kirjoitti...

Minäkin löysin tänne toisen blogin linkin kautta, ja ihastuin etenkin suloisiin, hyvänmielen kuviin:)Tulen taatusti toistekin!

Arvontaan osallistuisin kovin mielellän, jospa pupu löytäisi tien meidän tyttösen luokse:)

Niina kirjoitti...

Hei! Löysin tänne jonkun linkin kautta ja olen siis ekaa kertaa ihastelemassa kaunista blogiasi. Rakastan Mailegin pupuja joten, sallinethan että uutena osallistun arvontaasi :) ... Tulen kyllä uudestaan ja liityn lukijaksi.

Anu kirjoitti...

Oih, ihanaakin ihanampi arvonta!
Ehdottomasti mukana ja jatkathan ihan samaan tuttuun tyyliin!?
Me like :)
Ihanaa että olet jaksanut blogiasi pitää & jaksat edelleenkin!!! Tykkään kurkkia kaikkia postaukset!

Aarre kirjoitti...

Viivin blogista hyppäsin tänne ja vaikuttaapa kivalta.

Anu kirjoitti...

Ja siis linkitän! Unohtui edellisestä kommentistani...

Mari kirjoitti...

Mukaan arvontaan, ehdottomasti! Mä oon ollu tosi laiska blogikommentoija viime aikoina, vaikka usein täällä kyläilenkin! Onnea yhdestä rajapyykistä ja kivaa jos oon ollut sun inspiraationlähteenä. Se on aikamoinen kunnia, joten kiitos siitä:) Ja blogistasi;)

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Ekaa kertaa, tulin Viivun kautta ja suoraan arvontaan!
Poikkeahan myös mun arvonnassa.

Joana kirjoitti...

Kiitokset kaikille! Arvonnassa onni suosi Marielisaa, onnea!