sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kerran kesässä


Lapsuuteni kesiin kuului ehdottomasti mato-onginta ja ihmekös tuo, sillä meillä oli maailman paras kalapaikka. Veneellä mentiin ja kahden ison kiven väliin piti päästä. Kun ongen heitti veteen, heti nappasi ja kaloja nostettiin sitten tuntitolkulla. Illalla ahvenet savustettiin ja kyllä ne maistuivat taivaallisille.

Nykyaikana onkireissut ovat vähän erilaisia. Meidän mökille eivät kastemadot ole vielä muuttaneet, joten otukset pitää ostaa kaupungin kaupasta. Eilen meille myytiin hollantilaisia luikeroita, sellaisia neonvärisiä avaruusmatoja.

No, onneksi pääsimme ongelle kuitenkin. Ensimmäisen kalan jälkeen yhdelle onkimiehelle tuli vessahätä ja seuraavaksi nälkä ja kuumuuskin koetteli pahemman kerran, joten laihanlaiseksi saaliimme jäi.

Tosin illalla saunassa jutut olivat jo jotain aivan muuta. 2-vuotiaskin silmät pyöreinä muisteli valtavaa kalasaalista ja isän katiskoilla käymistä. Kyllä oli ahvenia ja hopeakaloja ja iso haukikin taisi katiskassa molskahdella.

Ihana onkiretki! Ensi kesänä uudestaan!

* * *

Ps. Loput madot laitettiin jääkaappiin. Säilyvätköhän ne ensi kesään? :)

5 kommenttia:

Ilse kirjoitti...

avaruusmadot kuulemma toimivat. Jos laittaisit ne sinne mökin kasvimaahan - tulisikohan avaruusporkkanoita pian? :)

Niin ne saaliit kummasti kasvavat retkien jälkeen... Terveisiä kalamiehille ja -naisille!

Joana kirjoitti...

Hohtavia porkkanoita, aika huippua! Kasvimaani on luomu, joten en taida uskaltaa. Jos joskus vielä sataa, täytyy kerätä luomumatoja asfaltilta yksi ämpärillinen, niin matoasia saadaan kuntoon...

Titta kirjoitti...

Voihan ne madot säilyäkin, ellei käy niin kuin kävi lapsuudenkodissani pilkkitoukille. Ne luikertelivat pitkin jääkaappia ja äiti päätti hävittää kaikki...

Anna kirjoitti...

Meilläkin kokeiltiin kaupan matoja: 30 onkijaa, joista suurimmalla osalla tekomato. Yllättäen juuri aidolla tuli ainoat kalat. Nyt pitäisikin käydä kastelemassa meidän matotehdas, eli muovi madonkaivuupaikan päällä. Toivotaan, ettei tarvitsisi kaivaa niin syvään, jos vähän hoitaa niitä... ;)

Joana kirjoitti...

Titta, kiitos varoittavasta esimerkistä. Minulla on kokemusta pilkkitoukista, jotka saavat siivet selkäänsä. Onneksi kastematojen kanssa ei sellaista vaaraa taida olla.

Anna, matotehdas pitää meidänkin perustaa. Alkupääoma on vain vielä hakusessa...