torstai 22. huhtikuuta 2010

Keep it simple


Olen huomannut, että aika monessa blogissa vietetään tällä hetkellä nuukuusviikkoa ja teeman mukaan katettiin meidänkin lounaspöytä tänään. Oikeastaan meidän pöytä näyttää aika usein (varsinkin maanantaiaamuisin) näin niukalta. Jos kaapista vain löytyy perunoita, porkkanoita, munia ja kaurahiutaleita, kauppaan raahautumista ei tarvitse välttämättä edes harkita. Nyhjää tyhjästä -ruoka ei ole ollenkaan hassumpaa.

Kukat ovat heikkouteni ja niitä ostan vaikka sitten viimeisillä rahoillani. Onneksi kesällä kukkia saa myös omalta pihalta.

Jos perheessä on kolme lasta, ruokaa kuluu aika paljon. Varsinkin 11-vuotiaalla tuntuu olevan pohjaton nälkä, eikä ruuan kanssa sovi mahdottomasti nuukailla. Aina sinne kauppaan on vain raahauduttava, vaikka inspiraatiota ei löytyisi tippaakaan, ja pöperöt väännettävä pöytään viisi kertaa päivässä. Rutiinilla kaikki hoituu onneksi aika helposti, kun pitää suuret linjat yksinkertaisina.

Meidän ruokakuvioissa tapahtui viime perjantaina suuri edistysaskel, kun allergiatutkimusten perusteella nuorimmaisen maitoallergia alkaa olla muisto vain, jippii! Koko kuluvan viikon tyttö on saanut tavallisia lehmänmaitotuotteita. Vähäistä ihottumaa kaulalle on vielä tullut, mutta hyvin vähäistä onneksi. Voitte kuvitella, miten 2-vuotias voi olla onnellinen, kun kaupan jugurtti- ja jäätelöhyllyn edessä kaikki on ollut mahdollista. Tyttö valitsi veljensä rakastamaa Danonino-rahkajugurttia (sitä mistä koko talven on saanut hohtavia dinotarroja, mutta ei tietenkään enää tällä viikolla)  ja suklaajäätelöä. Ihana lähteä vaikka jäätelöbaariin tai kahvilaan, kun nuorimmainenkin voi omien eväiden sijaan valita jotain herkkutiskiltä itselleen. Voi onnea!

12 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Voi että, iloisia uutisia! :)

Nyhjää tyhjästä-ruokaa tarjoillaan meilläkin säännöllisesti. Ihan järkevää välillä kaivella kaappeja ja hyödyntää säilykkeitä, yms.

Mukavaa viikon vaihdetta :)

Karita kirjoitti...

Hienoja uutisia! Kun kaikille käy kaikki, se helpottaa ruuanvalmistusta todella paljon. Eri asia on sitten mistä tykkää ja mistä ei. Niistä asioista käydään taistelut erikseen. Omassa kotona pätee sääntö: kaikkea on maistettava, ainakin kerran.

Meillä kauppareissu on edessä tänään. Viikonlopuksi on tulossa vieraita ja pöytä laitettava koreaksi :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Aivan mahtava lukea hienoja uutisia maitoallergian väistymisestä. Tyttärellesi avautuu aivan uusi maailma makujen suhteen, vaikka maidottomia tuotteitakin on yllättävän hyvin tarjolla. Nyt moni arjen ja juhlan valinta helpottuu :)

Mitä muuhun päivitykseesi tulee, ovat yksinkertaiset asiat usein parhaita, kuten juuri sosekeitto ja ruisleipä. Kukat ovat minunkin heikkouteni.

Titta kirjoitti...

Ei enää koskaan omia eväitä! ;)

Kirsikka kirjoitti...

Oon laiska kaupassakäyjä ja käymmekin yleensä vain kerran viikossa kaupassa. maitotäydennyksiä ja muuta pientä saatetaan hakea kesken viikonkin. Tuttua siis tuo kaapin pohjien penkominen ;) Ja ruuanlaitosta puheenollen, sekään ei innosta juurikaan, mutta pakkohan sitä on laittaa ja onneksi mies on innokkaampi. Hienoa että tyttösi voi syödä näitä maitoherkkuja, se helpottaa kivasti, varsinkin kun muutkin niitä syövät. Mutta nykyään taitaa olla kyllä ihan kivasti jo vaihtoehtojakin tarjolla.

Ilse kirjoitti...

Oi miten hyvä uutinen! Hienoa! Nyt pieninkin pääsee maistelemaan kaikkea mitä aiemmin on saanut vain katsella!

Kasvissosekeittoa, sitä en olekaan tehnyt pitkään aikaan! Hyvä idea.

Anonyymi kirjoitti...

Kukat ovat minunkin heikkous.
Voi että olen iloinen teidän puolesta,etenkin sen pienokaisen,joka saapi taas alkaa maitotuotteita maistelemaan!
Meillä kävi taas niin,että minä luulin ihan lapsen olevan niille allerginen.Kun sitten kuulin tulokset puhelimessa,että maitotuotteiden sieto on hyvä eikä niitä tarvitsekaan välttää,menin heti innoissani pojan luokse-mennäänkö jugurtille!Ja kyllä mentiin,voi onnellista!

Anna kirjoitti...

Olipas kivoja uutisia! 'Keep it simple' on hyvä ohje moneen muuhunkin asiaan!

Tirpana kirjoitti...

Tulin vastavierailulle :)
Kovin on tutun kuuloista tekstisi. Välillä tekisi mieli heittää valkoinen pyyhe kehään tän ruokarumban kanssa. Huh. Mutta silloin täytyy juuri ajatella että yksinkertainen on usein parasta.
Meillä maitoallergia vaivaa toisiksi nuorinta poikaa. Ikävää, mutta onneksi korvaavia tuotteita löytyy nykyään kiitettävästi. Ihanaa, että teillä on allergia selätetty. Toivon että meilläkin joskus...

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Nuukuus kannataa aina, nykyään heitetään 25% ruuasta roskikseen..

Joana kirjoitti...

Onneksi maitoallergia on yleensä väistyvä "riesa", vaikka ei sitä silloin uskoisi, kun allergia on päällä. 2-vuotias on ollut todella tohkeissaan kaikista uusista herkuista, joita viime päivinä olemme voineet maistella.

Joana kirjoitti...

Hannelen paratiisi, ajatella! Kyllä meilläkin liian paljon menee ruokaa roskikseenkin.. Onneksi kesällä käytössä on komposti, joka vähän kompensoi tätä tuskaa...Asia pitäisi vain säännöllisesti ottaa tapetille ja pyrkiä "nuukuuteen".