torstai 2. huhtikuuta 2009

Hyvää seuraa

Keväällä, kun sumukorennot kuoriutuvat, meillä asuva mies matkaa joelle. Hän on perhokalastaja. Eilen kalastaja soitteli matkoiltaan kotiin ja kyseli kuulumisia. Sanoin, että minulle kuuluu mukavia, onhan minulla täällä hyvää seuraa. Erityisesti 3,5-vuotiaan jutut saavat minut monet kerrat päivässä hykertelemään onnesta.

Eilen vietimme äiti ja lapset -iltaa leipoen pitsaa. Sitä ennen olimme poikenneet Plantagenissa hakemassa ensimmäiset orvokit, jotka yleensä ostan pääsiäiseksi. Kun pakkailin puutarhamyymälässä ostoksiani, 3,5-vuotias löysi itselleen kassojen päästä valkoisen puutarhapenkin, johon istahti ja totesi: "Tämä on laatuelämää!" Kyllä nousi taas äidillä suu hymyyn. Mistä lie tuokin sana oli matkaan tarttunut?

Illalla samainen poika kyseli, milloin isä tulee takaisin. Sanoin, että kahden yön päästä. Poika esitti tarkentavan kysymyksen: "Ai kesällä?" Vastasin, että ihan pian, kahden yön päästä. "Ai jouluksiko se tulee kotiin?" kuului uusi kysymys. Tärkeintä kai, että isä tulee kotiin.
Eilen saapui elefanttimaasta kirjattu kirje. Postimaksuleimaa meillä kovasti ihmeteltiin ja ihasteltiin. Samainen poika totesi, että tästä hän oppi sen, että norsuillakin on lapsia. Hyödyllinen kuva! Kirjeen sisältökin oli aika söpö. Esittelen sen myöhemmin.

***
Ps. Plantagenissa myytiin isoja Mårbacka-pelargonioita hintaa 7,95. Oli pakko ostaa yksi. Pari kesää kiersin kaikki mahdolliset kukkamyymälät etsien oikeaa Mårbackaa ja ja nyt niitä oli siinä valtoimenaan tarjolla... Elämä on ihmeellistä!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai kausi on jo alkanut!? Hankikorrit eivät ihan vielä täällä kuoriutune (huomaa asiantuntemus!)... :)

Tänään MeNaisissa oli uusi Lumenen huulipunahylsy: kirkkaanpunainen! Miten se soveltuu kokoelmiisi? :)

Aurinko paistaa ja se yksi ongelmakohtakin osoittaa paranemisen merkkejä. Kaikki hyvin täällä, siis.

Terveisiä "laatuelämän" keskeltä!

M

Anu kirjoitti...

Hiiriemolle hihkaisen iltaterveiset:Kipaise blogissani,siellä on jotain sinulle!

Titta kirjoitti...

Päiväys, otsikko ja kuva täsmäävät! :)))

Huomenna iskä(t) jo sitten tulee - tuo(vat)kohan joulun tullessaan...?

On aina yhtä ihana päättää päivä tähän hyväntuuliseen blogiin!

hiiriemo kirjoitti...

Kiitos Titta mukavista juhlista!

Meidän pandakarhurusketuksen hankkinut iskä yllätti ja kotiutui jo eilen.

Sari kirjoitti...

Vaaleanpunaiset orvokit osuivat heti silmiini!!!! Ja mitähän kummaa tuolla Thaimaasta tulleessa paketissa on?

hiiriemo kirjoitti...

Onneksi löysin juuri tätä sävyä! Paketin sisältö paljastuu myöhemmin, saat elää vielä hetken jännityksessä. ;)