perjantai 23. lokakuuta 2009

ARVONTA

Tässä sitä pähkäillään, lähtisimmekö räkänokka-armeijan kanssa urheasti kesämökille vai jäisimmekö viikonlopuksi kotiin kaupunkiin. Kesämökillä ei ole enää kesä ja saunakaan ei ole vielä valmis. Puuhaa kyllä riittäisi, luvassa esim. halkotalkoot ja omenapuiden talvisuojausta...

Tässä pähkäillessäni ajattelin arpoa kaikkien ruusujen ystävien kesken saippuan...
ja ehkä toisen ja kolmannenkin tai vaikka koko kasan...

ja päälle vielä ihanaa ruusuista käsivoidetta. Talvella on hyvää aikaa hoidella multasormet taas kuntoon!

Arpajaisten virallisena valvojana toimii herra Terälehti. Arvonta-aika päättyy joskus silloin, kun kävijälaskuri naksahtaa uudelle tasaluvulle.

Ruusuista viikonvaihdetta ja onnea arvontaan! Osallistua voit tuttuun tapaan jättämällä kommentin tähän postaukseen.


***

Lähtisimmekö vai jäisimmekö? Mökille on aina jännittävä mennä ja sielu lepää. Nyt siellä on kylmää ja pimeää. Sauna ei ole vielä valmis ja peseytymään pääsee ihan pihalla. Lämmintä vettä saa kätevästi pihalla olevasta saunapadasta. Kotona olisi lämmin suihku. Mökillä olisi kiva istua villasukat jalassa iltaa huvimajassa tuleen tuijotellen, lapset tosin eivät jaksa majassa koko iltaa istua tai sitten meno on sellaista, että jonkun henkilön päätä alkaa särkeä. Ulkona on aina mukava tiskata, tosin jäätyneellä tiskivedellä en ole vielä koskaan kokeillut. Kotona tiskit hoitaa kone. Ulkohuussissa on raikasta, tosin pelkkä ajatuskin vierailusta saa ihon kananlihalle. Lapset rakastavat nukkumista aitassa, kukaan ei tosin nuku, jos nuorimmainen niin päättää. Aamullakin voi herätä jo tosi aikaisin ja jostain syystä muutkaan eivät nuku enää sen jälkeen. Halkotalkoot olisivat hyvää hyötyliikuntaa, mutta kotona halkoja voisi poltella takassa ilman minkäänlaisia fyysisiä ponnisteluja...Kääk, mistähän me itsemme vielä tämän viikonlopun aikana löydämmekään?

Aurinkoa kaikille!

47 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Minun täytyy kyllä sanoa, että mukavuudenhaluisena varmaan jäisin kotiin:) Kuuma kaakao ja pari kynttilää ja sohva.... Tosin tuo on kyllä vain haaveilua pienten lasten kanssa...

Arvontaan toki osallistun, kädetkin näyttävät ihan korpuilta, joten tarpeeseen kyllä tulisi tuo palkinto:)

Maria kirjoitti...

Tuttuja mietteitä: Räkänokkia täälläkin, mökkikaipuuta ja tekemättömiä kesähommia.

Mutta arpajaiset ja ihanat palkinnot, niissä haluan olla mukana!!

Vekarus kirjoitti...

Osallistun!

Täällä sama pähkäily meneillään. Lopputulos taisi olla, että ehkä, ehkä ei...

Hanna kirjoitti...

Kokeilen onnea arvonnassa. Mukavaa viikonloppua! :)

Niinu kirjoitti...

Tervetuloa vaan tuoksut ja piristys tänne päin:)
Lueskelin työpäiväni iloksi blogiasi ja huomasin yhteläisyyksiä omaan elämääni...
kivoja juttuja ja kuvia sulla!

Sokrutin kirjoitti...

Osallistun oitis, ihana palkinto :)

Anonyymi kirjoitti...

osallistun arvontaan tietyysti kun on noin hienot palkinnot ja kaikki

eija kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua! sujautan arpani mukaan. ( Ihanan näköiset palkinnot!)

Lisay kirjoitti...

Kadet tarvitsisivat todellakin vahan voidetta!!!
Arvonnassa mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana :)!
Hyvää mökkeilyä jos sinne menette,hauskaa aikaa kotona jos sielä olette!

Linda kirjoitti...

Lähditteköhän mökille... Joka tapauksessa toivottavasti tiedossa mukavaa oleilua pari päivää!

Arvontaan mukaan, hop!
Linda :)

Kotivalo kirjoitti...

Ihania palkintoja, tottakai haluan osallistua = )
Varsinaista extremeä on tähän aikaan mökkeily ainakin meidän mökillä. Siellä ei ole peruslämpöä ja ulkohuussikaan ei kauheesti just kiehdo... Kaupungissa pääsee niin helpolla... Mutta se rauha ja luonto...huoh

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Hei. Löysin tänne ihan ensimmäistä kertaa ja vielä arvonta käynnissä! Kivaa, mukana ollaan! Ja tulen myös uudestaan, kivalta täällä näyttää!
Ai niin, minulla myös arvonta, osallistumaan vaan!

Henska kirjoitti...

Oi, ihanaa arvonta! Mukana tietysti, jospa kerranki onni suosisi. Vink vink Hra Terälehti ;)

Minä menisin mökille :) Tosin täältä on helppo sanoa, kun mökkiä ei ole ja vaikka oisikin, ei ole lapsia jotka varmasti tuovat oman pikku haasteensa :D

Mukavaa viikonloppua, mitä sitten keksittekään!

Henska

Päivi J. kirjoitti...

Oi, kuinka ihania palkintoja. Onnittelut jo etukäteen hirmuisista kävijäluvuista!

Hanna kirjoitti...

Osallistun mieleläni arvontaan! Palkinnot ovat ihani! Raikasta viikonloppua, missä lienettekin =D

Karita kirjoitti...

Kummallakin on puolensa, mutta flunssaisten lasten kanssa jäisin ehkä kuitenkin kaupunkiin (omat hermot ja helpommat ajantappovempaimet (DVD:t, lastenohjelmat) motiiveina).

Mökkeilyyn liittyy kaikenlaista mukavaa jota me aikuiset kaipaamme ja osaamme arvostaa. Lapsilla taidon kehittyminen kestää jonkin aikaa....

Ihania nuo arvontaan liittyvät voitot. Käsiä kannattaakin hoitaa, sillä ensi kesänä ne joutuvat taas ahkeraan käyttöön puutarhoissamme ahkeroidessa.

Pikaista paranemista räkänokka-armeijalle!

Miia kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, että mökki ei enää näin syksyisin juuri houkuttele, kunnes taas joulun alla tekee mieli järjestää perheen pikkujoulut talviselle mökille. :)

Ja toki olen mukana arvonnassa, kauniit palkinnot. Hyvää viikonloppua!

Pieni Lintu kirjoitti...

Jippii, mukana! :)

Arja kirjoitti...

Ihania saippuoita :-)Kotona olossa omat hyvät puolensa ja toisinpäin ;-)
Otan tietty osaa arvontaan!
Mukavaa viikonloppua!

Ulpukka kirjoitti...

Löysin blogiisi ekan kerran ja osuinkin heti arvontaan! Ihanat palkinnot, ruusun tuoksu suorastaan leijailee tänne...

Samaa mökille lähtöä pähkäillään, on seikkoja puolesta ja vastaan, saas nyt nähdä.

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Arvotaan osallistun!
Itsellä sykyiset lapsuusmökkeilyt vielä mielessa kun meri pauhasi

Titta kirjoitti...

Haa, minäpä tiedän, että mökille ette ole läheneet! Akvaariossa tiedetään kaikki... ;)

Jos voitan arvonnassa, niin käytän käsivoiteen kantapäihin. Minulla ne näköjään kärsivät (puutarhatöistä?) enemmän.

Anu kirjoitti...

Mukaan mukaan arpajaisiin!
Kerro sitten mihin te tänä viikonloppuna päädyittekään:)
Meillä on supertylsä viikonloppu(mies on molemmat päivät töissä klo 06-18)Jee!
Että minun korviin kuulostaisi ihanalle päästä mökille vaan puutalkoisiin!!!

Viivu kirjoitti...

Jopas sattui! Tulin kurkistamaan ihanaan blogiisi ja heti pääsen ervontaan mukaan!

Ebba-Liina kirjoitti...

Kylläpä tänään onki hyvä blogituuri, monta uutta ihanaa blogia! Ja sopivasti vielä arpajaisten aikaan:) Tämä on kyllä niin ihana, että täytynee tulla uudestaankin!

Ruiskaunokki kirjoitti...

Arvontaan osallistun - ilman muuta!

Minä valitsisin kyllä aina mukavimmat ja lämpimimmät olosuhteet - eli itse en lähtisi nyt syksyllä enää mökkeilemään.

Pibu ja Tinde kirjoitti...

Jee, mä osallistun aina arvontaan!

Anonyymi kirjoitti...

Aa, noista ihania pastellisävysaippuoita!

Tiina kirjoitti...

Se suuri hiirenmetsästäjä Huvikummusta täällä huutelee huomenia.
Mitä teitte, jäittekö vai menittekö? Itse olen aika mukavuudenhaluinen ja ulkohuussi on kauheinta mökkielämässä. Muutenhan siellä hiihtelee villasukissa ja rauhoittaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan varmaan lähditte, arvataan me!

Meillä yksi leikkelee hirven lapaa ja toinen tuijottaa tätä ihanaa toimintaa, minä kääriydyn viltteihin ja jatkan Säihkenäyttämöä. (Ihana!)

Terveiset!

M

Sanna kirjoitti...

Onnea HUIMASTA kävijämäärästä... =D

Arvontaan osallistuu Sanna ja Saimi nrolla 23.

* * * * * * * * * * * * * * * * * *

Satu kirjoitti...

Osallistun, totta kai!

Tykkään kyhjöttää syksyllä kotona. Lämpimässä, kirjan kanssa. Ymmärrän kyllä urheita mökki-ihmisiä. Tai ainakin laiskasti ihailen. :)

SariW kirjoitti...

Ihan pakko osallistua arvontaan, kun on noin ruusuiset palkinnot !
Toivottavasti viikonloppu oli mukava, mistä sitten löysittekään itsenne ; )

Teija kirjoitti...

Ihana arvonta ja ihanat palkinnot!

Niin tuttuja mietteitä. Tää viikonloppu vielä oltiin, enää ei taideta mennä. Meillä kun ei ole mitään mukavuuksia siellä varsinaisesti, sähköt sentään. Mä ja mies viihdyttäisiin, mutta 3-vuotiaan kanssa on hankalampaa..

Olivia kirjoitti...

Ihana palkinto! Arvontaan siis mukaan minäkin.

Siru kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa eksyin ihanaan blogiisi :) Toki osallistun myös arvontaan!

melkoelli kirjoitti...

Voi mitä ihania arpapalkintoja!!! Mukaan arvontaan siis osallistun minäkin!!! =)

Iida kirjoitti...

Minäkin ensimmäistä kertaa täällä vierailuilla! Ja osallistun tietysti arvontaan, niin kauniita palkintoja!
...ja sitten jatkan blogisi lukemista... :=)
-Iida

Hanna kirjoitti...

Jos vaikka hitusen arpaonni suosisi ja voittaisin vähän ilo atänne arjen harmauden keskelle! Siis mukana arvonnassa! :)

Maria G kirjoitti...

On niiiiin ihanat palkinnot, että on ihan pakko osallistua :)

vanamo kirjoitti...

Arvonnassa mukana:)

Anna kirjoitti...

Vieläkö ehtii arpajaisiin mukaan? Minä veikkaan, että jäitte kotiin... Räkänokka-armeija ja syksyinen mökkielämä ei kuulosta kauhean houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toivottavasti kaikki voivat jo paremmin!

omenankukka kirjoitti...

Kyllähän nyt toki arvontaan tarttee osallistua! Aika sissi oot, jos viikonloppuna vielä viitsit mökkeillä :)

Elmiira kirjoitti...

Ihana blogi sinulla! Mukaan kokeilemaan arpaonnea:)

Piitu kirjoitti...

Mukana onnea kokeilemassa, piristäis muuton keskellä :)

Sydämellä kirjoitti...

Osallistun mielelläni arvontaa.
Tiina