torstai 14. toukokuuta 2009

Lupa on!

Olemme jo kauan haaveilleet omasta kesäpaikasta. Tonttejakin olemme käyneet katsastamassa lukuisan määrän. Viime kesänä olimme jo lähes luopuneet toivosta. Minä epäilin, että Suomen rannat ovat jo niin täyteen rakennettuja, ettei hyviä tontteja enää ole olemassakaan.

Kriteereitä meillä oli paljon. Ensinnäkin oikea ilmansuunta. Halusimme, että tontille paistaa aurinko koko päivän. Toinen tärkeä kriteeri oli vesistö. Mies on innokas perhokalastaja, joten oikeiden koskien läheisyys oli tärkeä ehto. Itsekin pidän kalasta, joten suotavaa olisi, että kuha ja siika suorastaan hyppäisivät suoraan pannulle (ja fileinä pliis!). Lapsille turvallinen uimaranta puhdasvetisessä järvessä, puutarhamaaksi soveltuva maaperä, sijainti max. 70 km kodistamme, ikuinen kesä ja auringonpaiste... Mitä sitä voisi ihminen muuta haaveilla!

Eräänä syksyisenä sunnuntaipäivänä mies luki sanomalehdestä ilmoituksen tontista, joka tuntui ihmeeltä. Samalla hetkellä perhe oli pakattu autoon ja köröttelimme kohti tulevaisuutta. Mökkitonttimme oli löytynyt! Ihmeitä tapahtuu ja vieläpä aika usein!

Tänään olemme saaneet rakennusluvat rantasaunalle ja aittarakennukselle, joten luulen, että ensi viikolla alkaa jo kovasti tapahtua... Varsinaisen mökin rakennamme vasta joskus tulevaisuudessa, jos ei sitten lottovoitto osu kohdalle aikaisemmin, en kyllä ole muistanut lotota pitkään aikaan, ehkä pitäisi...
Juhlapäivän kunniaksi narsissitkin rupesivat tänään kukkimaan!

9 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

ONNITTELUT! Ihania uutisia! Sitten vaan rakentamaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Ja kaikesta etukäteen näkemästämme päätellen tiedossa on monenlaista kaunista...!

M

Maria kirjoitti...

Isosti Onnea! :)))))))

Anna kirjoitti...

Oi, mikäs sen hienompaa, kun haaveista alkaa tulla totta! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektianne... :)

Anu kirjoitti...

Oi miten upeaa!!!
Nyt lotto vetämään,niin kaikki on valmiina ennen kesää:)
Oikeasti,teillä kävi kyllä unelmatuuri!!!

Sari kirjoitti...

Hienoa!!! Sitten paaljon kuvia ja päivityksiä projektistanne!

Titta kirjoitti...

Voi, miten olenkaan iloinen teidän puolesta! Hyvää kannattaa odottaa, miten se menikään...?

Joana kirjoitti...

Kiitoksia ihanista kommenteista!

Jos työt käynnistyvät ensi viikolla, yritän pysytellä jaloista pois. Kuvat ovat vielä aika ankeita, puita on kaadettu ainakin sata ja kannot on revitty eilen... Kuvia saatte siis ehkä vielä tovin odotella :).

Miia kirjoitti...

Loistojuttu! Kuulostaa ihanalta paikalta. Kuvia odotellen. :)