torstai 19. elokuuta 2010

Omenakakku


"Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut. Omenakakun tuoksu vie ajatukseni heti kotiin äidin ja isän luokse.
   Äiti leipoo ja huolehtii metsästäjistä, jotka ovat juuri palanneet metsästä märkien ja viluisten koirien kanssa pitkän päivän jälkeen, tuli rätisee takassa ja ilmassa leijuu kahvin ja vasta leivotun omenakakun kanelinen ja mantelinen tuoksu. Pöydässä kiertää vaniljakastikekannu.
   Erityisesti mieleen muistuu Åsa, joka otti salaa kaksi kakkupalaa kerrallaan ja toivoi, ettei kukaan huomaisi. Hän ei kuitenkaan ole yksin, sillä harva leivonnainen tekee kauppansa yhtä hyvin kuin omenakakku." (Therese Wikström: Makeita unelmia)

Ja tässä ohje:

4 omenaa
3 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
1 dl maitoa
4 dl (240 g) vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
100 g mantelimassaa
2 rkl sokeria
2 rkl kanelia

Lämmitä uuni 150 asteeseen.
Viipaloi omenat. Poista siemenkota mutta älä kuori.
Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi eli noin 5 minuuttia.
Sulata voi. Lämmitä maito 30 asteeseen ja sekoita voihin.
Lisää jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai paistinpannuun.
Lado omenaviipaleet pinnalle ja raasta päälle mantelimassa.
Ripota lopuksi pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia.
Kakun pitää irrota reunoilta ja pinnan tuntua kiinteältä.

Tarjoa vaniljakastikkeen kera ja nauti syksystä! 

6 kommenttia:

Marie Elisabeth kirjoitti...

Miten kaunis postaus. Näine kuvauksineen tuntuu ihanalta astua syksyyn :) Omenapiiras on yksi syksyn ehdottomia herkkuja.

Ihania syksypäiviä sinne!
-Marie

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Onpa herkullisen oloinen kakku ja hurmaava kirja. Minun piti ihan suorittaa Google-haku tuosta Wikströmin kirjasta. Että sellainenkin on olemassa! Mahtaakohan sitä saada enää kirjakaupoista? Kuten huomaat, innostuin ihan. Tuo kirja vaikuttaa niin ihanalta.

Teija kirjoitti...

Mmm, ihana syysfiilis tässä jo! Auringonkukkia tekee minunkin mieleni!

Mari kirjoitti...

Onpa herkun näköinen! otan ohjeen talteen, kiitos ;)

Ulkona olikin tänään kirpeän kepeä ilma, syksy saapuu!

Joana kirjoitti...

Marie Elisabeth, kauniista reseptistä oli kiva kirjoittaa. Kauniita ja kuulaita syyspäiviä sinullekin!

Lumiomena, olen saanut kirjan ihanalta Ilseltä :) lahjaksi, mutta luulen, että teos on saatavilla myös kirjakaupoista. Käyhän tutustumassa.

Teija, meillä on todellakin syksy. Kauppamatkani varrella on kaupungin maisemapelto täynnä auringonkukkia. Upea! Kuvien kukkanen on omalta pihalta.

Marina, ole hyvä vain. Herkkua on, meillä jäljällä vain muruset.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Piti vielä tulla kommentoimaan, että kirja on kaiketi myyty loppuun. Aion kuitenkin pitää silmäni auki kirjakauppareissuilla. Ihana Ilse, tosiaan! Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi, Joana :)