maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kalajuttuja

Miltä haisee iso kala? Kunnon kalamies saa - ja isoja kaloja saakin. Kumpi on viisaampi, mies vai kala? Voimassa kala on ehdoton kuningas. Perhokalastaja on hyvä mies.

Minä rakastan  kalajuttuja ja meillä asuu mies, joka osaa niitä myös kertoa. Ison lohen väsyttäminen on aina tarinan arvoinen tapaus ja voi sitä onnea, kun kala on kuivalla maalla.

Lohen pyytäminen on hyvin sosiaalista ja lohijoilla tieto kulkee salaman lailla. "Nyt on kala kiinni!" ja vaimo heittää kameran kaulaan ja ryntää paparazzina rannalle kuvauskohteenaan onnellinen mies - niin ja tietenkin se kala myös.

Yötön yö


Vietimme juhannusta yöttömässä yössä kaukana kotoa. Kesäyön valo on ihmeellinen. Ajatella, että näillä samaisilla leveysasteilla aurinko ei nouse talvisin laisinkaan. Muistelen usein tarinaa eräästä pienestä pohjoisen koulusta, jonka väki kiipeää kevättalvella ihailemaan aurinkoa, kun se ensimmäisen kerran talviuniltaan taivaalle ilmestyy.

Kun sielu on saanut tunturituulensa ja jäämeren tuoksut, on ihana palata kotiin. Onnelliset ja pitkästä ajomatkasta uupuneet Norjan-matkaajat toivotti tervetulleeksi täydessä kukassa kohti pilviä kurkotteleva norjanruusu, oma suosikkini.

Nyt on riennettävä purkamaan matkatavaroita, palaan vielä matkan tunnelmiin, kunhan ehdin. Näkymisiin siis! 

torstai 17. kesäkuuta 2010

Ihana


Tulin vain pikaisesti kertomaan, että uusi objektiivini on IHANA ja että meillä tuoksuu juhannusruusu!

Voi onnea!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kesä


Syreeni kukkii ja pionitkin pian. Nyt on KESÄ!

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Herttainen lounas


Aina nälkäinen esikoinen lähti viikoksi maailmalle, joten selviämme aamupäivisin aika pienin eväin. Tänään teimme lounaaksi ruishampurilaisia. Tyttö teki kalakuvioisen, poika apiliontin (lue neliapila) ja minulle lapset valitsivat sydämellisen mallin, koska kaulassani riippuu aina sydänkoru.

Herkuttelimme pöydässä myös uudella sisämaalikartalla. Tarjolla näet oli Mustikkamaitoa, Leivosta, Purkkaa, Marmeladia, Herkkusientä ja Seljankukkaa. Myös Chablis tuntui kovin houkuttelevalta sekä Päiväuni, Nukkumatti ja Salaisuus...

Kohta meillä heilutellaan pensseleitä!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Poltetut varjot


Saavuin tänään maaliin. Reissuni alkoi Nagasakista 5.8.1945, jatkui jakautumisen partaalla olevaan Intiaan ja Pakistaniin, WTC-iskujen lamauttamaan New Yorkiin ja edelleen häikäisevän kauniin Afganistanin talvitaivaan alle. Seuranani hyvän matkaa oli ihastuttava japanitar Hiroko Tanaka.


"Konrad hidastaa vauhtia, vaara ohi -signaali soi, vaara on väistynyt - nämä Ourajoen rannat, joilla hän kertoi Hirokolle, että ensimmäisenä Nagasakin-talvenaan hän oli kulkenut jäätyneen joen penkalla ja nähnyt pinnan alla jotakin värikästä.
- Menin lähemmäs katsomaan. Arvaa mitä siellä oli? Naisen nimi. Hana. Sen oli kirjoittanut musteella joku - joko harjaantunut taiteilija tai hullaantunut rakastaja - joka osasi maalata sanat veteen juuri hetkenä ennen kuin pinta jäätyi ja kirjaimet jähmettyivät paikoilleen."

Joskus kaikki on kiinni sekunneista ja sattumista. Olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa tai toisinpäin.

Sain siis vihdoinkin loppuun Kamila Shamsien kirjan Poltetut varjot. Elämässä ei aina kaikki mene suunnitelmien mukaan. Sen sai huomata myös kirjan päähenkilö Hiroko Tanaka. Kaikki voi mennä aivan toisin, ja ihmiset onnistuvat olemaan usein juuri siinä väärässä paikassa varsin kohtalokkain seurauksin.

Hiroko ja hänen saksalainen sulhasensa Konrad haaveilevat yhteisestä tulevaisuudesta, elämästä toisen maailmansodan jälkeen. Samana päivänä amerikkalaiset pudottavat pommin Nagasakiin Urakamin vuorille. Episentrumissa kävelyllä ollut Konrad katoaa räjähdyksen kuumuudessa jättäen jälkeensä vain kiveen heijastuneen varjokuvan itsestään. Hetkessä nuoren Hirokon elämä on muuttunut täysin ja paluuta menneeseen ei enää ole. Jäljelle jää vain suru ja epämääräinen viittaus intialaiseen palvelijaan Sajjadiin, joka oli ollut joskus Konradin ystävä ja josta myöhemmin tulee Hirokon elämän tärkeä tukipilari.


Tarina kertoi atomipommin merkitsemistä ihmisistä, nuoruuden idealismista, vieraudesta, yksinäisyydestä, veljeydestä, luottamuksesta, kaipuusta ja rakkaudesta, erilaisista ideologioista ja kulttuurieroista.

“Olen kuullut, että englantilaiset sanovat: ihmisen pitää antaa olla surunsa kanssa yksin. Mutta urdun kielessä ei sellaista sanontaa ole. Urdun puhujat ymmärtävät vain ajatuksen, että keräännytään yhteen, ja kaikista tulee ´ghum-khaur´-surunsyöjiä - jotka syövät kukin osansa ihmistä kohdanneesta surusta. 
- Kumpaa sinä nyt haluat: puhunko minä englantia vai urdua?”

Hirokon tarina kietoo kiehtovasti yhteen kahden hyvin erilaisen perheen elämän ja syntyvälle kudokselle kehyksen luovat maailmanhistorian suuret myllerrykset.


“Solassa heidän alapuolellaan kasvoi yksinäinen puu, jota vuorten välissä kisailevat tuulet olivat muovanneet. Runko oli vääntynyt ja lehtevät oksat virtaviivaistuneet liekkiä muistuttavaan muotoon. Puu näytti siltä kuin se olisi jähmettynyt kesken liikettä. Hiroko, Sajjad, Konrad, Ilse, Harry: historian tuuli oli puhaltanut heidät kaikki pois sijoiltaan. Kukaan ei ollut lopulta - tai edes välillä - päätynyt palaamaan lähtöpaikkaansa.”

Joskus paluu on täysin mahdotontakin.

Taas yksi hyvin vaikuttava kirja, josta niin mieluusti keskustelisin lukupiirissä. Muistiinpanojakin oli pakko kirjoittaa monta sivua, etten unohtaisi yksityiskohtia. Voi että!

"Raza katsoi leiristä Abdullahiin, ja ensimmäistä kertaa näki oman sydämensä pienuuden, oman itsekeskeisyytensä."

"---ja lähti tanssiaskelin kohti omaa huonettaan, sormet tähtien kirjomaa taivasta tavoitellen."

"Ihminen saattoi olla pommin merkitsemä sekarotuinen tai epäonnistunut surkimus, mutta ei molempia. Ei hetkeäkään molempia."

"Juuri tästä syystä Harry Burton oli hymyillessään niin vastustamaton - hän tarkoitti mitä sanoi. Ainakin sen hetken"

"Raza istui Harryn telttavuoteelle ja poimi käteensä kirjan, jota Harry oli lukenut. Hanhiemon iloinen lipas. Hän oli sanonut, että se oli ainoa mikä saattoi pelastaa ihmisen menettämästä järkeään."

"Valo", Abdullah sanoi. "Afganistanin valo. Sellaista ei ole missään muualla."

"Haluan kylvää kasveja ja korjata satoa. Ymmärrätkö? Sitä varten tarvitsen rauhan, en sotaa. Tarvitsen turvallisuutta. Olen valmis luopumaan paljosta sen takia. " Hän nojasi kädellään pyhäkön seinään. "Tästä minä taistelen. Oikeudesta käydä täällä perheeni kanssa, oikeudesta viljellä maata Baba Walin varjossa ja vierailla hänen temppelissään joka perjantai niin kuin perheeni on tehnyt sukupolvien ajan. Nähdä, kuinka poikani mittaavat käsillään granaattiomenoita eivätkä käsigranaatteja."

Ja näitä riitää.... Kovin on hidasta kirjoittaa kirja uudestaan!

perjantai 11. kesäkuuta 2010

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Siellä oli kesä

...ainakin vielä eilen.

Kaukana jossain metsien ja maiden takana kukkivat tulppaanit jo kolmatta viikkoa. Vietimme lasten kanssa ihanan illan. Kannettiin saunaan puut, täytettiin vesipata, maisteltiin karkkipäivän karkkeja ja saunottiin pitkän kaavan mukaan.


Saunan jälkeen iltapala ja äidille saunakahvit ja hieman lisää silmänruokaa. Aitassa pienet kömpivät kainalooni ja ennen unen saapumista luimme Topeliuksen tarinan pienestä meren prinsessasta. Pärjäsimme hienosti mökillä ihan kolmestaankin.


Aamulla kesä oli karannut. Lämmintä oli + 6 ja tuuli tunkeutui luihin ja ytimiin. Sisulla käänsin kasvimaan loppuun ja starttasin auton. Palasimme kotiin. Ehkä huomenna matkaamme kesään takaisin.

***
Aitan rappusille oli ilmestynyt perunoita, kiitos niistä! Ensi kerralla pääsevät nekin sitten multiin kasvamaan.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Sadetta?

Lupasivat meille sadetta, joten jäimme vielä täksi päiväksi kotiin.

Tarjolla olisi  viikonloppuna ruusujen konsertti Helsingissä. Isot pojat saavat mennä. Erään mielestä matkassa parasta on hotellin kingsize-sänky ja jääkaappi, jonka sisällön saa vapaasti tyhjentää. Tuohon iloon pitikin sitten jokunen euro sijoittaa. Toivottavasti muistavat mennä keikallekin - sen kerran kun lempparibändi soittaa Suomessa.

Me iloitsemme täällä kotona omenankukkasateesta ja viinimarjoista. Syksyn sadosta näyttää tulevan runsas.  


Pellavapäät vetelevät päiväuniaan ja Shamsien Poltetut varjot vetää minua vastustamattomasti puoleensa, mutta ensin pitää pestä keittiön lattia, kummallisen tahmeaksi kun oli muuttunut.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

JUHLAPÄIVÄ


Illalla juhlitaan. Paikat on vielä vähän rempallaan ja valmistelut vaiheessa, joten pikaisesti vain toivotan aurinkoista kesäkuuta ja lähden koristelemaan merirosvomuffinsseja.

Ihanan juhlapäivän saimme. Tahollaan päiväänsä viettää myös lasten isomummi, jospa huomenna näkisimme hänetkin! Kaunista päivää myös mummille!