TOUKOKUUN VIIMEINEN

Tuoksuu aivan lihasopalle (koko koti siis).

Vanhaan tapaan lipstikka jaksaa hämmästyttää kasvuvoimallaan. Taidan lähteä torille myymään soppamaustetta, sitä nimittäin riittää.

***

Tukka hulmuten luumupuun ympäri. Onneksi tänään paistaa aurinko ja huomenna alkaa kesäkuu.

Ei saa katsoa aurinkoon

"Aika, niin, hänellä on tunne, että se kuluu kohti loppuaan. Ei elämässä loputtomasti aikaa ole, hän sen tietää. Vanhana tietää, mummo naurahtaa. Nuorena luulee, että aikaa on loputtomasti, mutta aikaa myöten tulee tietämys, että elämä on kuin taulu, jolla on kehykset, ja se on kuolema. Juuri kuolema antaa elämälle ne kultareunaiset, kauniisti veistetyt raamit, jotka vasta saavat elämän hehkumaan ja katselijan kaipaamaan lisää. Mutta kaipaus perustuu juuri siihen yksinkertaiseen, vienosti kuiskattuun tietoon, ettei kaipauksen toteutuminen ole mahdollista. Ei sinulle, ei hänelle, ei kenellekään. Ja kaikki me, aivan älyttömintä lukuun ottamatta, joudumme avaamaan suumme ja nielaisemaan sen tiedon yhtä kiltisti kuin aikanamme olemme nielaisseet ensimmäisen, äitimme hellästi haarukalla muhentaman perunan..."

Sitaatti löytyy Heidi Jaatisen esikoisromaanista Ei saa katsoa aurinkoon (Gummerus 2010). Voisin siteerata aika monta ihanaa katkelmaa, mutta ehkä on parempi, että luette itse.

Valitsin kirjan oikeastaan vain kauniin kannen perusteella, ja erityisesti tuo kaurapellossa seisova pieni poika tuntui kuiskaavan minulle: "Lue minun tarinani", ja minähän luin. Kiitokset houkuttelevasta kansikuvasta kuuluu Jenni Noposelle, jonka kädenjälki on aikaisemminkin miellyttänyt silmääni. (Kirjoja voi valita siis luettavaksi monella eri perusteella.Ulkolaisten kertojien kohdalla valintakriteeriksi kelpaa vaikkapa suomentaja. Hanna Tarkka on ehdoton suosikkini tuolla saralla!)

Esikoisteos on aina arvoitus, joka ratkeaa usein jo parin ensimmäisen sivun aikana. Heidi Jaatinen osaa kirjoittaa - ja mikä tärkeintä kauniisti ja kiehtovasti.

Vaikka kirja kertoi vakavista aiheista, päällimmäisiksi teemoiksi nousivat kuitenkin lapsuuden ilo ja viattomuus.

"Lapset niin, on niistä huolta ja murhetta. Niitä vartenhan tässä on koetettava jaksaa. Kuin pieniä kaalinkeriä, kullannuppuja ovat vauvoina, pienoisina, kelluvat rinnoilla kuin lumpeenlehdet lammessa. Anna olla kun kasvavat. Vierivät pitkin nuoruuden kivistä rinnettä, ja hänen, polvivaivaisen, pitäisi ehättää rinnalle ja napata koppi ennen väistämätöntä tuhoa. Kyllä siinä vähemmästäkin tukka lähtee."

***

Jatkan vaikuttavan lukukokemuksen sulattelua ja toivotan samalla

ELÄMÄNTÄYTEISTÄ VIIKONLOPPUA

itse kullekin!

Ps. Koko kevään rinnassa on ollut pientä haikeutta ja alkava kesäkin tuntuu "Viimeiseltä kesältä" konsanaan. Syksyllä kun alkaa se uusi elämä. Vielä yhden kirjan näistä varjoista ajattelin kuitenkin lukea. Yöpöydällä odottaa Kamila Shamsien Poltetut varjot (ja kirjan kannet yllättäen Jenni Noposen taiteiluja).

ONNI

Siell´on kauan jo kukkineet  omenapuut,

siell´on siintävät seljät ja salmien suut,

siell´on vihreät metsät ja mäet,

siell´on vilposat illat ja varjokas koi,

siell´on lintujen laulu, mi lehdossa soi,

siell´on kaihoja kukkivat käet.

                            (V.A. Koskenniemi)

Tästä sitä talvella haaveiltiin.

Särkyneet

Tiskaaja särki lasin ja polkupyöränpesijä kukkasen. Kaunista silti.

Hänen olivat linnut

Meidän perheen taitavin lintujen tunnistaja viettää tänään merkkipäiväänsä ja jotain pientä aiheeseen liittyvää piti pakettiinkin löytää. Yleensä meillä tuumailuja aiheuttavat lintujen tuntomerkit, mutta nyt pureskeltavana on hieman erilaisia pähkinöitä. Tunnistettavana täplätupsukas, sinihuppu, suruhaiskiainen, heinähukka, noitanirkko, pitkäputkipussikas, jäytiäinen ja seebrahyppijä. Kivoja nuo Joutomaan kortit. Älkääkä sanoko, että nuokin linnut ovat oikeasti olemassa!

Me matkaamme mökille. Siellä on kuulemma ötököitä. Ihanaa viikonloppua!

Kannet

Löysimme eilen kirpputorilta kauan hankintalistalla olleet vihkot. Alaosa viivoitusta ja yläosassa piirustustila.

Vintistä hain vanhan julisteen, jolla päällystimme tylsät kannet. Kesäprojektimme voi nyt alkaa!

Iso poika oppi 5-vuotiaana lukemaan. 

Äiti lupasi matkan Legolandiin, jos kirjamerkintöjä olisi sata. Esikoiset joutuvat aina koville. Enää äiti ei jaksa kiihkoilla. Pienet elävät kuin pellossa ja tuntuvat nauttivan olostaan.

Lukemista alamme kuitenkin harjoitella, 5-vuotias kun on kovasti kiinnostunut. Vihko piti hommata myös 2-vuotiaalle. Hän on papukaija. Veljensä opettamana osaa laskeakin jo seitsemääntoista. Yhdeksikkö tosin ei tunnu kovin tärkeältä, sen yli voi aina hypätä. 

Olen aina haaveillut alkuopettajan työstä. Mökkimatkoillakin joka kerta katsastan kaikki idylliset kyläkoulut sillä silmällä. Mies vetää  maan pinnalle todeten, että kaikki kyläkoulut on jo lakkautettu siihen mennessä, kun minä hankin pätevyyden olla eppuluokan opettaja. No, onneksi me voimme aina leikkiä koulua täällä kotosalla. Kahden oppilaan luokassakin on välillä aika tekeminen ja vipinä!

***

Ps. Niin ja pakko lisätä vielä, että salaisessa puutarhassani tänään kukintansa aloittivat kevätesikot ja bellikset. Särkynytsydän on kahdessa viikossa venynyt lähes puolimetriseksi. Kasvunihmettä kerrakseen!

Elämyspuutarha

Toive toteutui! Sain säihkettä elämääni! Taivas nauraa ja minä siristelen silmiäni. Ulkona on niin kirkasta, että kuvaajakin luotti vain vakaaseen käteensä ja kukkien voimaan ja antoi kameran räpsiä otoksiaan.

Ne onnettomat punaiset tulppaanit (klikkaa ja kurkkaa) ilmestyivät pihaan myös tänäkin vuonna. Päättivät puskea itsensä talven ränsistämän syyshortensian suojiin kuin turvaa hakeakseen. Ihan turhaan, huomasin nimittäin, että pidän punaisesta. Amppeleihinkin hain aamulla punaisia riippapelargonioita.

Valkoistakin piti saada. "Valkoinen marketta kuuluu kesään", sanottiin mainoksessakin.

Kotipiha saa olla istutuksiltaan hyvin yksinkertainen. Ajatukset ovat jossain aivan muualla. Kiire olisi päästä mökille kasvimaankääntöpuuhiin. Haaveissa olisi englantilaistyylinen gottage garden, mutta totetus ehkä vasta vuosien myötä hissukseen. Unelmoinnissa hyvänä apuna toimii Eija Klaucken Elämyspuutarha-kirja. Erityisen tarkkaan olen lueskellut yrttitarhalukua.

Kirjan elämyspuutarha on muuten oikeastikin olemassa Ahvenkoskella vanhan torpan pihapiirissä. Olisipa mukava joskus piipahtaa sielläkin. 

***

Oman pihan elämyspuutarha näyttää tänään jo varsin villiintyneeltä. Täytyy kai kaivella ruohonleikkuri esiin varastosta. Niin, ja meillä kukkivat kohta omenapuut. Taitaa olla erään 5-vuotissyntymäpäiväjuhlat ovella!

***

 "Parhaimmillaan puutarha on elämys.

Se hellii kaikkia aisteja,

kätkee sisäänsä iloisia yllätyksiä 

ja

rauhoittaa

levottoman mielen."

                            Eija Klaucke

Tällainen päivä

Harmaasta taivaasta tippuu vettä ja poika lähti ilman saappaita päiväkerhoon. Kotona on kauhea sotku. Pikkueteisen iso kaappi vietiin mökille ja tavarat nostettiin ison eteisen lattialle. Siellä ne ovat edelleen. No, minä sain kaipaamaani avaruutta pikkueteiseen.

Ja tänään kaipaan säihkettä elämääni!

Bongattu

Varis, västäräkki, haapana, kuikka, naurulokki, kalatiira, kirjosieppo, koskikara, tukkasotka, harakka, räkättirastas, sinisorsa, laulujoutsen, isokoskelo ja HAARAPÄÄSKY. Meilläkin on KESÄ!

Sillä silmällä

Kevään ensimmäiset raparperin varret. Sillä silmällä niitä jo tässä jokunen aika kyttäiltiinkin.

Reseptikirjastani löytyi vain yksi raparperiohje muistona ajalta, jolloin iso poika oli vielä pieni ja aurinko paistoi aina.

Jollain kevyellä halusin kuitenkin tämän raparperikauden aloittaa. Varrenpalat kattilaan, sekaan kanelitanko ja sokeria, kattila tulille ja suurusteeksi vaniljasokerilla jatkettua perunajauhoa. Kuumaa kiisseliä kera kylmän vaniljajäätelön!

Seuraavaksi suunnitteilla raparperimansikkamarenkikakku - kaupassa kun tuoksui tänään ihanasti mansikalle!

Hänen varjonsa tarina

Haluaisin päästää kirjallisuuspiiriin, haluaisin keskustella lukukokemuksista, haluaisin tietää, millaisia tuntemuksia muut ihmiset ovat tarinoista saaneet. Olenko ainoa ihminen, joka kyynelehtii salaa Niffeneggerin kansien suojassa?

Kuten jo aikaisemmin totesin, Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina vei minut mennessään. Pelkän kansitekstin perusteella kirja olisi luultavasti jäänyt lukematta.

"Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisiin muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata."

Minua eivät kiinnosta vampyyritarinat eivätkä pelottavat kummitusjutut. Onneksti tämä oli jotain aivan muuta. En lue rakkaudesta kertovia viihdekirjoja. Onneksi kirja ei täyttänyt näitäkään tuntomerkkejä. Tämä oli jotain aivan muuta.

Omaksi onnekseni olin lukenut kirjailijan aikaisemman teoksen Aikamatkustajan vaimo ja tuon lukukokemuksen perusteella odotin jo kovin tätä uutukaistakin. Aikamatkustajan vaimon muuten ostin aikoinani vain ja ainoastaan kiehtovan  kansikuvan perusteella. Hyvä, että ostin!

Aikamatkustajan vaimo on yksi kiehtovimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Tarinan aviopari tapaa toisensa ensimmäisen kerran niityllä, kun  Clare on vasta  6-vuotias tyttönen ja alaston Henry, hänen tuleva puolisonsa, 36. Hääpäivänä Clare on 23 ja Henry 30. Selitys tälle kaikelle kummalliselle on Henryn oireyhtymä: aikasiirtymähäiriö. Mies tahtomattaan katoaa nykyhetkestä tulevaisuuteen tai ajassa taaksepäin jättäen jälkeensä vain kasan vaatteita, sillä materian siirtäminen ajasta toiseen on mahdotonta. Siirtymät aiheuttavat paljon harmia ja vaikeuttavat elämää, mutta Clare jaksaa uskoa, toivoa ja rakastaa.

Jos Aikamatkustajan vaimossa uhmattiin aikaa, Hänen varjonsa tarinassa murretaan muureja elämän ja kuoleman väliltä. Molemmille kirjoille yhteistä on epätavallisten henkilöiden syvä rakkaus. Hänen varjonsa tarinassa ihmis- ja rakkaussuhteita on paljon ja kirjan henkilöt lähes poikkeuksetta jollakin tapaa riutuvia ihmisraunioita.

Audrey Niffeneggerillä on taito kirjoittaa lumoavasti. Tarinat ovat kiehtovia ja miljöökuvauskin herkullista. Minä pieni kotihiiri pääsin matkalle Lontooseen Highgate Villegeen, Swain Lanelle, Lontoon metroon ja monelle opastetulle kierrokselle Highgaten hautausmaallekin jopa öiseen aikaan. Oi että!

Ja vielä niihin kyyneliin. Jos Aikamatkustajan vaimo sai minut jatkuvasti nyyhkytyksen partaalle, tämän uudemman kohdalla yllätin itseni kyynelehtimästä vain kerran, mutta sekin on paljon se! Harmittamaan jäi vain, että jouduin lukemaan kirjan pienissä pätkissä. Tällaiset tarinat pitäisi hotkaista kerralla ja sulatella sitten pitkään!

***

Jos Hänen varjonsa tarina oli täynnä kaipuuta, niin sitä oli meidän mökkirannassakin eilisiltana. Jo viikkojen ajan järven yllä on lennellyt yksinäinen joutsen. Kovin oli surullista kuunnella illan hämärissä sen kaihoisia kutsuhuutoja. Mihin ovat muut jääneet?

Emännät

Saimme aikoinamme häälahjaksi leikkimökin. Joku toi lankkuja, toinen lahjoitti kahvikaluston, jostain tulivat kattohuovat ja väkeä riitti myös pystytystalkoisiin. Itse maalailin lämpöisinä kesäöinä mökin kattoon tähtitaivaan.

Pikkuinen emäntä mökkiin saatiin vasta monen vuoden odotuksen jälkeen. Ennen emäntää taloa isännöivät veljekset, jotka tykkäsivät enemmän kuljeskella pihamailla ja taistella sotaukoilla hiekkalaatikolla. Nyt mökissä tehdään ruokaa ja keitellään kahvia, jonka kyytipojaksi tarjoillaan herkulliset leivonnaiset. Eilenkin sain suolaista muffinssikakkua, joka vei kyllä kielen mennessään...

 VÄHÄN sotkuinenhan tuo pienen emännän keittiö tuppaa olemaan, mutta niin on tämän isommankin emännän, varsinkin kun tällä viikolla on ollut vähän muuta tekemistä...

Sain tänään Hänen varjonsa tarinan loppuun. Tykkäsin! Nyt on pakko lähteä pelastamaan omaa keittiötä. Pitäisi vielä tehdä lasagne ja lihaperunasoselaatikko ennen iltapäivää, mökillä kun ei ole uunia. Ilma on niin kaunis, että matkaan pitää päästä mahdollisimman nopeasti.

Haaveissa kävelyretki satumetsässä. Löytyisipä valkovuokkoja! Ensi keväänä ainakin löytyy, sillä sellaisia ajattelin lasten metsään istuttaa, jos vain jostain taimitarhalta juurakoita löydän. No luulen, että lehtikuusiin ainakin puhkeavat lehdet viikonlopun aikana.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA JA ONNELLISTA  ÄITIENPÄIVÄÄ!