tiistai 27. lokakuuta 2009

Terveisiä mökiltä!


Me olimme mökillä, mutta vain päiväseltään sunnuntaina! Kylmäähän siellä oli ja sisätiloissa sellainen maalin käry, ettei pidemmästä reissusta voinut puhuakaan. Ehkäpä viikonloppuna uusi visiittu - unohtuivat nimittäin ne omenapuiden verkot.

Täällä blogissa onkin käynyt kova tuhina ja lapsosilla oli kova työ valmistaa arpalipukkeita. Tulostimme ja leikkasimme kaikki kommentit ja lopuksi lapset rytistivät paperiliuskat mytyiksi peltipurkkiin. Lukutaidottomat toimivat onnettarina.

Cath Kidstonin ruusuisella käsivoiteella pääsee käsiään hemmottelemaan ihan oikea puutarhuri Sarin puutarhat -blogista ja saippuapaketin onnelliseksi omistajaksi pieni neitimme arpoi nimimerkki M:n.

Onnittelut voittajajille ja kaunis KIITOS kaikille arvontaan osallistuneille ja blogissa muuten vierailleille!

perjantai 23. lokakuuta 2009

ARVONTA

Tässä sitä pähkäillään, lähtisimmekö räkänokka-armeijan kanssa urheasti kesämökille vai jäisimmekö viikonlopuksi kotiin kaupunkiin. Kesämökillä ei ole enää kesä ja saunakaan ei ole vielä valmis. Puuhaa kyllä riittäisi, luvassa esim. halkotalkoot ja omenapuiden talvisuojausta...

Tässä pähkäillessäni ajattelin arpoa kaikkien ruusujen ystävien kesken saippuan...
ja ehkä toisen ja kolmannenkin tai vaikka koko kasan...

ja päälle vielä ihanaa ruusuista käsivoidetta. Talvella on hyvää aikaa hoidella multasormet taas kuntoon!

Arpajaisten virallisena valvojana toimii herra Terälehti. Arvonta-aika päättyy joskus silloin, kun kävijälaskuri naksahtaa uudelle tasaluvulle.

Ruusuista viikonvaihdetta ja onnea arvontaan! Osallistua voit tuttuun tapaan jättämällä kommentin tähän postaukseen.


***

Lähtisimmekö vai jäisimmekö? Mökille on aina jännittävä mennä ja sielu lepää. Nyt siellä on kylmää ja pimeää. Sauna ei ole vielä valmis ja peseytymään pääsee ihan pihalla. Lämmintä vettä saa kätevästi pihalla olevasta saunapadasta. Kotona olisi lämmin suihku. Mökillä olisi kiva istua villasukat jalassa iltaa huvimajassa tuleen tuijotellen, lapset tosin eivät jaksa majassa koko iltaa istua tai sitten meno on sellaista, että jonkun henkilön päätä alkaa särkeä. Ulkona on aina mukava tiskata, tosin jäätyneellä tiskivedellä en ole vielä koskaan kokeillut. Kotona tiskit hoitaa kone. Ulkohuussissa on raikasta, tosin pelkkä ajatuskin vierailusta saa ihon kananlihalle. Lapset rakastavat nukkumista aitassa, kukaan ei tosin nuku, jos nuorimmainen niin päättää. Aamullakin voi herätä jo tosi aikaisin ja jostain syystä muutkaan eivät nuku enää sen jälkeen. Halkotalkoot olisivat hyvää hyötyliikuntaa, mutta kotona halkoja voisi poltella takassa ilman minkäänlaisia fyysisiä ponnisteluja...Kääk, mistähän me itsemme vielä tämän viikonlopun aikana löydämmekään?

Aurinkoa kaikille!

torstai 22. lokakuuta 2009

Päätös

Tätä päätöstä osattiin odottaa. Iso poika lopetti eilen jääkiekon. Hieman haikeat ovat fiilikset, sillä olivathan pojat pelanneet samassa porukassa jo aika monta vuotta. Meidän elämä kyllä helpottuu päätöksen myötä, harjoituksia kun tuppasi olemaan aika monta kertaa viikossa.
Jääkiekko kuuluu kuitenkin monella tavalla edelleen meidän elämään. Nyt on jopa lupa kannattaa sitä toistakin tärkeää joukkuetta.
Muille harrastuksille jää enemmän aikaa.

Jotain musiikkiinkin liittyvää saattaa olla luvassa.

Jos harrastus alkaa maistua puulta, on parempi valita uudet kujeet.

Elämässä pitää olla hohtoa! Jes ja oi-joi-joi!
***

Kuvat napsittu pojan huoneesta.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Nimensä veroinen

Iso poika kiiruhti aamulla kevein askelin kahdeksaksi kouluun; loma virkistää ja ja uudet talvikengät vielä enemmän.

Pihaan oli ilmestynyt jotakin ihmeellistä.


Lasten mielestä yöllä oli satanut ihanaa lunta. Herra Terälehti epäili myös joulun saapuneen samalla.

Äidin lokakuu on nimensä veroinen. Unikaveri ainakin kaipaisi kipeästi kurahaalareita. Jatkuva hurvittelu pesukoneessa ei tee kenenkään kuontalolle hyvää.

***

Tulethan pian oikea lumi!


tiistai 13. lokakuuta 2009

Kompensaatio

Näkymä aitan ikkunasta on KELTAINEN. Olenko sanonut, että pidän lehtikuusista? Tämä pienen hetken kestävä kultainen loisto kompensoi takuulla talven rujon törrötyksen. Talvisinhan nuo puut muuttuvat aika aavemaisiksi.




Lehtikuusien siimeksessä

***

Kutsun välillä näitä meidän pieniä Pimpulaksi ja Pampulaksi. Poika totesi eräänä päivänä, ettei hän ole mikään Pimpula, hän on Terälehti! Alimmassa kuvassa siis Terälehti ja Pampula.

Terälehti oli löytänyt viime mökkireissulla jostain vanhan valkoisen maalipurkin. Kuka arvaa, mitä sitten tapahtui? Onneksi vain Terälehden rukkaset olivat uudet!

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kissamaisia?

Meidän syksyyn kuuluu paljon keijukaisia, kissamaisia sellaisia.

Kaikki erilaisia,

yleensä iloisia,


osa erikoisia,

kaikki hurmaavia...

ja ihania!


Tässä koko lauma. Sain aikoinani häälahjaksi orkidean ja sen jälkeen olen joka syksy itselleni sellaisen ostanut. Tämä on jo kuudes yksilö. Viherpeukalostani puuttuu talvisäätö, en saa orkideoita kukkimaan uudestaan. Onneksi yksi kasvi jaksaa kukkia yleensä jouluun asti.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Huurretta mustikoissa




Juhlapäivänä mustikatkin ovat sokerihuurrutettuja.

***

Nautinnollista Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!




keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Talviunille

Nämä ihanuudet posti toi eilen Villa Verandasta!

Mökkiaittaan Green Gaten ruusuinen päiväpeitto, josta koko syksyn olen haaveillut. Harkittu ostos siis! Tarkoituksenani ei ole mitenkään erityisesti sisustaa kesäpaikkaamme, hankimme välttämättömimmät tavarat, mutta ne toki saavat olla ihania ja kauniita.

Nettikaupassa oli Green Gaten tuotteiden lisäksi tarjolla paljon muutakin mukavaa (esim. saaristolaiskäsitöitä ja merihenkisiä sisustustekstiilejä). Tällaisia pieniä kauppoja on mukava suosia, sillä ainakin Villa Verandassa palvelu oli todella ystävällistä ja tuotteet saapuivat uskomattoman nopeasti jo toisena arkipäivänä tilauksesta. Helppoa tämä nykyajan elämä!

Jos joku ihmettelee, mitä tapahtui tilkkupeittoprojekteilleni, niin tässä kuvia omista tuotoksistani:
Tasaa keskelle Tikkupeitto nro 3 (valmistui eilen)


Kesäprojektini: saunatuvan Lantliv-peitto

Vierasvuoteeksi tarkoitettu vuodesohva on toistaiseksi aitassa, sillä tupa on vielä viimeistelyä vailla...

Sähkömies oli ystävällisesti käynyt asentamassa valaisimen, niin minä näin tänään syysmyrskyssä maalata sisäkaton ja käsitellä lattian. Seuraavaksi seinät saavat kuultovalkean pinnan. Ehkäpä jo ensi viikolla voimme kantaa sohvan oikealle paikalleen!

Sohvan lisäksi huoneeseen tulee vain pieni pöytä tuoleineen ja minikeittö (eli meidän mökkikeittiö). Myös vähäisille astioille ja ruokatarpeille pitäisi keksiä vielä pieni kaappi tai hyllykkö. Voi jospa sisustus pysyisikin näin yksinkertaisena!

***

Katon maalaamiseen sain kulutettua tänään 6 tuntia, vaikka huoneen koko on vaivaiset 10 neliötä. Seuraavat päivät kuljenkin sitten pää vinossa ja burana poskessa. Rankkaa hommaa! Onneksi ensi viikolla on syysloma!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Talvi joutsenen takana


He viihtyvät kesämökillämme edelleen. Odottavat kai matkaseuralaisiaan. Niinhän sitä sanotaan, että talvi saapuu joutsenten lähdettyä, joten antaa lintujen vielä hetkisen odotella. Toivon, että voisin olla lähdön hetkellä paikalla huiskuttelemassa hyvää matkaa ja kiittämässä kesäseurasta koko poikuetta. Sieluni syövereissä kun tiedän, että vain osa linnuista palaa ensi kesänä takaisin.


Mökillä oli viikonloppuna kylmä, huvimajassa kaivattiin villasukkia ja ulkona toppavaatteita. Edes kesämökillä ei siis ole ikuinen kesä!

Kovin kesäiseltä kyllä vaikuttaa tuo pikkuisen tilkkupeitto, jota viime yönä pimeässä keittiössä ompelukoneen valossa surruttelin. Mökille tulossa tämäkin ompelukseni.


Tänään sytytimme ensimmäisen kerran takkatulet kotona. Ei oikeastaan hassumpaa aikaa tämä syksy sittenkään!