Roikkuvia

Eivät ne vitamiinitkaan sitten tepsineet. Räkänokkatauti on muuttunut kuumeeksi. Tänään potilaita kotona kaksi kappaletta. 

Olen joskus todennut eläväni vain kesäisin. Yli viikkoon en ole käynyt pihalla, en jumpassa,  en juuri missään (paitsi töissä tietenkin). Siellä jossain mökillä ovat auringonkukat varmasti täydessä kukassa ja perunatkin jo vallan hyvällä mallilla. No, me roikumme täällä kotona...

Tänään uhkasin sadetta ja uskaltauduin kamerani kanssa takapihalle. Huvitussato on parhaimmillaan ja Valkeat kuulaatkin jo ihan hilkulla. Myös ampiaiset ovat huomanneet herkullisen omenasadon ja kutsuneet itsensä kekkereille. Erityisiloa päivään tuovat puussa roikkuvat luumut. Kivasti ne jo punertavatkin. Taitaa se elämä jatkua ihan mukavalla tavalla vielä kesän jälkeenkin.

***

Ps. Syksyn kirjasatokin alkaa hiljalleen kypsyä. Ei hassumpaa, ei hassumpaa...

Jäähyväisiä

Kesän valo on aloittanut pitkät jäähyväisseremoniansa. Toiset osaavat poistua näyttämöltä kovin kauniilla tavalla ja lempeästi. 

Minä poistan keittiön ikkunasta kesän voikukat ja tilalle ripustan syksyverhot, ne samat, jotka ikkunassa roikkuvat joka talvi. Kaikella on aikansa. 

Vitamiineja toipilaalle

Niinhän siinä kävi, että meillä sairastuttiin. Luulen, että enteroa lievässä muodossa. Maha- ja pääkipua, nuhaa, pientä kuumetta ja vesikelloihottomaakin, mutta vain hetkellisesti. Omakin vointi alkaa olla sellainen, että kaikki konstit pitää ottaa käyttöön. Maanantaista kun selviää, olisi hetkinen aikaa taas sairastaakin... Hassua tämä tunnollisen elämä!

Nyt siis vain kuumaa juomaa ja paljon vitamiineja. Kunnon yöunista on kai turha edes haaveilla.

Vitamiinit ajattelimme napostella seuraavassa muodossa:

Kermavaahtoa, mascarponea, mustaherukoita, punaherukoita, mustikoita, vadelmia ja karviaisia sopivassa suhteessa ja päälle vielä ripaus sokeriakin. Silmänruokakin tekee kummia, joten maljakkoon vielä syysleimuja - ja korvan taakse myös. Eiköhän näillä eväillä yksi virus nitistetä!

***

Pieni neiti kiljahteli: "Anna mulle sitä räkälääkettä!"

Panadol-pullosta räkänokka totesi: "Terveellistä. Siitä saa voimaa. Anna lisää!"

Nyt lähdemme sohvalle potemaan. Piirretyt pyörimään lapsille ja itse avaan uuden Itkosen...

Omenakakku

"Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut. Omenakakun tuoksu vie ajatukseni heti kotiin äidin ja isän luokse.

   Äiti leipoo ja huolehtii metsästäjistä, jotka ovat juuri palanneet metsästä märkien ja viluisten koirien kanssa pitkän päivän jälkeen, tuli rätisee takassa ja ilmassa leijuu kahvin ja vasta leivotun omenakakun kanelinen ja mantelinen tuoksu. Pöydässä kiertää vaniljakastikekannu.

   Erityisesti mieleen muistuu Åsa, joka otti salaa kaksi kakkupalaa kerrallaan ja toivoi, ettei kukaan huomaisi. Hän ei kuitenkaan ole yksin, sillä harva leivonnainen tekee kauppansa yhtä hyvin kuin omenakakku." (Therese Wikström: Makeita unelmia)

Ja tässä ohje:

4 omenaa

3 munaa

3 dl sokeria

150 g voita

1 dl maitoa

4 dl (240 g) vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

100 g mantelimassaa

2 rkl sokeria

2 rkl kanelia

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Viipaloi omenat. Poista siemenkota mutta älä kuori.

Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi eli noin 5 minuuttia.

Sulata voi. Lämmitä maito 30 asteeseen ja sekoita voihin.

Lisää jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai paistinpannuun.

Lado omenaviipaleet pinnalle ja raasta päälle mantelimassa.

Ripota lopuksi pinnalle sokeria ja kanelia.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Kakun pitää irrota reunoilta ja pinnan tuntua kiinteältä.

Tarjoa vaniljakastikkeen kera ja nauti syksystä! 

Selvät merkit

Pihassa tuoksui omena. Maljakossa auringonkukka. Iltapalalla karviaisia. Kauppalistalla mantelimassaa, sillä huomenna meillä  leivotaan. Olen pitkin vuotta palannut uudestaan ja uudestaan  kakkukirjan kohtaan, jossa luvataan: "Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut." Meillä on huomenna omenakakkua ja pöydässä kiertää vaniljakastikekannu - vihdoinkin.

Korkea aika

No ei meillä vielä pikkujouluja juhlita. Mistä lie tonttu-ukko kuviin hypännytkään? Huvimajassa herkuteltiin letuilla,  ihan lajissaan ensimmäisillä meidän mökillä. "Hikistä puuhaa", sanoi letunpaistaja ja jatkoi tyytyväisenä urakkaansa.

Kotiin

Viimeiseen asti nautittiin kesästä. Mies oli ahkera, minä haaveilin. Lapset uivat ja kirmailivat rantanurmikolla. Illalla vielä savustettiin ahvenia. Sitten lähdettiin kotiin.

Mitä tekee suomalainen saapuessaan kotiin kesämökiltään? Lämmittää saunan tietenkin! Ja nyt nukkumaan ja aamulla töihin. 

***

Ps. Ja vielä toinen arvoitus.

Mitä 5-vuotias toivoo nähdessään tähdenlennon?

Joka päivälle jauhelihaa ja makaronia!

Sonaatti Miriamille

"On leuto ja aurinkoinen kevätpäivä, joka on täynnä lempeää, vanhan maailman suodatettua valoa. Se on ystävällistä, tai kenties se on liittoutunut kanssani heittämällä minun ja tämän kaupungin muistojen ylle harson."  (Linda Olsson: Sonaatti Miriamille)

Voiko valoa kuvata kauniimmin? 

Olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Hän kirjoittaa taivaasta näin:

"Myöhemmin palattuani kotipihalle, seisahduin katselemaan taivaalle. Olen oppinut tuntemaan saaren taivaan. Elän sen kanssa ennen kokemattomalla tavalla, varsinkin yötaivaan kanssa. Sametinmustan elokuun taivas hohtavine tähtineen, jotka näyttävät palavan useassa kerroksessa, paljastuu täydessä syvyydessään ainoastaan hyvin kärsivälliselle tarkkailijalle. Utuisenharmaa marraskuun taivas koskettaa savuavaa merta ja sulautuu siihen. Vihlovan paljas tammikuun taivas on hauras kuin musta lasi. Ja varhaiskesän taivas on vain kalpeampi toisinto päivästä, yöstä jota ei ole. Mutta tuona maaliskuisena päivänä taivas oli pidättyväinen, väritön ja tyhjä." (Linda Olsson: Sonaatti Miriamille)

Jos Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja  oli ihana ja surumielinen kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, samat teemat löytyivät myös Sonaatista Miriamille. Pidin valtavasti molemmista teoksista, mutta jälkimmäinen -se kevätkirja- sai sydämeni sykkimään vielä asteen verran kiihkeämmin. Kaunista, kiehtovaa ja koskettavaa! Nämä haluan kirjahyllyyni aivan ehdottomasti molemmat.

***

Me matkaamme huomenna takaisin kesään sametinmustan elokuun taivaan alle katsomaan tähdenlentoja, niitä onkin luvattu huomiseksi aivan valtavia määriä. Lapset aikoivat valmistautua tekemällä valmiiksi listoja kaikista toiveistaan. Taidan joutua kirjuriksi. Voi heitä onnellisia!

Ajatuksia pienistä taimista

Kaksi päivää koulutusta takana. Asiantuntija kertoi arjen ja työn yhteensovittamisesta. Hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeintä on sopiva määrä unta. Olen samaa mieltä. Toinen asiantuntija vertasi lasten kasvattamista täydellisen joulukuusen kasvattamiseen. Samanlaisista kuusen siemenistä voi kasvaa kovin monenlaisia kuusipuita. Vankkaoksaisia ja tukevia tai sitten tuulessa taipuvia. Ja minä ajattelin meidän pikkuisia.

Kameraan en ole moneen päivään ehtinyt koskea ja siksi kuva omista arkistoistani. Tunnistaako joku kukkasen?

Kynnyksellä

"Mikä saa meidät tietämään, milloin kesä kääntyy kohti loppuaan? Hienoinen valon muutosko? Vai aavistuksenomainen viileys aamuilmassa? Vai se, miten koivunlehdet kahisevat? Niin se kuitenkin on - yhtäkkiä kesken kuumimman kesän, sitä vain tuntee puristusta sydämessään. Tajuaa, että kaikki loppuu. Ja se valaa kaikkeen ihan uuden voiman ja kiihkon: väreihin, tuoksuihin, auringon lämpöön käsivarsissa." (Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja)

Hiirulaisen majassa on kovin hiljaista huomisaamuna. Lapset nauttivat aamupalansakin päiväkodin pöydän ääressä. Eilen vielä istuin mökkiterassilla ja luin kynttilän valossa kirjaa. Huomenna meillä on jo syksy.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Kalajuttuja kuunneltu, perhoset kuvattu, Kuopiossakin vierailtu. Kesän to do  -listalla seuraavana vuorossa Kjell Westön koko tuotanto. Ehkäpä se kesä jatkuu sittenkin... 

 

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Ilma kuin linnun maitoa ja ääneni kesäkäheänä. Hiljaa himmaillaan ja nautitaan elokuun ensimmäisistä päivistä ja jätetään laulut myöhempiä aikoja varten. Hyvä kirja vetää minua kovasti puoleensa. Kaunis ja herkkä. Kansikin metsämansikoita tulvillaan.

Esikoinen lähti yökylään serkkulaan, pienet nukkuvat päiväuniaan. Minä lataan kahvikeittimen ja haen päiväpostin. Sitten jatkan Olssonia. Illalla vierailu luottokampaajalleni ja sen jälkeen piipahdus  ystäväni luona. Ei hassumpi päivä siis!

Vielä hetki

Niinhän sitä sanotaan, että yhden loppu on toisen alku. Tämä viikko vielä eletään kuin taivaan linnut. Maanantaina alkaa uusi elämä. Onneksi me olemme valmiit siihen.  Nuorimmainenkin harjoitellut tarhareppunsa kantamista jo useamman viikon ajan.  Nyt livahdamme kuitenkin vielä takaisin kesälaitumille; siellä auringonkukat hipovat jo taivaita. Ihmekös tuo, kun kesä on ollut yhtä paistetta!