sunnuntai 31. lokakuuta 2010

In memoriam

24.10.2010
28.10.2010

Tänään jäljellä keppi, porkkana, rottinkikori ja kasa puoliksi jyrsittyjä omppuja. Viisivuotias totesi: "Olipas lyhyt talvi. Kohta taitaa olla jo pääsiäinen."

Meillä ei ole vaivuttu synkkyyteen, vaikka hiljaiseloa olemme viettäneetkin. Johonkin se aika vain katoaa. Tärkeintä kai, ettei ole tekemisen puutetta.


***

Tahtoisin esitellä tänään myös yhden  ihanan kirjan, mutta aika ei taida riittää. Pitää valmistautua alkavaan työviikkoon ja lapsen aamuiseen vasu-keskusteluun. Iloa sunnuntai-iltaan!



maanantai 25. lokakuuta 2010


Olen koko syksyn haikaillut kauniiden kansioiden perään, mutta mistään ei sellaisia ole löytynyt. Pakko oli siis ryhtyä askartelupuuhiin. Kaunista kangasta, vanha mappi ja UHU-liimaa. Lopputuloksena ihana kukkakansio. Otan tämän töihin mukaan ja mapitan tärkeät paperit, voi onnea!


Ja lisää inspiraation tuotoksia.

 Joutilaina hetkinä olen silmäillyt ihanuuskuvastoa ja huomannut, että onnestani on tähän päivään asti puuttunut sydännauha. Nyt minulla on sellainenkin! Ajattelin ripustaa sen valkoisen saunakamarin ikkunaan ja viettää niitä pikkuisia pikkujouluja heti marraskuun alkupäivinä. I`m dreaming of a...


Kyllä loma tekee sielulle hyvää!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

I`m Dreaming of a...


Viimeisenä lomapäivänä kaivettiin kangaskätköt esiin. Nyt on mukava aloitella uusi työviikko!

Palaillaan!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Koirapäinen pyöveli



"Kun hän palasi työpaikkaansa - taivaan lahja, että hänellä oli sellainen - toimistotyön helppous nauratti häntä. Hän hekotti ääneen. Hän nauroi partaansa. Hän nauroi salaa ja päin naamaa, kun joku vielä lisääntymätön työkaveri tai yhden lapsen äiti valitteli väsymystään. Hän hirnui umpihulluille ilmaisuille vauvaloma, isyysloma ja äitiysloma. Aina kun hän vei lapset päiväkotiin ja ajoi autolla työpaikalleen, hän kihersi ääneen kuin olisi onnistunut tekemään täydellisen huijauksen. Koko päivä lepoa tiedossa, aina kahdeksasta puoli viiteen!"
(Päivi Alasalmi: Oma huone)

Ja kyllä minäkin olen hirnunut, voi että! Rinta rinnan pessyt ja paikannut, silittänyt ja pakannut. Koko syysloman. Miten oikeat suurperheen äidit selviävät ikuisesta vaatesirkuksesta? Nyt on vanhat viety kirpputorille ja uudet talvitamineet kenkiä lukuun ottamatta hankittu tilalle, onneksi on tämä loma!

Sitä kihertelyä ja hirnumista  aiheutti  tuo Alasalmen uusin novellikokelma Koirapäinen pyöveli. En tiedä, mitä riemunsekaiset reaktioni minusta paljastavat, kirjoittaahan Alasalmi kuitenkin varsin vakavista aiheista, marginaali-ihmisistä ja tynnyrissä kasvaneista tyypeistä, mutta kun se tyyli on niin hersyvää ja oudot kulkijat kuitenkin aina lopulta selviytyvät- jos nyt ei aivan kunnialla- niin jotenkin kuitenkin. Mikä tässä elämässä sittenkin onkaan se oikea tapa selviytyä? Kukin sen kai itse parhaiten tietää. Toiset tekevät lapsuudessaan yhden nolon ääntämisvirheen ja sen seuraksena fanaattisesti mapittavat koko elämänsä tarkasti ja hallitusti kansioihin, toiset suunnittelevat tekemisiään 10 vuoden jaksoissa eteenpäin, kunnes villiintyvät ulvomaan kuutamossa, toiset katoavat roskapussia viedessään ja toisille riittää pelkkä paon mahdollisuus, tuosta noin kolme askelta totutusta. Koskaan ei kannata luovuttaa ja toista ihmistä pitää arvostaa ja itseäänkin, sillä muuten voi muuttua näkymättömäksi (eikä sekään ole hassumpaa, jos itse niin tahtoo).

Vaikea valita, jos pitäisi joku näistä novelleista nostaa erikseen esille. Oma huone kertoi väsyneestä äidistä riemastuttavan tarinan, Sudensulhasessa oli jotakin tuttua ja jotakin täysin yllättävää, Näkymätön nainen oli kuitenkin ihan lohdullinen tarina, Vitsaus ja Jätä se kulkevat käsi kädessä, Jokioisten kesäleiri kikatuttaa vieläkin, Aktiivinen autoiluloma ihanaa yhteistä laatuaikaa  ja Pokerinaamat, ei voi muuta kuin hymyillä...


Päivi Alasalmen novellikokoelmaa ruoditaan ensi perjantaina YLE Radio 1:n Kirjakerhossa klo 13. Samalla pohditaan, mitkä seikat vaikuttavat siihen, miten lukija lukee novellin ja kulkevatko oma elämänkokemus ja tulkinta käsi kädessä. Aika mielenkiintoista ja paljastavaa. Joku taitaakin viettää viimeisen syyslomailtapäivänsä radiota kuunnellen. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Terapiaa


Omaan visuaalisen muistin ja valokuvat ovat minulle valtavan tärkeitä. Huonoina päivinä onnellisten päivien kuvista saa positiivista energiaa. Tässä yksi tällainen onnellisten päivien otos. Kuva on osa ihanaa kuvasarjaa, jonka haluaisin ripustaa joskus jopa seinälle tuomaan iloa ja voimaa elämään.

Oikeasti tämä kuluvakin päivä kuuluu siihen onnellisten päivien osastoon, ainakin melkein. Olimme mökillä ja kävelimme kultaisessa sateessa keltaisessa lehtikuusimetsässä.  Luulin saaneeni kameraani joulukorttikuviakin. Arvata saattaa, miten tarina päättyi? Onnistuin kotona tyhjentämään kameran muistikortin ja kuvat katosivat jonnekin ja takuulla ikuisiksi ajoiksi.

Onneksi mies ei ollut tuolloin kotona (säästyipä kerrankin näkemästä ja kokemasta äkäistä emäntää ja hetkittäistä epätoivoa) ja onneksi näitä pelastavia kuvia on kansiot pullollaan. Nyt lähden ostamaan Bionicle-pojalle kaupasta suklaakeksejä ja kermavaahtoa. Keittiössä odottaa pannukakkutaikina, maailman paras sellainen!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Kultaista


Ei tullut myräkkää torstaina, saimme häikäisevän auringonpaisteen. Istuin linja-autossa ja ajelin ympäri kotikaupunkiani. Maisema oli kullankeltainen ja kaunis. Pitäisi kulkea bussilla useamminkin. Havahduin monet kerrat matkan aikana, kun matkustajat - lähes kaikki - poistuessaan kyydistä kiittivät kauniisti kuljettajaa. Tulin hyvälle mielelle. Hyvätapaiset kulkevat bussilla tai linkillä, kuten täällä usein sanotaan.

Nyt meillä on loma. Suunnitelmia ei ole juurikaan. Ihan vain ollaan ja tehdään yhdessä mukavia. Ollaan siinä aika hyviä!

Lapset leipoivat tänään ensimmäiset syyspiparit, mies siivosi lastenhuoneen. Paljon vietiin tavaraa vinttiin ja hyvä niin. Itse en henno koskaan niin ronskilla otteella karsia. Nyt mahtuvat pienet taas leikkimään yhteiseen kamariinsa ainakin toistaiseksi. Tyttö nimittäin sai viikolla postista prinsessajulisteen ja poika oli sitä mieltä, ettei voi nukkua huoneessa, jossa tuollainen krumeluu roikkuu seinällä. Ajatus isommasta kodista hiipi hetkeksi takaraivoon kummittelemaan. Pitääkö sitä joskus oikeasti vaihtaa vielä isompaan?

Nyt kutsuu Arne Nevanlinna. Hjalmar on aivan erilainen lukukokemus kuin Marie, mutta herkullista tajunnanvirtaa löytyy kyllä tästä uudemmastakin. Onneksi on loma!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Viimeinen Huvitus


Puuhun oli jäänyt yksinäinen kesäomena. Siellä se kummasteli eilen satanutta ensilunta. Iltapäivän aurinko kuivatti märät posket. Tänään pihan täytti iloinen sirkutus. Sinne meni se viimeinen Huvitus!

Onneksi toisessa puussa on vielä talviomenat tallella. Mitenkähän punaposket kestävät lumipesut? 

Miten talvi osaakin aina yllättää? Itse luulin olevani kaukaa viisas ja varasin jo viikkoja sitten ajan talvirenkaiden vaihtoon. Saan talvipelit autooni hyvissä ajoin ensi viikon torstaina! : ) Huomiseen myräkkään täytyy kai valmistautua bussiaikatauluja lueskelemalla. Tulkintani mukaan bussiin on hypättävä klo 6.25, jos työpäivä alkaa kahdeksalta. Juoksemallakin pääsisin huomattavasti sutjakammin perille. Jännittävä aamu luvassa siis!


sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Onnea voittajalle!


Hiirulaisen majan juhla-arvonta suoritettiin tänään varsin hämärissä olosuhteissa. Onneksi virallisia valvojia paikalla oli runsain määrin. Valvojat toimivat vuorotellen myös onnettarina ja kuinka ollakaan, molemmissa voittoarvoissa luki -A-. Linkittäminen siis kannattaa! : ) Sydämelliset onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

***

Ps. Ne pienimmät viralliset valvojat jatkavat edelleen arpajaisiaan lastenhuoneessa. Kohta on purkista jokainen arpa nostettu. Onnea ensi viikolle luvassa siis jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Minä lähden siivoamaan arpalippuja laittioilta.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Huisketta


Jostain se taas saapui. Kummallinen kiire. Yöunetkin jääneet kovin niukoiksi. Esimies totesi, että elämme stressiviikkoja, tuttuja sellaisia. Onneksi PIIITKÄ syysloma alkaa ihan pian. Huiskitaan nyt ensin alta pois tuo tulevakin viikko. Perjantaina sitten helpottaa.

Viime yönä nukuin kymmenen tuntia ja aamulla juoksin järven ympäri. Nyt ovat akut taas virtaa täynnä ja huomenna ihana juhlapäivä.

***

Ps. Arvonta luvassa ihan pian. 


Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

tiistai 5. lokakuuta 2010

Muotokuvamaalarin tytär


"Kevyitä mutta syvältä kouraisevia novelleja väärinymmärryksistä, joita syntyy, kun sukupolvien kuilu avautuu ihmisten - tai ruumiin ja mielen - väliin."

Syksyn satoa parhaimmillaan. 

Tuula-Liina Varis = viisas, inhimillinen, tarkkasilmäinen, riemastuttava, ymmärtäväinen, pelokas, rohkea, sielunsisko.

Olin suunnitellut lukevani novellin päivässä viikon ajan, mutta toisin kävi. Tuula-Liina Variksen Muotokuvamaalarin tytär piti ahmaista yhtenä suupalana ja sulatella sitten hitaasti päiväkausien ajan.

Novellikokoelma päässee kirjahyllyssäni kohtaan Rakkaat aikakirjani Jari Tervon Kallellaan-kirjan vierustoveriksi.  (Tervoa en yleensä harrasta, mutta tuo edellä mainittu on minulle kovasti tärkeä; kirja kertoo oman esikoiseni ensimmäisestä elinvuodesta.)

Muotokuvamaalarin tytär sisältää monenlaisia novelleja tästä ajasta.  Minulle jäi erityisesti mieleen Pienen mummosarjan ihana Riitta Rantanen, kotipalvelun hoitaja, jolla oli hämmästyttävästi aikaa kammata mummon tukkaa, käyttää häntä oikeassa vessassa, kattaa ruokapöytään kauniit astiat ja etsiä kirjahyllystä pari runokirjaakin, ainakin sillä ensimmäisellä vierailukerralla. Yleensähän kaikilla on niin kiire. Aikaa on rajallisesti ja hommat pitää hoitaa sutjakammin ja sutjakammin. Mummot ovat kuin hiekalla täytettyjä nukkeja,  ei niistä niin väliä, kunhan työt vain hoituvat.

Suurta sielujen sympatiaa kirjailijan kanssa koin lukiessani Muistin että unohdin -osan työpäiväkirjaa. Vaikka Varis kuuluukin siihen  naisvuosikertaan, joka syntyi silloin kun erään  isänmaan kohtalo oli Hitlerin peukalon alla, ajatuksemme olivat viime kesän helteissä kovasti yhteneväisiä, vaikka meidän mökin aamupalapöydässä ei vanhoja Parnassoja luettukaan. Mutta ne linnut.

Niin ja siitä pelokkuudesta. 

"Se raha, jonka hän (=Tommy Tabermann) ansaitsi runoillaan, oli maailman kunniallisinta rahaa, sen saamiseksi ei ollut ketään riistetty eikä ryöstetty. Kaikki oli tullut omien korvien välistä. Niin kuin kirjailijan raha tulee. Myös apuraha; ei sitä kenellekään pelkästä olemassaolosta makseta."

Korvien välistä löytyy myös se pelkoa aiheuttava synkkä varjo, joka muuttaa ihmisen ajatusmaailman vieraaksi ja  hullunkuriseksi. Varjon nimi on Alzheimer.


"Vanhuus ei ole ilo, mutta pitkä ikä on, se perspektiivi."