lauantai 31. tammikuuta 2009

LEIVONTAPÄIVÄ

Meillä leivottiin perjantain kunniaksi mokkapaloja. Harvinainen herkkupäivä!

Kotimme lähistöllä sijaitsee mukava leipomo, jossa vierailemme turhankin usein. Yleensä haemme leipää, mutta kyllähän päiväkahville pitää aina samalla reissulla jotakin makeaakin saada. Eilen kuitenkin leivomme aivan itse ja viimeinenkin murunen oli kadonnut aamuun mennessä!
Erityisesti pojat rakastavat kaikkea suklaista ja mokkapalat ovat kyllä ihan ykkössuosikkeja. Niitä leivotaan syntymäpäiville ja joulupöytään. Olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä erilaisia reseptejä ja todennut, että koulun kotitaloustunneilta matkaan tarttunut ohje on ehdottomasti paras. Resepti löytyy ikivanhasta Keitämme ja leivomme -kirjasta, jota oikeastikin käytimme 80-luvulla koulun kotitaloustunneilla.

Itse asiassa tuo kirja on minulla edelleen päivittäisessä käytössä, sillä sieltä löytyy resepti aika moneen meidän perheen lempiruokaan. Muitakin keittokirjoja meillä on runsain määrin, mutta tämä on rakkain ja korvaamattomin.


MOKKAPALAT
a la Keitämme ja leivomme

25 kpl (30 x 30 cm levy)

100 g margariinia
2 munaa
1 1/2 sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
1 dl maitoa

Kuorrutus:
50 g margariinia tai voita
2 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vanilliinisokeria
3-4 dl tomusokeria

Päälle nonparelleja

torstai 29. tammikuuta 2009

Kuinka Kum-Maa on kaikkialla

Aloitimme tänään uuden päiväunisatukirjan. Kirjahyllystämme löytyi ihana ja nostalginen Marjatta Kurenniemen Kuinka Kum-Maa on kaikkialla vuodelta 1954. Tämä meidän versiomme tosin on näköispainos ja hieman uudempaa alkuperää.

Tarina alkaa siitä, kun pieni Pau-poikaa makaa tympääntyneenä keuhkokuumeessa sänkynsä pohjalla. Yhtäkkiä seinäpaperissa tapahtuu kummia: Tapetin yksi kukkakimppu tekee kuperkeikan ja muuttuu ihastuttavaksi prinsessa Lilalooksi. Prinsessa ehdottaa, että he voisivat Paun kanssa hypätä Blankan ratsastaja -tauluun leikkimään prinssi Haakonin kanssa. Myös katon vesivahinkoläikkä on jotain muuta kuin ruma tahra, ja sängyssä asuu Huokaaja... Pau on joutunut Unen ja Valveen rajalta Kuinka Kum-Maahan, joka on kaikkialla. Poika ei vain ole ollut asiasta aikaisemmin tietoinen. Ja tästä tarina jatkuu...

Poika kuunteli lumoutuneena. Saa nähdä, pelotteleeko Huokaaja meidän väkeä ensi yönä...

Kiitokset Tammelle, että näistä vanhoista satuaarteista otetaan edelleen uusintapainoksia ja nimenomaan näköispainoksia. Maija Karman kuvitus tuo minulle ainakin oman lapsuuden mieleen...

Kuinka-Kum-Maa on ilmeisesti täällä hiirulaisenkin majassa. Löysin nimittäin lattialta kasan keittiöpyyhkeitä ja patalappuja, mutta ripustuskoukkua ei sitten löytynytkään - ei ainakaan keittiöstä! Sille oli keksitty parempaa käyttöä lastenkammarissa. Onneksi ostin näitä koukkuja muutaman ylimääräisenkin.
Tässä järjestelijän apulainen pukeutuneen (ja aivan omatoimisesti) veljensä batman-viittaan. Aika uhkaava tilanne muuten!
Ensimmäinen kirjaintaikakin on tehty ja A-kirjaimia on löydetty jo ainakin miljoona. Vasemmalla sivulla taikurin oma kuva ja oikealla A-taikoja. Huomaathan myös palkintotarrat!
Niin ja loppuun vielä yksi asia. 3-vuotiaamme kysäisi illalla minulta, miksi sairaana ei saa mennä ulos. Minä tietenkin vastasin viisaita vastauksia, jotka eivät pojalle kelvanneet. Hänen selityksensä kuului näin: "Jos sairaana vaikka aivastaa ulkona, niin puu voi kaatua päälle." Näinhän se on, olin vain unohtanut asian. :)

tiistai 27. tammikuuta 2009

KORIIN JÄRJESTY!

Meidän suuren perheen pienessä kodissa on pieni eteinen. Säilytystilaa periaatteessa pitäisi olla, mutta tuntuu, että varsinkin alle 140-senttiset asukkaat säilyttävät kamppeitaan mieluiten keossa keskellä lattiaa tai sitten hukka-nimisessä paikassa. Elämästäni menee suuri osa siihen, että etsin omia tavaroitani, mutta vielä suurempi osa menee siihen, että etsin toisten tallettamia tavaroita eriskummallisista paikoista ja yleensä silloin, kun meidän pitäisi olla jo jossain aivan muualla.

Tässä taas yksi (epätoivoinen) ratkaisuyritys: jokaiselle lapselle hankittiin ISO kori eteisen kaappiin. Sinne kelpaa piilotella tumput, pipot ja villapöksyt.
Samalla hankintareissulla matkaan tarttui myös kauan kaivattu kuramatto. Eihän tuo kovin kaunis ole, mutta saa kelvata. Oven vieressä on kori, johon voi jättää hieman kosteat vaatekappaleet jatkosijoitusta odottamaan.
Siivoushurrigaanin aikana eteisen kaapin alta löytyi kauan kateissa ollut kotitossuni. Nyt kelpaa äidinkin tepastella samaa paria olevissa töppösissä.

Ja ansaittu palkinto:
ja palkintokahvit.
Pulla maistuu myös ahkeralle apulaiselle.

maanantai 26. tammikuuta 2009

SALAISIA KIRJAINTAIKOJA

3-vuotiaamme sai joululahjaksi erilaisia teknisiä vempaimia, joiden avulla voi opetella kirjaimia ja numeroita. Monta kirjainta onkin jo opittu, ja poika on herkistynyt bongaamaan kirjaimia kaikkialta ympäristöstään. Lisäksi hän jatkuvasti miettii, millä kirjaimella mikin sana alkaa. Selvä herkkyyskausi asialle siis!

Olen aikoinani luvannut, että voin opettaa joskus hänelle kirjaintaikoja, joiden avulla oppii lukemaan aivan itse, ja tänään minun piti lunastaa tuo lupaus. Kaivelimme kirjahyllyn uumenista Hannele Huovin valloittavan ihanat Salaisen maan eskarikirjat ja laulut. Toivottavasti CD on vielä sellaisessa kunnossa, että laulut kuuluvat, luritukset ovat olleet vuosikausia meidän perheen lempilauluja...

Itse rakastan Hannele Huovin lastenkirjoja, joten paketti on minulle itsellenikin tosi mieluista luettavaa. Materiaali on lisäksi Kristiina Louhen kuvittamaa, joten nautinto on tälläkin saralla taattu.

Tästä meidän yhteinen seikkailu sitten alkaa. Katsotaan keväällä, kuinka monta kirjainta olemme yhdessä oppineet! Pelkät sadutkin ovat toki lukemisen arvoisia. Itse en ole mikään eskariope enkä todellakaan ole saanut asiaan mitään koulutusta. Tuskin kovin harhaan poikaa kuitenkaan pystyn opettamaan, esikoinen ainakin oppi aikoinaan taikojen avulla lukemaan ja nyt hän lukee sujuvammin kuin moni aikuinen.

Meille tulee mukava kevät! Minä olen vähän höpsähtänyt tällaisiin lapsellisiin asioihin. Työpaikallanikin kiersi aikoinaan sitkeästi huhu, että olen ollut Pikku Kakkosessa töissä, kun käytin kyseisen ohjelman puseroa... Ei muuten yhtään pöhkömpi työpaikka olisikaan!!!
Nämä ovat niin söpöjä kuvia!
Kaikki piirroskuvat Kristiina Louhen kuvitusta Hannele Huovin Salaisen maan sadut -teoksesta (WSOY, 2002).

lauantai 24. tammikuuta 2009

AVARAAN MAAILMAAN

Tässä näkymä meidän makuuhuoneesta tänään klo 22. Meillä ei nukuta. Meillä katsotaan avaraan maailmaan. Voin sanoa, että 1-vuotiaamme oikeastaan eilen ensimmäisen kerran oivalsi, miten paljon elämää kodin ulkopuolelta voi löytyä. Vedin häntä pulkassa ja tyttö oli aivan täpinöissään ja silmät leiskuivat, kun hän ahmi ympäristöään ja kaikkea näkemäänsä. Olisivatpa olleet ajatuskuplat näkyvissä!

Tänään sitten vielä iltasella viimeiseksi hän halusi katsoa ikkunasta näköaloja, eli kahden kadun risteys noin viisi metriä ikkunastamme, ja tuota ihmettä tulivat sitten veljetkin katsomaan. Ihmettelyä olisi varmaan jatkunut myöhään yöhön, mutta me vanhemmat olimme asiasta hiukan eri mieltä ja lapset pakotettiin nukkumaan. On se ihmeellistä tuo ajattelun kehitys. 3-vuotiaamme puolestaan kummasteli ikkunan edessä: "Mikä se avara maailma on?" Tällaista tämä meidän elämä.

Maailmaa avarrettiin tänään muutenkin. Aamulla neidin kanssa aloitimme taaperojumpan ja vanhimman kanssa vietimme ruhtinaalliset kolme tuntia kaupungilla. En muista, milloin olemme esikoisen kanssa olleet kahdestaan liikenteessä (ehkä tammikuussa 2007, kun kävimme junalla Helsingissä, heh, heh). En muista kyllä sitäkään, milloin olen itse käynyt kaupungilla...
Tässä päivän saalista. Uudet farkut (näitä lähdimme kaupungista ostamaan). Farkkujen pitää olla ISOT. Lahkeet kääritään sukan sisään.
Pepun pitää roikkua polvissa. Huomaa myös resorin alta pilkistävä uusi vyö, merkkivaatimus Karl Kani (?). Uutta myös valkoinen huppari.
Tässä skateboard-demo. Kelpo vaatteet siis! :)


Itse käväisin täydentämässä lankavarastojani. Yllä heräteostot ja alla tarpeellista täydennystä.
Joku muukin on ihastunut alpakan pehmeyteen...

Kaupunkireissun saldo: kaikki tyytyväisiä!

torstai 22. tammikuuta 2009

TUUNAILUJA JA TUUMAILUJA

Minäkin tuunasin luistimeni, kiitos hyvästä ideasta! Kaapista löytyi 5 metriä samettinauhaa, joka vaikutti aika napakalta solmia ja ruseteistakin tulee kauniit. Luistimet ovat muuten vuodelta -85 ja hintaa niillä silloin oli mahtavat 10 markkaa. Hyvin ovat hintansa arvoiset olleet!
Lisäksi uudistin ihanan vanhan (ja kuluneen) paitani, jossa oli aikansa elänyt kuva rinnuksissa. Ompelin päälle vaaleansinisen tähden ja taas on kiva pukea kotipaita päälle. Kyynärpäihinkin ajattelin tähdet ommella, mutta sitä vielä harkitsen.
Tänään tuli Gudrun Sjödenin uusi kuvasto, josta löytyi tällä kertaan paljon haaveilun aiheita. Edulliset hinnat tuntuvat minusta vain niin tähtitieteellisiltä, että aivan naurattaa. Alla oleva vaaleanpunainen villatakki olisi kyllä aika söötti...

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

PIENI TOIPILAS

Koti on täynnä lapsen unta.

Pieni potilas vietiin aamulla sairaalaan, hoitajat hakivat unisen nyytin sylistäni jonnekin. Minut ohjattiin kahvilaan odottamaan. Lapsi nukutettiin ja hoidettiin kuntoon. Pian istuin jo heräämössä rautasängyn vieressä. Kone piipitti tasaiseen tahtiin: "Kaikki on hyvin!"

Tyttönen raotti silmiään ja ihmetteli hengitysmaskia ja letkuja käsissään, toisessa silmäkulmassa oli veripisaroita. Nostin lapsen syliini ja hän rupesi laulamaan. Kaikki oli oikeasti hyvin.

maanantai 19. tammikuuta 2009

RUUSUSEN TALVIUNTA

(Dening & Hensley: Kukkiva piha koko kesäksi, WSOY, 2007)

Kevättä ilmassa ja puutarhatyöt mielessä!

Tämä kuva sai minut kaksi vuotta sitten aivan sekaisin! Ihanainen norjanruusupensas (hurdal). Kyllä puskaa etsittiinkin sitten kissojen ja koirien kanssa. Viime keväänä pensas vihdoin löytyi ja vielä puskasta, keskellä Keski-Suomen korpimaita sijaitsevan Päivin puska ja pensas -nimisen taimitarhan kotisivuilta! Soitto taimistolle ja seuraavana aamuna lapset autoon ja menoksi. Aika pitkään saimme autossa istua ruususen takia, mutta mitä sitä nyt ei tärkeän asian eteen tekisi...

Tässä muutama kuva viime kesältä:

Nyt sitten jännitellään, miten kaunokainen selviytyy ensimmäisestä talvesta meidän takapihalla.


Norjanruusun pitäisi olla helppohoitoinen ja kasvupaikan suhteen vaatimaton. Menestymisvyöhykkeet ainakin I-IV, luultavasti myös pohjoisemmassakin. Se on lähes piikitön ja hämmästyttävän voimakaskasvuinen, korkeutta voi tulla jopa 3 metriä. Ja ne kukat!!!!

Meillä lehtiin tuli viime kesänä vähän härmää, sillä sateinenhan kesä tahtoi olla. Toivottavasti talvehtiminen onnistuu. Tulisi pian kesä!

(Pyydän anteeksi naisellisen liiallista huutomerkin kylvämistä, välimerkki menettää kuulemma tehonsa, jos sitä viljelee joka lauseen perään. Arvaa, karsinko jo ylimääräiset!!!!!)

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

UNTAKO SE OLI VAIN?

Nimittäin viikonloppu! Mihin se aika katosi? Mies oli kouluttamassa lauantaipäivän, esikoinen lätkäpelissä. Me loput päivystimme kotona. Tyttö sai loppuviikosta kutsun keskussairaalaan ensi keskiviikoksi silmäoperaatioon, joten emme uskaltaneet lähteä oikein minnekään, ettei neiti sairastuisi.

Kotona mietin, hennonko riisua astiakaapin joulukoristeista. Olin liimannut jouluna kaapin oviin enkelikiiltokuvat ja annoin enkuleille vielä jatkoaikaa. Ovat niin kovin söpöjä... Pidän enkeleistä. Vanha viisauskin toteaa näistä olennoista:

Enkelit osaavat lentää,
koska he ottavat itsensä kevyesti!

Tämän kun aina muistaisi itsekin!

Muutakin jouluista meillä on vielä esillä, on itse asiassa ollut viimeiset 11 vuotta. Eteisessämme lentelee luudalla italialainen Befana-noita, jonka aikoinani ostin Roomasta piazza Navonan lelumarkkinoilta. Italiassa tämä eukkonen tuo lapsille joululahjat vasta loppiaisena. Olkoot siis enkelit ja noita-akat rauhassa, eiköhän meille aina muutama taruolento mahdu!
Tämän päivän kohokohta oli jumppa. Minulla on periaate, että jumpassa käydään joka sunnuntai, ja toden totta viime vuonnakin kävin ainakin sen 52 kertaa. Aina ei huvita, mutta salille asti kun raahautuu, on hyvä mieli ja olo taattu!

Myönnän, että minussa on vähän välineurheilijan vikaa, sillä kivat jumppavaatteet piristävät kummasti. Olin pitkään haaveillut uudesta varustekassista ja joulupukki oli lukenut ääneen lausumattomat ajatukseni. Sain lahjaksi tämän laukun ja se on oikeasti tosi ihana! Arjen luksusta punttisalille!
Ja saunassakin kävin joka ilta... Ihan jees viikonloppu siis, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan.

perjantai 16. tammikuuta 2009

PUHDISTUS


Onneksi voitit Finlandia-palkinnon Sofi Oksanen, muuten tämä hieno kirja olisi saattanut jäädä minulta lukematta. Ilmeisesti olen hyvin ennakkoluuloinen ja olin karsinoinut kirjailijan ulkonäön (ajatella!!!) ja nuoren iän (31 v.) perusteella sellaiseen lokeroon, etteivät hänen kirjansa kiinnostaneet aikaisemmin, vaikka yhteenkään kirjaan en ollut kurkannut sisälle. Nyt lupaan lukea muutkin teokset, ehdottomasti!

Mikä kirjassa vakuutti? Aihe oli erittäin mielenkiintoinen, sillä olen itsekin elänyt aikana, josta kirja osittain kertoi, enkä todellakaan ole ollut tietoinen, millaista elämä Virossa saattaisi olla. Lähihistoria on jotenkin niin käsin kosketeltavaa!

Hienointa kirjassa on Oksasen kerronta ja tapa punoa tarinoita yhteen. Uskomatonta, osaisinpa minäkin!

Kirjan ensimmäisen luvun pessimistinen otsikko on ”Kärpänen voittaa aina”. Raatokärpäsiä tämä kirja onkin tulvillaan. Välillä niitä pursuaa niin silmät, korvat kuin sisuskalutkin, niitä ei saa pois. Kärpästen kanssa on opittava elämään, tietyt asiat on parempi hyväksyä, niin elämä on helpompaa. Ihmisen sieluun kärpäset eivät helpolla pääse, ne ovat kiinnostuneita vain lihasta. Periksi ei siis kannata antaa. Kannattaa olla sitkeä, vaikka tuntuisi, että elämä hukkuu raatokärpästen jätöksiin. Oikealla hetkellä raatokärpäsenkin niska musertuu. Kärpänenkään ei siis ole voittamaton, toisaalta täytyy itse varoa muuttumasta kärpäsen kaltaiseksi.

Itse mietin koko ajan, miksi kirjan nimi on Puhdistus, sillä teoksessahan käsiteltiin enemmänkin pelkoa, epätoivoa, kateutta (ja rakkauttakin). Nuoren Liidan unelmat särkyvät ennen aikojaa, mutta pakkomielteisesti hän pitää niistä kiinni. Ainainen pelko turruttaa, ja puutumus saa aikaan suorastaan mielipuolisuutta. Pelko estää ihmistä elämästä. Hulluutta hipoen Liida säilöö sieluaan turvaan lasipurkkeihin, jotka ovat jonkinlaisia selviytymisen ja vanhan hyvän elämän vertauskuvia. Hänen tyttärensä Talvi ei halua säilöä, mutta Sarassa virtaa vielä vanha veri ja Sara onkin selviytyjä myös koko tarinassa…ja kirjan nimikin on juuri oikea! Toisaalta kirjasta jäi myös Sinuhe Egyptiläisen tapaan jälkimaku: Ei mitään uutta auringon alla. Ihminen on läpensä paha!

Liida elää lähes koko elämänsä tukahduttavassa sumussa. Ensin aistit tukkii isosiskon täydelliseltä tuntuva rakkaus, sitten neuvostopolitiikka, joka puskee ympärilleen lamauttavaa pelkoa ja repii pienen ihmisen juuriltaan. Tämä sumu on siitä kummallista, että se kietoo Liidan venäläiseen Martiniin. Vaikka Martin on vihattu, mielestäni hän on hyvä mies ja hyvä isä. Liidalle tärkeintä on turvallisuus. Säälittää, ettei hän huomannut onnen mahdollisuutta Martinin kanssa.

Aivan kaikkea en olisi halunnut kirjasta lukea, mutta nämäkin kohdat olivat oleellisen tärkeitä. Ihminen on paha!


Voisin kirjoittaa kirjasta vaikka kymmenen sivua. Mikä on ihmisen arvo? En kovin paljon ainakaan tuon ajan Virossa, jonne Venäjältä kuskattiin Tsernobylin saastuttama ruoka ja puhtaat virolaiset elintarvikkeet riistettiin ja kuljetettiin Venäjälle. Koko ydinvoimalaonnettomuudesta ei tahtonut tulla tietoa mistään. Tässä yksi esimerkki. Ihmiset olivat kuin kärpäsiä, mitäpä väliä millään!

Kansikuvasta pitää sanoa vielä sen verran, että itse huomasin vasta valokuvasta, että kannessahan on aivan tuore verilammikko. Hienot kannet karmaisevalle kirjalle.

Toivoa onneksi aina on ja kauheatkin teot voi joskus saada anteeksi!

"Seitsemän miljoonaa vuotta
kuultu führenrin puheita, samat
seisemän miljoonaa vuotta
nähty omenapuun kukintaa."

Paul-Eerik Rummo

Ps. Olen kiitollinen kaikista kommenteista. Lukukokemus on aina niin avartava jakaa. Mietin jo, että voisi perustaa oman suljetun blogin lukukokemusten jakamiseen...Minulla on pakkomielle kirjallisuuspiireihin, enkä koskaan pääse sellaiseen mukaan. Olisiko kiinnostusta????

torstai 15. tammikuuta 2009

KOOTUT SILITYKSET

Päivä on ollut mukava. Aamulla olimme muskarissa, touhuilimme vähän pihalla ja nyt valmistaudumme kuskauskeikkaan jäähallille. Päiväunien aikaan sain tällaisen kasan silitettyä.
(Onkohan tämä ihan selväjärkisen puuhaa, silitetään muutama riepu ja otetaan tuotoksista kuva ja pannaan nettiin...) No, niinhän se on, että laiska töitään luettelee!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

WINTER WONDERLAND

Sydäntalvi, pohjoinen pallonpuolisko 14.1.2009, kasvuvyöhyke III-IV. Jokohan uskaltaisin istuttaa appelsiinipuun?




tiistai 13. tammikuuta 2009

SALAINEN ASE

Pidän pyykkäämisestä ja pyykin ripustaminenkin on terapeuttista ja rentouttavaa (tosin mieheltäni tahtoo tähän vaiheeseen mennä hermot, teen kuulemma kaiken kuin hidastetussa filmissä). Asia josta EN PIDÄ, on puhtaan pyykin silittäminen ja viikkaaminen. Tai ehkä pitäisinkin, mutta en siinä mittakaavassa, missä sitä pitäisi tehdä. Meillä pyykkikone käy jok´ikinen päivä, joten silittämistä kyllä riittääääääää!!!! Lisäksi kiinteä silityslauta sijaistee kodinhoitohuoneessa, mistä ei edes näe televisiota, joten iltakausien linnoittautuminen silitystehtäviin ei tunnu kovin houkuttelevalta.

Olen monta vuotta haaveillut sellaisesta ylellisyystuotteesta, jonka kuvaankin olen ikuistanut. Kerran pidin pulloa jo kädessä Porvoon Liina Interiörissä ja Laura Ashleyltäkin näitä löytyy, mutta piheydessäni en ole tuotetta hennonut vielä tähän päivään mennessä ostaa, nimittäin SILITYSVETTÄ!

Tänään pääsin kampaajalle ja tuossa huumassa löysin meidän omasta tavaratalostamme lakanaosastolta tätä arjen luksusta ja vielä kohtalaisen inhimilliseen hintaan. Kyllä huomenna pyykkivuoret katoavat!

maanantai 12. tammikuuta 2009

IHAN OMA PÄIVÄ

Elämä alkaa voittaa.Vielä eilenkin aamupäivällä kuume nousi, kummallisen sitkeä tauti. Onneksi mies oli talossa ja piti huolta lapsista ja puunasi vielä kyökinkin puhtoiseen kuntoon. Kiitokseksi laitankin tänne valokuvan, joka saa hänet takuulla hyvälle mielelle.
Anoppi otti pienet hoitoonsa, joten päivä on nyt kokonaan minun. En muista, milloin (minä vuonna???) viimeksi olisin ollut koko päivän yksin kotona. Tarkoitus on nukkua, nukkua ja nukkua, sekä Sofi Oksanenkin houkuttelee kyllä tuossa yöpöydällä...

Ensin kuitenkin vastaan Wanhattaren Marin haasteeseen ja kerron kuusi satunnaista totuutta itsestäni.
***
1. Uskon vahvasti kohtaloon; kaikella on aina tarkoituksensa.

2. Käytän mielelläni korkeita kenkiä, koska olen lyhyt. Mieheni on minua 34 senttiä pidempi, mutta en sitä kyllä itse huomaa. (Onkohan egoni jotenkin iso?)

3. Haaveammattini on eppuluokan opettaja. Luin äskettäin teologi Jaakko Heinimäen artikkelin, jossa hän pohti opettajuutta. Hän totesi, että parhaassa mahdollisessa koulussa kasvatetaan lapsen luonteen hyveitä ja opettajan sydän hehkuu. Haluaisin töihin tämän parhaan mahdollisen koulun alaluokille... Ehkä kuitenkin hehkutan toistaiseksi sydäntäni täällä kotona ja opetan omat lapseni lukemaan, laskemaan ja elämään kohtalaisen ihmisiksi.

4. Elämänviisauteni: "Pulla päivässä pitää luut piilossa!" Tämän olen keksinyt ihan itse!! Herkullisesta elämästä minua päivittäin muistuttaa myös keittiömme seinällä oleva korvapuustitaulu (Örfila), jonka saimme ystäviltämme häälahjaksi. Minun paheeni ei ole suklaa eikä kovin rasvaiset jutut, mutta tuoretta korvapuustia ei voita kyllä mikään! Ja se pullan tuoksu!!!!

5. Silmäni etsii kaunista katsottavaa, jossa sielu lepää. Ylivoimaisesti paras sisustusneuvo löytyy Kaisa Blomstedilta: "Siivoa ja karsi." Niin minä yritänkin, mutta tavarat eivät tahdo pysyä järjestyksessä. Haaveilen, että kotimme olisi siisti ja kaunis ainakin sunnuntaiaamuna sen hetken, kun TV:stä tulee TILA. Ihan inhimillinen tavoite.

6. Olen onnekas ja onnellinen! 3-vuotiaamme viimeksi eilen totesi, että äitien pitää muistaa rakastaa kaikkia lapsia. Anteeksi, jos olen viime päivät ollut vähän mörökölli ja apaattinen, tauti vei voimat. Rakastanut olen silti, vaikka siltä ei ole päälle näyttänyt!
***
Olisi mukava lukea muidenkin satunnaisia totuuksia. Niitähän voi kirjoittaa vaikka kommenttiosioon :) Nyt sänky kutsuu...

perjantai 9. tammikuuta 2009

KAIKKI ON HYRSKYN MYRSKYN, KUN ÄITI SAIRASTAA



Huh, huh! Toivottavasti huomenna jo helpottaa! Onneksi alkaa viikonloppu.