Sinisiä

Vihdoinkin pensasmustikoita ihan omasta pihasta.  Ainoa ja Alvaria.

Jälkiruokanne, olkaa hyvä!

Päivänsäde ja menninkäiset

Ovet on lukittu ja ikkunat tukittu ja piipun päälläkin hattu. Kukaan ei halua mennä ulos. Taidamme muuttua menninkäisiksi. Jostain se päivänsäde tiensä löysi kuitenkin ja toi muistutuksen ympäröivästä kesästä. Me herkuttelimme kotiluolamme viileydessä kasvissosekeitolla. Ei hassumpaa tämä mörrimöykkyelämä!

Onnittelut voittajille!

Tällä kertaa meidän pojat toimivat seremoniamestareina ja nuorempi vietti hetken jos toisenkin taitellessaan kaikki arpalipukkeet kauniisti kahdelle taitokselle. Arpoja oli paljon! Kaunis kiitos kaikille osallistujulle.  Mukava oli lukea kommenttejakin, kiitokset siis niistäkin!

Onnetaren suosikki oli Marielisa linkkiarvallaan. Onnea Marielisa, pupuneiti muuttaa nyt teille!

Lisäksi arvoimme vielä lohdutuspalkinnoksi jotain ruusuista. Pikkuinen paketti lähtisi siis vielä Pirjolle (kommetti jätetty 16.7. klo 12.05). Laitattehan voittajat  minulle vielä yhteystietonne osoitteeseen hiiriemo@wippies.fi, niin saan paketit pikaisesti matkaan. 

Pilvipoutaisia päiviä toivotellen

ja lempeitä syystuulia odotellen

arpajaisten virallinen valvoja Joana :)

The Endless Summer

Paahteiset päivät jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat. Kesä tuntuu todellakin loppumattomalta.

Endless Summer -hortensiani eivät kuitenkaan kuki - taaskaan. Pienemmän siirsin tässä näännyttävässä 30 asteen helteessä tänään uuteen kasvupaikkaan. Mikä lie aurinkopistos päähäni tulikaan, kun aamulla luin Sarin puutarhat -blogia. Tuumasta toimeen siis! Syvä istutuskuoppa ja runsaasti hyvää multaa ja virvoittavaa VETTÄ. Sanomalehtitekniikalla  vielä uutta penkkiä ympärille. Nyt peukut pystyyn, että Endless Summer yllättää vielä syyskuussa! Hyvät hoito-ohjeet löysin muuten täältä (klik).

Lapsi löysi syksyn ensimmäisen kukkasen. Taitaa se syksy saapua sittenkin.

***

Lumivaurioita kärsinyt syyshortensia aloittelee urakkaansa. Aluksi valkoisin kukinnoin, mutta syyskuussa ihanuudet ovat vaaleanpunaisia.

Sadonkorjaaja

Punainen viinimarja, mustaherukka, Maurin makea vadelma, pensasmustikka. Meillä on mahat pullollaan vitamiineja ja aurinkovoimaa. Sydämelliset omenatkin alkavat jo punastella, tosin ne sydämet vielä puuttuvat. Täytyisi muistaa asia kauppamatkalla (klik).

***

Vielä ehtii osallistua pupuarpajaisiin. Lähipäivinä yritämme arvontaseremoniat kyllä järjestää.

Iloa viikkoon!

Lapsuuteni rannoilla

Joskus sitä hämmästelee, missä välissä komeat mustikkametsät ovat muuttuneet kantokasoiksi ja aukeat paikat täyttyneet valtavilla puilla. Suuri  vesi oli kuitenkin entisensä. Isolta selältä tulivat vaahtopäät venettä keikuttamaan. Järvi on harvoin tyyni mutta  pyytäjille aina avokätinen. Näillä rannoilla syödään kalaa.

Kävimme piipahtamassa. Istuimme laiturilla ja lapset saunoivat ja uivat samassa poukamassa, missä minäkin lapsuuteni hellepäivinä polskuttelin.  Illalla herkuteltiin letuilla, tietenkin.

Eräänä tuulisena päivänä

Sieluuni talletan tämänkin ihanan kesäpäivän.

Rouva Agathen rakkaus

"Tämän vuosisadan toistaiseksi hienoin ja koskettavin romaani. Kirjan kutkuttava tyyli nostaa sen aivan omaan luokkaansa. Lieneekö koskaan kirjoitettu romaania, joka saisi lukijan jännittämään näin kiihkeästi kömpelöiden rakastavaisten puolesta. Rouva Agathen rakkaus on kirja, jonka luettuaan tekee mieli astua ulos kadulle ja rakastua johonkuhun."
                                                                                                         THE SUN

  Koska Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkaus valittiin Skotlannissa vuoden 2008 parhaaksi romaaniksi, pakkohan se oli lukea. Jotain ihmeellistä kirjasta takuulla löytyisi... 

Jossain kaukana pohjoisen Itämeren rannalla sijaitsee pieni Dotin kaupunki. Kaupunkia johtaa hyvä pormestari Tito Krovic, jota lähes kaikki rakastavat.  Pormestari taas rakastaa salaa ihanaista sihteeriään, Agathe Stopakia, joka kuitenkin on naimisissa ja näin säädyllisen ja hienotunteisen Krovicin saavuttamattomissa. Pormestari haluaa tehdä asiat aina oikein ja lain vaatimalla tavalla.

Agathe Stopak janoaa rakkautta, jota hänen oma miehensä ei pysty hänelle erinäisistä syistä tarjoamaan.  Koska kyseessä on  rakkaustarina, Agathe rakastuu hyvään pormestari Titoon, joka puolestaan on tietenkin menettänyt sielunsa rouva Stopakille. Suhde pysyy kuitenkin kaiken aikaa hyvin säädyllisenä ja toverillisena, kunnes kohtalo tapansa mukaan puuttuu peliin.

Pelkän juonitiivistelmän perusteella kirja olisi helppo luokitella ihanaksi hömpäksi, mutta tuskin hömppää kuitenkaan valittaisiin vuoden parhaaksi skotlantilaiseksi kirjaksi.

Lisätäänpä juonen kertojaksi partasuinen neitsytmarttyyri Pyhä Walpurnia, kirjoitetaan koko juttu ihanan kevyellä tyylillä  niin kuin  dolce ja allegretto ja sekoitetaan juoneen vielä muutamia hämmästyttäviä  yksityiskohtia.Vanhanaikainen rakkaustarina muuttuu maagiseksi - paikoin lähes kafkamaiseksi - tarinaksi rakkaudesta ja oikeudesta.

Aivan erilainen kirja, mitä olisin osannut ennakolta aavistaa, mutta IHANA sellainen!

***

Hetki meni ohi. Agathe näki sen häviävän näkyvistä siitä pikkuruisesta pisteestä, jossa sanasta "kun" tulee "nyt", ja alkavan ajelehtia taaksepäin kohti sanaa "silloin". Siihen menee vain silmänräpäys.

***

Agathe oli puutarhassa. Tuuli oli kääntynyt kohti lounasta, ja edellisen viikon kolea ilma oli mennyttä. Dot loikoili auringonpaisteen huuhtomana ja nautti intiaanikesän muutamasta viimeisestä päivästä ennen kuin palokunnan soittokunta pakkaisi symbaalinsa ja tuubansa varastoon, ennen kuin hanhet Ambersandissa haistaisivat tuulen ja kääntäisivät päänsä etelään ja lentäisivät tiehensä talven seuratessa niiden siiveniskujen vanavedessä.

***

Myös TÄÄLLÄ (klik) kirjoitetaan tänään Rouva Agathen rakkaudesta! ;)

 

Kerran kesässä

Lapsuuteni kesiin kuului ehdottomasti mato-onginta ja ihmekös tuo, sillä meillä oli maailman paras kalapaikka. Veneellä mentiin ja kahden ison kiven väliin piti päästä. Kun ongen heitti veteen, heti nappasi ja kaloja nostettiin sitten tuntitolkulla. Illalla ahvenet savustettiin ja kyllä ne maistuivat taivaallisille.

Nykyaikana onkireissut ovat vähän erilaisia. Meidän mökille eivät kastemadot ole vielä muuttaneet, joten otukset pitää ostaa kaupungin kaupasta. Eilen meille myytiin hollantilaisia luikeroita, sellaisia neonvärisiä avaruusmatoja.

No, onneksi pääsimme ongelle kuitenkin. Ensimmäisen kalan jälkeen yhdelle onkimiehelle tuli vessahätä ja seuraavaksi nälkä ja kuumuuskin koetteli pahemman kerran, joten laihanlaiseksi saaliimme jäi.

Tosin illalla saunassa jutut olivat jo jotain aivan muuta. 2-vuotiaskin silmät pyöreinä muisteli valtavaa kalasaalista ja isän katiskoilla käymistä. Kyllä oli ahvenia ja hopeakaloja ja iso haukikin taisi katiskassa molskahdella.

Ihana onkiretki! Ensi kesänä uudestaan!

* * *

Ps. Loput madot laitettiin jääkaappiin. Säilyvätköhän ne ensi kesään? :)

Arvonta

Sisko ja sen veli -teema jatkuu näköjään vielä edelleen... Helteistä huolimatta Hiirulaisen majan ovi on käynyt tasaiseen tahtiin ja kävijälaskurini ylitti tuon maagisen 50 000 rajan tällä viikolla. On siis ehdottomasti pienten arpajaisten aika!

Aloitin blogini jouluna 2008 enkä oikeastaan tiennyt, mihin puuhaan ryhdyin. Itse olin tuolloin ihastellut Liivian ja Wanhattaren blogeja jo jonkin aikaa ja ehkäpä jopa niiden innoittamina Hiirulaisen maja näki päivänvalon. Ajattelin vain kokeilla, miten pitkälle juttuja ja intoa riittäisi. Yleensä minulla innostus uuteen kestää sen kolme kuukautta, mutta blogi on jatkanut elämäänsä jo ihmeellisen kauan. Suuri kiitos teille lukijoille. Ilman teitä mielenkiintoni olisi tuskin kantanut näin pitkälle.


Hiirulaisen maja on minulle itselleni tärkeä asia. Kirjoitan meidän hyvistä päivistä ja pienistä onnen hetkistä, jotta muistaisin ne jatkossakin. Tekstien (ja erityisesti kuvien) myötä pystyn hetkessä palauttamaan muistiin monia ihania hetkiä viime vuosilta, kuten esimerkiksi sen syyspäivän, kun iso poika oli koulussa, pieni poika päiväkerhossa ja tyttö keräsi vaahteranlehtiä takapihaltamme ja syyshortensia oli täydessä kukassa. Syksyä oli ilmassa, mutta ilma oli pehmeä ja kuulas. Voi että! Ja kaikista mukavinta on, että joku aina jaksaa kommentoida ja jakaa näitä pieniä arkisia iloja meidän kanssamme. Kiitos teille!

Hiirulaisen majan aikaisempien arpajaisten tapaan palkintona on taas (yllätys, yllätys) lautasliinoja. Lisäksi samaan pakettiin hyppää suloinen puputyttö Mailegilta.


Arvontaan voivat osallistua kaikki naputtelemalla kommentin tähän postaukseen.  Olisi kiva kuulla, millaiset jutut Hiirulaisen majasta ovat jääneet mieleesi. Joku tietty kuva tai tapahtuma ehkä? Linkittämällä saat lisäksi yhden ylimääräisen arpalipun. (Mainitsethan, jos linkität.) Arvonta suoritetaan, kunhan tokenemme näistä paahteisista päivistä ja viinimarjat ovat kypsiä. Nyt posket punoittavat jo mukavasti sekä  marjoilla että lapsukaisilla.

Kiitos teille lukijat ja onnea arvontaan!

PS. Vaikka lähes kolmen vuoden kotonaolon jälkeen  palaan pian työelämään, elämä Hiirulaisen majassa jatkuu. Näin ainakin itse toivon. Katsotaan sitten, millaiset tuulet syksyllä puhaltavat.  

Sisko ja sen veli

Jos meillä olisi koira, olisi se luultavasti juuri tällainen. Näiden pentujen takia asiasta on taas vaihteeksi keskusteltu lääkärin kanssa. Hän suositteli meille kultakalaa tai kilpikonnaa, mutta EI koiraa, ei edes tällaista maailman ihaninta ja suloisinta. Onneksi olemme saaneet käydä näitä pieniä söpöläisiä kuitenkin katsomassa ja silittelemässä. Se meidän perheen koirakammoinenkin on huokaillut onnesta ja pitänyt pienokaisia hellästi sylissään.

Pentujen emosta kuvia löytyy täältä.  

 

Daisy

Voi että, rakastan päiväkakkaroita!

Huh, hellettä!

Varjossa + 30, vesi + 25. Nyt nautiskellaan!

Kesä

Voi näitä ihania kesäpäiviä!