Pionin aamupesu
Ja minä onneton huokailin tänään jo erään tanskalaisen joulukuvaston äärellä... Ruskeakin on kovin kaunista!
Nautitaan nyt kuitenkin tästä ihanasta kesästä ja haaveillaan korkeintaan elokuun kuutamoista ja mustikkametsistä!
Tänään oli harvinainen päivä: olimme kotona koko perhe. Minä tosin ehdin piipahtaa kasvimaalla - ensimmäistä kertaa kitkemishommissa koko kesänä. Kun vesiheinä kasvaa tarpeeksi pitkäksi, sitä on helppo kitkeä. Aika siistiä jälkeä sainkin aikaan.
Sipuleita olemme syöneet lähes päivittäin koko kesän ajan. Todellista lähiruokaa! Jouduin jo istuttamaan uuden erän, että satoa varmasti riittää syksyyn asti.
Takarivissä yrttipenkki, sitten salaatit, punajuuret ja pavut, keskellä sipulit, retiisit, porkkanat ja pinaatti. Edessä vielä minikokoinen mansikkamaa.
Yrttipenkin jokavuotinen ihmetyksen aihe on lipstikka, joka tuttuun diivamaiseen tapaansa kurkottelee jo tähtiin. Meidän perheen lihasopat maustuisivat jo yhdenkin oksan avulla vuodeksi eteenpäin, koko pehkolla ruokkisi puoli Suomea.
Kasvimaata reunustaa mustikkaviljelmäni, Ainoa ja Alvaria. Sato vaikuttaa varsin lupaavalta. Tähän asti olemme saaneet tyytyä yksittäisiin maistiaismarjoihin.
Jos minulla ei olisi kovin huono muisti, olisin jo aika ammattilainen - skeittaaja siis! Meillä asustaa rautainen asiantuntija, joka auliisti jakaa tietämystään kaikille lähimmäisilleen. Teoriapulputus jatkuu luotettavan tasaiseen tahtiin aamusta iltaan. Yksityiskohtaisia selostuksia vaativimpienkin temppujen teknisistä yksityiskohdista. Kaikki kuulostaa niin kovin helpolta!
Demonstraatiot järjestyvät jopa takapihan kiveyksellä halkopinojen katveessa.
Kohti korkeuksia ja myyrätuhoja uhmaten. Näin uljaasti norjanruusuni aloitti tänään kukintansa.
Sitkeä ja niin kaunis! Kokeilen parhaillaan pistokkaan juurruttamista, jotta `hurdal´pääsisi sulostuttamaan kesäpäiviämme myös mökille. Saa nähdä, kuinka juurrutus onnistuu, ainakin näin viikon jälkeen muovipussin sisällä oleileva oksa vaikuttaa varsin elinvoimaiselta.
Myös toinen suosikkini aukaisi ensimmäisen kukkansa tänään. Kysessä on ´Sarah Bernhardtina´aikoinani ostamani pioni, jonka kukinto ei ollenkaan muistuta kyseistä lajiketta. Lehdet ovat kyllä oikeat, mutta kukinto ei ole kerrottu. Osaisiko joku tunnistaa, onko tämä mahdollisesti jokin muu lajike?
Mies menee aamuvarhain ja tulee iltamyöhään ja tuo tullessaan likaisia maalipensseleitä. Maalaamista riittäisi minullekin, mutta olemme lasten kanssa suosiolla jääneet kaupunkiin. Rankkaa on rakennustyö tuollaisessa helteessä. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, tänään sauna saa muurinsa ja rakennukset lasit ikkunoihinsa. Aitan kolme seinääkin on jo maalattu ja katotkin alkavat olla jo valmiita, joten helteestä huolimatta tällä viikolla on tapahtunut tosi paljon.
Minua paikka kiehtoo miljöönä siinä määrin, että alkujaan häämmekin piti juhlia täällä.
Ihania vanhoja hirsirakennuksia ja oikeita kesäkukkia. Mikä ihana kuuma kesäpäivä!
Äänimaailma oli mielenkiintoinen. Kukko kiekui ja liikenteen melu kuului taustalta. Olemmehan kuitenkin kaupungissa. Tuoksut olivat aitoa maalaislaatua!



Kovin on ollut kiireistä viime viikolla! Mökkimaisemaan on noussut uljaita hirsirakennuksia. Saunan ja aitan seinät ovat jo pystyssä, ja huvimaja kaipaa vain maalia pintaansa. Kiitokset kaikille avuliaille työhenkilöille niin rakennustyömaalla kuin kotirintamallakin!
Tämä on miehen valtakuntaa. Hän toivoi, että saisi sisustaa edes tämän tilan... Kuvassa käynnissä lattian lakkaaminen. Samaan aikaan minä tupsuttelin puuceen seiniin valkoista kuultomaalia. Kohta voinkin rupustaa toilet-kyltin oveen. Voivat sitten ulkomaan ihmisetkin käydä ihmettelemässä suomalaista huussia...

Olisi kiva puhua maalaamisesta imperfektissä, mutta tätä urakkaa riittää vielä ikuisiksi ajoiksi. Tänään tupsuttelin pullasutilla ahtaita rakosia. Perjantaina saapuvat saunan ja aitan hirret, joten tupsuttelua luvassa lisää. Oikeasti maalaaminen on mukavaa - ehtii ajatella monia eri ajatuksia.
Kiirettä on pitänyt! Viikonloppuna urakoimme jälleen nettiyhteyksien tuolla puolen ihanasta kesäsäästä ja korkeasta taivaasta nautiskellen. Maalattava tuskin tältä kesältä loppuu kesken. En tosin tiedä, onko tekniikassani jotain vikaa, kun yhden pienen puuceen maalaamiseen ei 8 tuntia riitä - kohteena vasta ulkoseinät!
Viime viikolla pihapiiriin ilmestyivät puucee sekä liiteri. Ennen juhannusta harmaan karsinan kohdalla pitäisi seisoa jo aittarakennus terasseineen. Kaikki tapahtuu kovin nopeasti!
Saunan pohjat ja taustalla huvimajan lattia. Takana häämöttävälle "hiekkakentälle" tulee kasvimaa ja marjapensaita.