Onnea voittajalle!

Hiirulaisen majan juhla-arvonta suoritettiin tänään varsin hämärissä olosuhteissa. Onneksi virallisia valvojia paikalla oli runsain määrin. Valvojat toimivat vuorotellen myös onnettarina ja kuinka ollakaan, molemmissa voittoarvoissa luki -A-. Linkittäminen siis kannattaa! : ) Sydämelliset onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

***

Ps. Ne pienimmät viralliset valvojat jatkavat edelleen arpajaisiaan lastenhuoneessa. Kohta on purkista jokainen arpa nostettu. Onnea ensi viikolle luvassa siis jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Minä lähden siivoamaan arpalippuja laittioilta.

Huisketta

Jostain se taas saapui. Kummallinen kiire. Yöunetkin jääneet kovin niukoiksi. Esimies totesi, että elämme stressiviikkoja, tuttuja sellaisia. Onneksi PIIITKÄ syysloma alkaa ihan pian. Huiskitaan nyt ensin alta pois tuo tulevakin viikko. Perjantaina sitten helpottaa.

Viime yönä nukuin kymmenen tuntia ja aamulla juoksin järven ympäri. Nyt ovat akut taas virtaa täynnä ja huomenna ihana juhlapäivä.

***

Ps. Arvonta luvassa ihan pian. 

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Muotokuvamaalarin tytär

"Kevyitä mutta syvältä kouraisevia novelleja väärinymmärryksistä, joita syntyy, kun sukupolvien kuilu avautuu ihmisten - tai ruumiin ja mielen - väliin."

Syksyn satoa parhaimmillaan. 

Tuula-Liina Varis = viisas, inhimillinen, tarkkasilmäinen, riemastuttava, ymmärtäväinen, pelokas, rohkea, sielunsisko.

Olin suunnitellut lukevani novellin päivässä viikon ajan, mutta toisin kävi. Tuula-Liina Variksen Muotokuvamaalarin tytär piti ahmaista yhtenä suupalana ja sulatella sitten hitaasti päiväkausien ajan.

Novellikokoelma päässee kirjahyllyssäni kohtaan Rakkaat aikakirjani Jari Tervon Kallellaan-kirjan vierustoveriksi.  (Tervoa en yleensä harrasta, mutta tuo edellä mainittu on minulle kovasti tärkeä; kirja kertoo oman esikoiseni ensimmäisestä elinvuodesta.)

Muotokuvamaalarin tytär sisältää monenlaisia novelleja tästä ajasta.  Minulle jäi erityisesti mieleen Pienen mummosarjan ihana Riitta Rantanen, kotipalvelun hoitaja, jolla oli hämmästyttävästi aikaa kammata mummon tukkaa, käyttää häntä oikeassa vessassa, kattaa ruokapöytään kauniit astiat ja etsiä kirjahyllystä pari runokirjaakin, ainakin sillä ensimmäisellä vierailukerralla. Yleensähän kaikilla on niin kiire. Aikaa on rajallisesti ja hommat pitää hoitaa sutjakammin ja sutjakammin. Mummot ovat kuin hiekalla täytettyjä nukkeja,  ei niistä niin väliä, kunhan työt vain hoituvat.

Suurta sielujen sympatiaa kirjailijan kanssa koin lukiessani Muistin että unohdin -osan työpäiväkirjaa. Vaikka Varis kuuluukin siihen  naisvuosikertaan, joka syntyi silloin kun erään  isänmaan kohtalo oli Hitlerin peukalon alla, ajatuksemme olivat viime kesän helteissä kovasti yhteneväisiä, vaikka meidän mökin aamupalapöydässä ei vanhoja Parnassoja luettukaan. Mutta ne linnut.

Niin ja siitä pelokkuudesta. 

"Se raha, jonka hän (=Tommy Tabermann) ansaitsi runoillaan, oli maailman kunniallisinta rahaa, sen saamiseksi ei ollut ketään riistetty eikä ryöstetty. Kaikki oli tullut omien korvien välistä. Niin kuin kirjailijan raha tulee. Myös apuraha; ei sitä kenellekään pelkästä olemassaolosta makseta."

Korvien välistä löytyy myös se pelkoa aiheuttava synkkä varjo, joka muuttaa ihmisen ajatusmaailman vieraaksi ja  hullunkuriseksi. Varjon nimi on Alzheimer.

"Vanhuus ei ole ilo, mutta pitkä ikä on, se perspektiivi."

Lämpimäisiä

Meillä ei ole perunakellaria, joten perunoiden säilyttäminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Eräs ratkaisu on leipoa perunoista rieskoja. Ne hävivät korista TOSI nopeasti. Aina pitäisi tehdä se vielä isompi annos!

Minusta parhaat rieskat ovat todella pehmoisia, joten yritän käyttää mahdollisimman vähän jauhoja. Teen taikinasta löysää velliä ja ripottelen sitten vain velliletun pintaan jauhoja, jotta saan taputeltua rieskan ohueksi. Niin ja taikinan teen perunamuussin jämästä, johon viskaan sekaan 1-2 munaa, hieman suolaa ja lisäksi vehnäjauhoja sopivasti. Tosi helppoa ja nopeaa ja onnistuu ilman reseptiäkin.

Luomupuutarhan satoa

Käväisimme sunnuntaina mökillä. Pääsin Pillin ja Pullan kanssa taas perunannostotalkoisiin. Lapset ovat jo tässäkin asiassa vanhoja tekijöitä, mutta voi sitä iloa, kun maan uumenista putkahtaa esille ihania valkoisia pottuja. Riemu on aina yhtä ainutkertainen. Me kiljahdimme tervetulleeksi luultavasti  ihan joka ikisen mukulan. Naapureille tiedoksi, että jos tulevina vuosina syyskuussa meidän suunnalta kuuluu ihmeellistä kiljuntaa, niin pottuja meillä vain nostellaan. Taitavat nuo lapset hoitaa homman ensi vuonna jo ihan kaksistaan, niin eteviä olivat!

Joskus olo on kuin Liisalla Ihmemaassa. En muuten oikeasti ole yksi seitsemästä kääpiöstä, vaikka usein nuhainen olenkin.

Juhlitaan ja arvotaan!

Niin jäivät ne kuutamojuhlat juhlimatta, vaikka taivaalla loistikin upea täysikuu. Olen aika huono juhlija muutenkin. Pidän sellaisista rauhallisista juhlista. Poltellaan kynttilöitä ja rupatellaan mukavia ja syödään herkkuja. Joulu onkin ehdottomasti se rakkain juhlani. Vapusta en niinkään perusta ja juhannuksena ihaninta on syödä ystävän kanssa juhannusyönkakkua ja lukea hyvää kirjaa.


Nyt kyllä oikeasti voisimme vähän juhlistaakin tätä blogielämää, sillä tasaluvuthan ovat aina juhlan paikkoja. Juhlitaan nyt tuota sivupalkin satasta. Uskomatonta, että Hiirulaisen majalla on noin monta mukavaa ystävää! 

Lisäksi olen viime viikkojen aikana saanut mukavia tunnustuksia ja niitä olisi myös aihetta juhlia. Kiitoksia Päkä, Kirsikka ja Ilse!

Minun pitäisi nyt paljastaa tärkeitä ja rakkaita asioita omasta elämästäni. Ajattelin paljastaa tällaisia pieniä juttuja itsestäni:

1. Innostun helposti uusista asioista.

2. HYMYILEN paljon, joskus liikaakin. : )

3. Osaan olla myös uskomattoman vihainen.

4. En havittele kuuta taivaalta.

5. Tarkastelen  asioita usein sieluni silmin.

6. Olen elämässäni ollut hyvin onnekas.

7. Olen onnellinen tässä ja nyt.

Itse lähetän Beautiful blogger -palkinnon seuraaville kauniiden blogien tekijöille kera toiveen kuulla seitsemän pientä paljastusta :

Vadelmakujan Homsantuulle,
Omnia tempus Habentin Karitalle
ja
Rajamäen Rykmentin Sarille.


***
Niin ja vielä yksi paljastus. En voi vastustaan noita Green Gaten tuotteita. Ajattelin juhlan kunniaksi ilahduttaa vielä pienen arpajaisen muodossa. Arpajaispalkintona Green Gaten Bella Linen -patakinnas ja samaa kuosia keittiöpyyhe (samanlaiset kuin kuvassa yllä). Osallistua voi jättämällä kommentin tuttuun tapaan tähän postaukseen ja linkittämällä voittomahdollisuudet tuplaantuvat. Ilmoitathan, monellako arvalla osallistut? : )

Paluu salaiseen puutarhaan

Voisin asua talvisin kerrostalossa. Kukaan meidän perheestä ei ole viikkoihin käynyt takapihalla. Elämä kuitenkin jatkuu salaisessa puutarhassa. Nurmikossa pystyy jo kahlaamaan, kasvimaalla tuoksuu piparminttupurkka ja alppikärhö hämmästyttää syyskukkasillaan. Lelutkin jatkavat leikkejään, vaikka lapset ovat siirtäneet touhunsa päiväkodin aidatulle pihamaalle.

Syysflunssa yllätti meidät uusintakierroksella ja elämä on tuntunut  löysäilyltä. Onneksi anoppi pelasti taas tilanteen tarjoamalla lastenhoitoapua ja pääsin torstaina töihin tuulettumaan. Olen saanut mukavia uusia työkavereita ja päähäni on juurtunut innostavia työajatuksia. Nyt jatkan kuitenkin viikonlopun viettoa ja yritän ajatella vain ja ainoastaan omia ajatuksiani, vaikka iltalenkilläkin ne työjutut putkahtivat jatkuvasti päähäni pyörimään. Tällaista tämä elämä on, onneksi ihan positiivisessa mielessä!

Yön eläjä

Mökille rakennetaan skeittiramppi. Viereen tulee joskus tulevina vuosina kasvihuone. Siellä me sitten esikoisen kanssa pihan perällä elämme rinnakkaiseloa ja rupattelemme mukavia. Skeittipoika on kova puhumaan.

Viime viikonloppuna poika oli kuitenkin vaiti. Hän luki, luki ja luki. Edellisellä kerralla lukemaan innosti Ilkka Remes, nyt koukuttajana irlantilainen Kate Thompson.

Yön eläjä kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, nuorisorikollisesta, jonka elämän ainoa tarkoitus on autojen varastaminen ja tuossa puuhassa keinoja ei kaihdeta. Pojan äidillä itselläänkin riittää rutkasti ongelmia ja pojan touhujen suhteen hän on täysin neuvoton. Äiti päättääkin ratkaista kaikki ongelmat yhdellä kertaa muuttamalla perheineen pois Dublinista maaseudun rauhaan. Rauhaa Claren pikkukylästä ei tunnu löytyvän, sillä perheen uudessa kodissa kummittelee. Pikkuveli Dennis näkee jatkuvasti pikkuisen haltijanaisen, jolle täytyy joka yö jättää maitokulho odottamaan. Talon historiasta alkaa hiljalleen paljastua kummallisia asioita.

Naapurin isäntä PJ näkee Bobbyn piilevät kyvyt ja tarjoaa pojalle töitä. Kaikenlaista kuitenkin tapahtuu ja Bobby tuntuu sotkevan asiansa pahanpäiväisesti myös Claressa. Kylvetyt hyvän siemenet alkavat kaikesta huolimatta itää, vaikka muutos tapahtuu kovin hitaasti.

"Katsoin momenttiavainta. Halusin päästä käyttämään sitä taas, nyt kun tiesin, mitä se teki. Matty löysi vielä kaksi prikkaa vanhasta keksipurkista ja tuli niiden kanssa takaisin, mutta ei ottanut avainta minulta pois. Hän antoi minun panna kaikki pultit paikoilleen.
     - Kulkeeko se nyt? kysyin.
Hän nauroi. -Siihen menee vielä aikaa, hän sanoi. -Työntötangot pitää panna paikoilleen ja niin edespäin. Sen jälkeen on vuorossa venttiilikoppa, ja moottori onkin sitten siinä. Ja seuraavaksi minun täytyy saada jostain uusi kaasuttaja ja bensapumppu. 
    Hän potkaisi autoa renkaaseen, mutta ei kovin kovaa. - Oikeastaan tästä romusta pitää uusia ihan kaikki. Mutta se juuri Land Rovereissa on hienoa. Ne voi aina korjata, jos vain haluaa. Ja lopulta se on sen arvoista."


Minäkin luin kirjan ja pidin siitä kovasti. Tarinassa oli jotain samaa kuin ikivanhassa S.E. Hintonin Me kolme ja jengi -teoksessa höystettynä vielä Irlannin kiehtovalla mytologialla. Tästäkin kirjasta olisi mukava keskustella vielä enemmän. Ehkäpä sitten siellä kasvimaan perällä... : )

Meidän perheen ikuinen yön eläjä yrittää paikkailla syksyisiä angervonoksia. Minä taidan olla myös yksi yön eläjä ensi yönä, kalenterissa kun seisoo tuo täydenkuun mollukka. Pitäisiköhän järjestää kuutamojuhlat?

Sukkakuumetta

Maanantaina se iski. Tiistaina piti päästä varastoja täydentämään, ajattelin jotain kaunista syksyistä. Mukaan tarttui pari vyyhtiä vaaleanpunaista. Raidat teen vanhoista jämistä. Vuosiin en ole sukkaa kutonut ja se kantapää on täyttä hepreaa. Minulta pitäisi kuitenkin löytyä ratkaiseva geeni, sukuni naiset ovat sukantekijöitä.

Varulta kaivoin avukseni kirjahyllystä tuon ihanaisen sukkakirjan. Sieltä löytyy ohje myös lettisukkaan. Minä kudon tasaraitaa ja pelkkää oikeaa. Parempi valita varman päälle.

Kesä mökilläkö?

Kesämökin maisema on syksyinen ja yöaikaan seutu täyttyy pimeydestä.  Kannan aamulla ämpäreillä vettä  saunapataan ja lämmitän päivän tiskivedet. Savun haju saa ajatukset mukavasti lentämään. Sitten alkaa päivän urakka.

Pihanurmesta putkahtaa esiin yllätyksiä. Milloinkahan oppisin tunnistamaan sieniä? Tämä tuskin on myrkyllinen.

Meillä pilkitään myös kesäisin. Aika vonkaleita ovat nämä syksynkin saaliit.

Mökkikausi jatkuu kuulemma vielä pitkään, vaikka kesästä on jäljellä enää tämä ihanainen pelakuu.

Pieni puutarhuri

Voisin kertoa erään ninjakouluharrastuksesta, toisen skeittilautailusta tai kolmannen Star Wars -taisteluista, mutta kamerasta löytyikin taas kuvia pienestä puutarhurista. Kummasti sitä pihalta löytyy syksylläkin puutarhurille  puhdetöitä. Onneksi minulla on tarkkasilmäinen ja tarmokas pikku apulainen.

Matka kuvien taakse

Kun aurinko laskee, mies vie pienet aittaan nukkumaan ja minä jään yksin saunatupaan - alkaa minun oma aikani. Siivoan päivän jäljet, lakaisen lattia ja sitten avaan kirjan.

Mies ja iso poika katsovat aitassa Selviytyjiä tai illan elokuvaa ja minä matkaan jonnekin kaukaisuuteen.

Tunsin kerran nuoren naisen, joka oli viettänyt lapsuutensa ensimmäiset vuodet maassa, jonka nimi on Afganistan. Hänen takapihallaan kasvoi viinirypäleitä, joita pieni tyttö rakasti niin paljon, että hänen äitinsä oli pakastanut niitä tytölle runsain määrin myös talvea varten. Sitten tuli Taleban ja kaikki muuttui.

Tuo nuori nainen mielessäni palaan aina hetkittäin itsekin Afganistaniin, maahan, jossa oikeasti en ole koskaan käynyt. Tällä kertaa matkaoppaanani oli italialainen kirjailija Francesca Marciano.

Matka kuvien taakse (WSOY 2010) kertoo kahden länsimaalaisen naisen matkasta Afganistaniin tarkoituksenaan tehdä reportaasi nuorten afgaaninaisten polttoitsemurhayrityksistä. 

"On pelottavaa ajatella, että vain yksi reitti tuhannesta johtaa ennalta määrätylle paikalle lentokoneeseen, jolla pääsee kotiin - ja sitä reittiä on seurattava prikulleen ilman poikkeamisia, viivytyksiä tai onnettomuuksia, jos mielii ehtiä mukaan."

Prikulleen, jos mielii ehtiä mukaan. Kaikki eivät ehdi. Yhtäkkiä valokuvaaja Maria Galante huomaa olevansa yksin hyytävässä Kabulin yössä taskussaan vain yksi vaivainen 50 euron seteli.

"Kun rahat ja aseet ovat miesten hallussa ja ympärillä soditaan, niistä osattoman naisen on pienoinen pakko tehdä niin kuin käsketään. Istuin ginitonikki kädessäni ja annoin sen hämmentävän ajatuksen upota tajuntaani."

Asioilla on aina niin monta puolta. Eri näkökulmista tarkasteltunakin keskeinen motiivi on turhan usein raha, se ratkaisee. Onneksi ei kuitenkaan aina.

"Kuvittelin, että katsoin itseäni ylhäältä, avaruudessa kiertävästä satelliitista, ja että suuntauduin maailmankartalla juuri tähän pisteeseen. Mutta kun yritin kuvitella, miten kaukana tämä piha oli saneeratusta Milanon-kaksiostani, kun yritin kuvitella välimatkaa, tuntui uskomattomalta, että asuntoni oli tosiaan olemassa jossain tällä planeetalla."

Suljen kirjan  ja sammutan saunatuvan valot. Minua ympäröi pimeys. Matkaa syysyön läpi aittaan 50 askelta. Jostain kuuluu pyssyn pamahdus. Lintumiehet istuvat passissa iltapimeälläkin. Naurahdan hassuille ajatuksilleni ja mietin pienen afgaanitytön iloa, kun hän herkuttelee oman pihansa makeaakin makeammilla viinirypäleillä. 

Karkaavat ajatukset ja tohvelieläimet

Kaksi vapaapäivää takana ja huomenna alkaisi varsinainen työviikon tynkä. Minä ajattelen kuitenkin nyt  hetken tulevaa viikonloppua. Miehellä takaraivossa piirustukset laiturista. Sen rakentaminen olisi kai nyt helppoa: vesi on niin matalalla, että joutsenetkin joutuvat kahlaamaan. Erään kasvimaalla luvassa salvospuuhia. Kehikot olisi hyvä saada valmiiksi ennen talvea ja ensi kevättä. Projekteja meillä kyllä riittää! Ehkä vähän maistellaan perunasatoakin. Ja minä pääsen monen viikon tauon jälkeen ulos pesemään astioita (lempipuuhaani ihan oikeasti). Hullut on huvit!

***

Huomenna aloitan työpäiväni puhumalla keijustoista, vesikirpuista ja tohvelieläimistä. Pitääpä vielä tänään selvittää, mitä kummallisuuksia moiset otukset ovatkaan. Onneksi kuulijakunta on erittäin motivoitunutta, joten mukava aamu luvassa. Täytyypä lähteä etsimään vielä vaatteet aamua varten valmiiksi...

Palaillaan!

***

Roikkuvia

Eivät ne vitamiinitkaan sitten tepsineet. Räkänokkatauti on muuttunut kuumeeksi. Tänään potilaita kotona kaksi kappaletta. 

Olen joskus todennut eläväni vain kesäisin. Yli viikkoon en ole käynyt pihalla, en jumpassa,  en juuri missään (paitsi töissä tietenkin). Siellä jossain mökillä ovat auringonkukat varmasti täydessä kukassa ja perunatkin jo vallan hyvällä mallilla. No, me roikumme täällä kotona...

Tänään uhkasin sadetta ja uskaltauduin kamerani kanssa takapihalle. Huvitussato on parhaimmillaan ja Valkeat kuulaatkin jo ihan hilkulla. Myös ampiaiset ovat huomanneet herkullisen omenasadon ja kutsuneet itsensä kekkereille. Erityisiloa päivään tuovat puussa roikkuvat luumut. Kivasti ne jo punertavatkin. Taitaa se elämä jatkua ihan mukavalla tavalla vielä kesän jälkeenkin.

***

Ps. Syksyn kirjasatokin alkaa hiljalleen kypsyä. Ei hassumpaa, ei hassumpaa...

Jäähyväisiä

Kesän valo on aloittanut pitkät jäähyväisseremoniansa. Toiset osaavat poistua näyttämöltä kovin kauniilla tavalla ja lempeästi. 

Minä poistan keittiön ikkunasta kesän voikukat ja tilalle ripustan syksyverhot, ne samat, jotka ikkunassa roikkuvat joka talvi. Kaikella on aikansa. 

Vitamiineja toipilaalle

Niinhän siinä kävi, että meillä sairastuttiin. Luulen, että enteroa lievässä muodossa. Maha- ja pääkipua, nuhaa, pientä kuumetta ja vesikelloihottomaakin, mutta vain hetkellisesti. Omakin vointi alkaa olla sellainen, että kaikki konstit pitää ottaa käyttöön. Maanantaista kun selviää, olisi hetkinen aikaa taas sairastaakin... Hassua tämä tunnollisen elämä!

Nyt siis vain kuumaa juomaa ja paljon vitamiineja. Kunnon yöunista on kai turha edes haaveilla.

Vitamiinit ajattelimme napostella seuraavassa muodossa:

Kermavaahtoa, mascarponea, mustaherukoita, punaherukoita, mustikoita, vadelmia ja karviaisia sopivassa suhteessa ja päälle vielä ripaus sokeriakin. Silmänruokakin tekee kummia, joten maljakkoon vielä syysleimuja - ja korvan taakse myös. Eiköhän näillä eväillä yksi virus nitistetä!

***

Pieni neiti kiljahteli: "Anna mulle sitä räkälääkettä!"

Panadol-pullosta räkänokka totesi: "Terveellistä. Siitä saa voimaa. Anna lisää!"

Nyt lähdemme sohvalle potemaan. Piirretyt pyörimään lapsille ja itse avaan uuden Itkosen...

Omenakakku

"Kun pöydällä komeilee omenakakku, on syksy saapunut. Omenakakun tuoksu vie ajatukseni heti kotiin äidin ja isän luokse.

   Äiti leipoo ja huolehtii metsästäjistä, jotka ovat juuri palanneet metsästä märkien ja viluisten koirien kanssa pitkän päivän jälkeen, tuli rätisee takassa ja ilmassa leijuu kahvin ja vasta leivotun omenakakun kanelinen ja mantelinen tuoksu. Pöydässä kiertää vaniljakastikekannu.

   Erityisesti mieleen muistuu Åsa, joka otti salaa kaksi kakkupalaa kerrallaan ja toivoi, ettei kukaan huomaisi. Hän ei kuitenkaan ole yksin, sillä harva leivonnainen tekee kauppansa yhtä hyvin kuin omenakakku." (Therese Wikström: Makeita unelmia)

Ja tässä ohje:

4 omenaa

3 munaa

3 dl sokeria

150 g voita

1 dl maitoa

4 dl (240 g) vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

100 g mantelimassaa

2 rkl sokeria

2 rkl kanelia

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Viipaloi omenat. Poista siemenkota mutta älä kuori.

Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi eli noin 5 minuuttia.

Sulata voi. Lämmitä maito 30 asteeseen ja sekoita voihin.

Lisää jauhot ja leivinjauhe munavaahtoon.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tai paistinpannuun.

Lado omenaviipaleet pinnalle ja raasta päälle mantelimassa.

Ripota lopuksi pinnalle sokeria ja kanelia.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Kakun pitää irrota reunoilta ja pinnan tuntua kiinteältä.

Tarjoa vaniljakastikkeen kera ja nauti syksystä!