perjantai 16. tammikuuta 2009

PUHDISTUS


Onneksi voitit Finlandia-palkinnon Sofi Oksanen, muuten tämä hieno kirja olisi saattanut jäädä minulta lukematta. Ilmeisesti olen hyvin ennakkoluuloinen ja olin karsinoinut kirjailijan ulkonäön (ajatella!!!) ja nuoren iän (31 v.) perusteella sellaiseen lokeroon, etteivät hänen kirjansa kiinnostaneet aikaisemmin, vaikka yhteenkään kirjaan en ollut kurkannut sisälle. Nyt lupaan lukea muutkin teokset, ehdottomasti!

Mikä kirjassa vakuutti? Aihe oli erittäin mielenkiintoinen, sillä olen itsekin elänyt aikana, josta kirja osittain kertoi, enkä todellakaan ole ollut tietoinen, millaista elämä Virossa saattaisi olla. Lähihistoria on jotenkin niin käsin kosketeltavaa!

Hienointa kirjassa on Oksasen kerronta ja tapa punoa tarinoita yhteen. Uskomatonta, osaisinpa minäkin!

Kirjan ensimmäisen luvun pessimistinen otsikko on ”Kärpänen voittaa aina”. Raatokärpäsiä tämä kirja onkin tulvillaan. Välillä niitä pursuaa niin silmät, korvat kuin sisuskalutkin, niitä ei saa pois. Kärpästen kanssa on opittava elämään, tietyt asiat on parempi hyväksyä, niin elämä on helpompaa. Ihmisen sieluun kärpäset eivät helpolla pääse, ne ovat kiinnostuneita vain lihasta. Periksi ei siis kannata antaa. Kannattaa olla sitkeä, vaikka tuntuisi, että elämä hukkuu raatokärpästen jätöksiin. Oikealla hetkellä raatokärpäsenkin niska musertuu. Kärpänenkään ei siis ole voittamaton, toisaalta täytyy itse varoa muuttumasta kärpäsen kaltaiseksi.

Itse mietin koko ajan, miksi kirjan nimi on Puhdistus, sillä teoksessahan käsiteltiin enemmänkin pelkoa, epätoivoa, kateutta (ja rakkauttakin). Nuoren Liidan unelmat särkyvät ennen aikojaa, mutta pakkomielteisesti hän pitää niistä kiinni. Ainainen pelko turruttaa, ja puutumus saa aikaan suorastaan mielipuolisuutta. Pelko estää ihmistä elämästä. Hulluutta hipoen Liida säilöö sieluaan turvaan lasipurkkeihin, jotka ovat jonkinlaisia selviytymisen ja vanhan hyvän elämän vertauskuvia. Hänen tyttärensä Talvi ei halua säilöä, mutta Sarassa virtaa vielä vanha veri ja Sara onkin selviytyjä myös koko tarinassa…ja kirjan nimikin on juuri oikea! Toisaalta kirjasta jäi myös Sinuhe Egyptiläisen tapaan jälkimaku: Ei mitään uutta auringon alla. Ihminen on läpensä paha!

Liida elää lähes koko elämänsä tukahduttavassa sumussa. Ensin aistit tukkii isosiskon täydelliseltä tuntuva rakkaus, sitten neuvostopolitiikka, joka puskee ympärilleen lamauttavaa pelkoa ja repii pienen ihmisen juuriltaan. Tämä sumu on siitä kummallista, että se kietoo Liidan venäläiseen Martiniin. Vaikka Martin on vihattu, mielestäni hän on hyvä mies ja hyvä isä. Liidalle tärkeintä on turvallisuus. Säälittää, ettei hän huomannut onnen mahdollisuutta Martinin kanssa.

Aivan kaikkea en olisi halunnut kirjasta lukea, mutta nämäkin kohdat olivat oleellisen tärkeitä. Ihminen on paha!


Voisin kirjoittaa kirjasta vaikka kymmenen sivua. Mikä on ihmisen arvo? En kovin paljon ainakaan tuon ajan Virossa, jonne Venäjältä kuskattiin Tsernobylin saastuttama ruoka ja puhtaat virolaiset elintarvikkeet riistettiin ja kuljetettiin Venäjälle. Koko ydinvoimalaonnettomuudesta ei tahtonut tulla tietoa mistään. Tässä yksi esimerkki. Ihmiset olivat kuin kärpäsiä, mitäpä väliä millään!

Kansikuvasta pitää sanoa vielä sen verran, että itse huomasin vasta valokuvasta, että kannessahan on aivan tuore verilammikko. Hienot kannet karmaisevalle kirjalle.

Toivoa onneksi aina on ja kauheatkin teot voi joskus saada anteeksi!

"Seitsemän miljoonaa vuotta
kuultu führenrin puheita, samat
seisemän miljoonaa vuotta
nähty omenapuun kukintaa."

Paul-Eerik Rummo

Ps. Olen kiitollinen kaikista kommenteista. Lukukokemus on aina niin avartava jakaa. Mietin jo, että voisi perustaa oman suljetun blogin lukukokemusten jakamiseen...Minulla on pakkomielle kirjallisuuspiireihin, enkä koskaan pääse sellaiseen mukaan. Olisiko kiinnostusta????

4 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Itse luin kirjan jouluna, ja se herätti hyvin paljon samoja aatoksia kuin sinussakin.
Koko kirja on kovin voimakas. Ahdistava, surullinen ja lamaannuttava. Ajatus siitä, millaista elämää naiset ovat eläneet ihan tuossa naapurissa, on sanoinkuvaamaton. Naiset, miehet ja lapset. Kuinka helposti samoin olisi voinut käydä täällä meille.
Tykkäsin kirjasta kovasti. Kuten itsekin sanoit, Oksanen on hyvin taitava kirjailija jonka tekstiä lukee mielellään. Ja Oksasen muut kirjat ovat jo lukulistalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa analyysiä!

On juuri niin minulle tyypillistä, etten muista lukemistani kirjoista mitään muuta kuin tunnelmia ja joitain pieniä yksityiskohtia. Tästä noita samoja, joista kirjoititkin: pelkoa, epätoivo, kateus... Vasta Finlandia-puheessa esille tullut katharsis selitti minulle jotenkin kirjan nimen.

Muistan sen säilönnän: jotenkin niin turvallista, selkeää, vanhanaikaista. Ei ehkä kauhean kliinistä, mutta mikäpä tässä kirjassa olisi ollut. Ja vahakankaan... Tämä on minusta selvästi Oksasista paras.

Piiri kuulostaa hyvältä (ja on!), mutta tietysti pitäisi olla aikaa lukea (no sitähän on kun ottaa) ja lisäksi jäsentää lukemansa. Yritän aina pysyä kärryillä tuoreista teoksista, eli niitä tulee luettua ilmankin. Keskustellakin voisi?

Tämä alkaa nyt töihin.
M

Mari kirjoitti...

Aion ehdottomasti lukea kunhan saan aikaiseksi:) Erittäin hienosti esittelit teoksen... Tämän jälkeen se on PAKKO lukea!

Joana kirjoitti...

Itse luen liian vähän nykyään ja jotenkin aina kaipaan elämää suurenmpia kirjoja... Miten se uni tuleekin heti, kun kapuan peittojen väliin. Enää makuuhuoneessa ei edes nuku pientä väkeä, joten voisin aivan hyvin lukea yölampun valossa vaikka kuinka myöhään.

M, onko keväälle luvassa jotain tosi herkkua lukemista? Vinkkaathan sitten, jos on?

Mari, jos haluat,saat kirjani lainaan.

Ja Inka, kumpiko Oksasen aikaisemmista luetaan ensin ;)?.