perjantai 4. syyskuuta 2009

Kummallista

Kevät ajatuksissain

Anoppi kutsui pienet yökylään, joten eilinen ilta oli hyvin kummallinen, todellakin!

Yökukkujatyttömme täyttää jouluna 2 vuotta, enkä ole häntä vielä yöksi kyläilemään päästänyt, sillä oletettavasti neiti pistäisi pystyyn sellaiset bileet, ettei talossa kukaan nukkuisi koko yönä. Itse nukuttaminenkin vie aina oman aikansa (eli sen ajan, jonka äiti edellisessä elämässään istui iltaisin television äärellä).

Eilisiltana istuin sohvalla, katsoin televisiota ja söin puolikkaan levyn Marabou Daim -suklaata, harvinaisia herkkuja kaikki! Elämä voi joskus olla aika luksusta!

Mökillä tapahtui valtavan paljon eilisen päivän aikana. Joku oli ottanut varaslähdön ja kylvänyt perennapenkkiini ruohonsiemet valmiiksi, joten minun piti vähän kiriä ja tehdä kahta ahkerammin töitä koko pitkä päivä.

Istutin Kuokkalan punaluumun, Lovely pink -pensashanhikkeja, rinneangervoja, seppelvarpuja, Mustilanhortensian, pikkujasmiken, puistosyreenin ja valtaisan määrän perennoja ja kevään sipulikukkia. Mies tasoitti ja jyräsi nurmialueita ja ripotteli viimeisetkin nurmensiemenet. Olisipa pian kevät taas!

Nyt kuitenkin ajattelin tarttua hetkeen ja nauttia tästä perjantaipäivästä. Menen kampaajalle ja poikkean ehkä myös kahvilla jossain kivassa kahvilassa yksin! Ensin tekisi kuitenkin mieli soittaa anopille ja kysyä yökuulumiset - no, annataan heidän nukkua vielä rauhassa edes tämä aamu!

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Niin, ja kameraahan en mökille muistanut ottaa mukaan, joten sielunne silmin saatte itse kuvitella kaiken.

PS2. Jos jollakin on harvennusta kaipaava sammalleimumätäs pihassaan, otan auliisti ja kauniisti kiittäen ylimääräiset jakotaimet vastaan...

8 kommenttia:

-TIINA- kirjoitti...

Minä jo innolla odottelen kuvia teidän mökiltänne kunhan kasvit pääsevät vauhtiin....Nautinnollista päivää!

Vekarus kirjoitti...

Voi kuulostaa ihanalta! Meidän kolmevuotias äidin lahkeessa roikkuja ei ole vielä käynyt yökylässä. Ehläpä tuo joskus rohkaistuu, tosin eipä noita mahdollisuuksiakaan ole pahemmin ollut.

Olet ollut ahkera, on varmasti ihana odottaa ensi kesää ja uutta kasvukautta.

Niistä muutamasta ikkunasta, jotka jäljelle jää ei taida saada kasvihuonetta ja sinänsä olemme kyllä sopineetkin, että yksi hoidettava piha saa riittää. Mutta olen minä ajatellut, että joskus jos jostain saisi ikkunoita lisää, niin sellainen yhdistetty kasvihuone-huvimaja olisi ihana. Mutta siis sitten joskus...

Mukavaa viikonloppua!

Titta kirjoitti...

Kuulosta siltä, että olet osannut nauttia! Sinulle, jos kenelle, tuon ylellisen hengähdyshetken suo ilomielin!

Miten yö meni?

Titta kirjoitti...

Siis tarkoitan lasten yötä.
Kääk.

Anna kirjoitti...

Ihanan kummallista! Vai, että oikein kahvilaankin vielä - päiväsi oli varmasti täynnä kaikkea luksusta!!! :)

Valitettavasti meidän pihalta ei löydy sammalle imumätästä (näin ensin tavasin ja paljastin siis missä viherpeukaloni sijaitsee, hih!)

Hauskaa viikonloppua!

Rouva Nordman kirjoitti...

Viikonloppusi kuulostaa ihanalta ja mahtavaa, että pääset kampaajalle. Kun hiukset ovat kauniisti, tuntuu kuin koko ryhtikin paranisi.

Minulla on muuten myös ollut yökukkujatyttö. Nyt 8-vuotiaana hän onneksi nukkuu yönsä jo melko hyvin :)

Mukavaa viikonvaihdetta!

Vuokko kirjoitti...

Hmm... sammalleimua on jo aikamoinen kasa kärrätty kompostiin ja lisää on menossa, kunhan saan roudattua niitä penkistä ylös. Mitenkähän saisin sinulle taimia lähetetyksi???

Joana kirjoitti...

Yö oli mennyt erinomaisen hyvin, onneksi! Itse en tosin osannut oikein nukkua, hassu kun olen.

Päivä oli ihana, mutta ihana oli hakea pienet kotiin illalla. Nyt sitä taas jaksaa pitkälle!

Anna, vai sammalle imumätästä! :)
Yksi tuttavani ihmetteli kerran, kun kirjoitin laittavani täytekakun päälle mokkapalakuorrutetta. Hän oli lukenut "makkarapalakuorrutetta". Nälkäinen taisi olla (ja mies)!