Kävin tänään siellä, missä lemmikit kukkivat edelleen. Aikaa keikalle olin varannut kolme tuntia, kaksi matkoihin ja kolmas ahkeraan työskentelyyn.
Perillä määränpäässä tarkistuskierros:Saunatupa paikoillaan...
aitan ovet edelleen ilman ristikoita, mutta tunnelma keskeneräisyydestä huolimatta levollinen (kuvassa tosin kaikki on vinksin ja vonksin, mutta osaan keskittyä olennaiseen, onneksi).
Saunan terassilta näkymä oikealle. Koivikon takana tuleva puutarhani.
Ihan kolmeen tuntiin en yltänyt. Matkan varrella kun sijaitsee Pentikin tehdasmyymälä ja minä olin matkalla YKSIN. Ei heräteostoja, vain mökille salaattikulho Pentik Studiolta.Harkitsin kovin vaaleanpunaisen ja -sinisen välillä. Päädyin siniseen ihan miesten takia taas. Illalla kotona tyttö oli väriasiasta vähän eri mieltä ja päätti värjätä vaalean sohvamme aniliininpunaiseksi huulipunalla. Kokonaisen hylsyllisen hän ehti jo puuhaan tuhlata. Onneksi kaapista löytyi superpesuainetta.




































