lauantai 10. lokakuuta 2009

Huurretta mustikoissa




Juhlapäivänä mustikatkin ovat sokerihuurrutettuja.

***

Nautinnollista Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!




keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Talviunille

Nämä ihanuudet posti toi eilen Villa Verandasta!

Mökkiaittaan Green Gaten ruusuinen päiväpeitto, josta koko syksyn olen haaveillut. Harkittu ostos siis! Tarkoituksenani ei ole mitenkään erityisesti sisustaa kesäpaikkaamme, hankimme välttämättömimmät tavarat, mutta ne toki saavat olla ihania ja kauniita.

Nettikaupassa oli Green Gaten tuotteiden lisäksi tarjolla paljon muutakin mukavaa (esim. saaristolaiskäsitöitä ja merihenkisiä sisustustekstiilejä). Tällaisia pieniä kauppoja on mukava suosia, sillä ainakin Villa Verandassa palvelu oli todella ystävällistä ja tuotteet saapuivat uskomattoman nopeasti jo toisena arkipäivänä tilauksesta. Helppoa tämä nykyajan elämä!

Jos joku ihmettelee, mitä tapahtui tilkkupeittoprojekteilleni, niin tässä kuvia omista tuotoksistani:
Tasaa keskelle Tikkupeitto nro 3 (valmistui eilen)


Kesäprojektini: saunatuvan Lantliv-peitto

Vierasvuoteeksi tarkoitettu vuodesohva on toistaiseksi aitassa, sillä tupa on vielä viimeistelyä vailla...

Sähkömies oli ystävällisesti käynyt asentamassa valaisimen, niin minä näin tänään syysmyrskyssä maalata sisäkaton ja käsitellä lattian. Seuraavaksi seinät saavat kuultovalkean pinnan. Ehkäpä jo ensi viikolla voimme kantaa sohvan oikealle paikalleen!

Sohvan lisäksi huoneeseen tulee vain pieni pöytä tuoleineen ja minikeittö (eli meidän mökkikeittiö). Myös vähäisille astioille ja ruokatarpeille pitäisi keksiä vielä pieni kaappi tai hyllykkö. Voi jospa sisustus pysyisikin näin yksinkertaisena!

***

Katon maalaamiseen sain kulutettua tänään 6 tuntia, vaikka huoneen koko on vaivaiset 10 neliötä. Seuraavat päivät kuljenkin sitten pää vinossa ja burana poskessa. Rankkaa hommaa! Onneksi ensi viikolla on syysloma!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Talvi joutsenen takana


He viihtyvät kesämökillämme edelleen. Odottavat kai matkaseuralaisiaan. Niinhän sitä sanotaan, että talvi saapuu joutsenten lähdettyä, joten antaa lintujen vielä hetkisen odotella. Toivon, että voisin olla lähdön hetkellä paikalla huiskuttelemassa hyvää matkaa ja kiittämässä kesäseurasta koko poikuetta. Sieluni syövereissä kun tiedän, että vain osa linnuista palaa ensi kesänä takaisin.


Mökillä oli viikonloppuna kylmä, huvimajassa kaivattiin villasukkia ja ulkona toppavaatteita. Edes kesämökillä ei siis ole ikuinen kesä!

Kovin kesäiseltä kyllä vaikuttaa tuo pikkuisen tilkkupeitto, jota viime yönä pimeässä keittiössä ompelukoneen valossa surruttelin. Mökille tulossa tämäkin ompelukseni.


Tänään sytytimme ensimmäisen kerran takkatulet kotona. Ei oikeastaan hassumpaa aikaa tämä syksy sittenkään!

tiistai 29. syyskuuta 2009

Syyspostia

Yöllä saapui pakkanen ensi visiitille. Pelargoniat saivat maistaa kiprakkaa syyssäätä, onneksi eivät olleet moksiskaan!

Pihaan on ilmestynyt kauniita lehtiä. Naapurin vanha vaahtera viskoo syyspostia meille asti ja me otamme kaiken hykerrellen vastaan.

Meillä ei haravoida. Jokainen lehti kerätään käsityönä pihamaalta. Upeat lehdet saavat arvoisensa kohtelun.

Vaahteravanhus tuo meille runsaasti iloa!

***

Ps. Westön uusin löytyi tänään postilaatikosta ja pöydällä odottavat uuden tilkkupeiton tilkut. Voi, jospa voisin ommella ja lukea samaan aikaan...

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Alla Pohjantähden

Mökillä on iltaisin pimeää mutta tähtitaivas on uskomattoman kirkas. Kaupungin kajo ei yllä meille asti, joten haaveissani näen jo revontuletkin tammikuun talviöinä.

Tähdenlentoja vai avaruussukkuloita?

Tasaa keskelle
Timantteja taivaalla

Kukkumaanmenomatkalla vai nukkumaanko sitä ollaan menossa...

Aitan rappusilta voi ihailla Otavaa ja Pohjantähteä. Otavan kahva osoittaa länteen - nyt on todellakin SYKSY!


tiistai 22. syyskuuta 2009

Loistetta, paistetta ja tulehen tuijottelua

Vuosi sitten jopa minä - ikuinen idealisti - luulin, ettemme ikinä löydä unelmiemme mökkitonttia. Välillä, kun on luopunut jo täysin toivosta, tapahtuu kuitenkin ihmeitä ja tuosta ihmeestä on nyt tullut tosi tärkeä osa meidän perheen elämää.

Valmista ei vielä ole, mutta jokainen työpäivä on edistystä.

Ensimmäisiä löylyjä odotan kovasti.

Jonakin kesänä valmistuvaksi haaveiltu terassi valmistuikin jo etuajassa. Terassi on meidän tuleva kesäolohuoneemme.

Saunan lattiaa on kuivateltu koko kesä ja kuivuminen jatkuu edelleen... Uskaltaisikohan haaveilla joulusaunasta?

Tiskitkin hoidellaan yhä taivasalla.

Iltaisin on mukava poltella tulia rannalla tai huvimajassa. Pimeys saapuu yllättävän aikaisin.


Joutsenperheellä on päivin ja öin viimeistelyharjoitukset käynnissä. Hyvin näyttää oppi menneen poikasille perille ja muodostelmat ovat loistavasti hallinnassa. Hyvää matkaa siis, nähdäänköhän vielä tänä vuonna!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Näppituntumaa

Aurinko hellii edelleen, mutta pihaan on ilmestynyt enteellisesti uusia värejä.

Keltaisen lisäksi jopa oranssia!

Apulainen kerää tipahtaneet pihlajanmarjat

Valmista!

Auringonsäteitä pöydän alla

***

Syksyn voi aistia hyppysissään!

torstai 10. syyskuuta 2009

Syksy

Mistä tunnistaa syksyn?

Kukkasista,

sukkahousuista,

matalista auringonsäteistä,

jotka paljastivat tänään mukavan luumusadon. Ja minä kun luulin, että luumupuu lepää ja toipuu edellisen syksyn valtavasta anteliaisuuspuuskastaan!

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Ulkona syömässä...

aitan rappusilla, maksalaatikkoa ja perunasalaattia, kahdestaan. Voi onnea!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Tasapaino

Onni suosi minua Torpparin Werstaan arpajaisissa ja voitin soman pienen liitutaulun. Pojat olivat myös innoissaan ja käynnistivät tietenkin heti kisan, kuka saa piirtää tauluun ensimmäisenä.

Hänelle emme muistaneet tarjota piirtämismahdollisuutta. Hänpä omatoimisena pimuna päättikin piirtää mustalla vahaliidulla valkoiseen takankylkeen. Vahaliidussahan on sekin etu, että pysyvyys on huomattavasti parempi kuin taululiidulla!

Mitäs ripustin liitutaulun yläilmoihin roikkumaan, siitäpä sain (taas kerran). Onnea ja pientä takapakkia, sitähän elämä on. Pääasia, että tasapaino säilyy!

Onnellista tiistaipäivää kaikille!

perjantai 4. syyskuuta 2009

Kummallista

Kevät ajatuksissain

Anoppi kutsui pienet yökylään, joten eilinen ilta oli hyvin kummallinen, todellakin!

Yökukkujatyttömme täyttää jouluna 2 vuotta, enkä ole häntä vielä yöksi kyläilemään päästänyt, sillä oletettavasti neiti pistäisi pystyyn sellaiset bileet, ettei talossa kukaan nukkuisi koko yönä. Itse nukuttaminenkin vie aina oman aikansa (eli sen ajan, jonka äiti edellisessä elämässään istui iltaisin television äärellä).

Eilisiltana istuin sohvalla, katsoin televisiota ja söin puolikkaan levyn Marabou Daim -suklaata, harvinaisia herkkuja kaikki! Elämä voi joskus olla aika luksusta!

Mökillä tapahtui valtavan paljon eilisen päivän aikana. Joku oli ottanut varaslähdön ja kylvänyt perennapenkkiini ruohonsiemet valmiiksi, joten minun piti vähän kiriä ja tehdä kahta ahkerammin töitä koko pitkä päivä.

Istutin Kuokkalan punaluumun, Lovely pink -pensashanhikkeja, rinneangervoja, seppelvarpuja, Mustilanhortensian, pikkujasmiken, puistosyreenin ja valtaisan määrän perennoja ja kevään sipulikukkia. Mies tasoitti ja jyräsi nurmialueita ja ripotteli viimeisetkin nurmensiemenet. Olisipa pian kevät taas!

Nyt kuitenkin ajattelin tarttua hetkeen ja nauttia tästä perjantaipäivästä. Menen kampaajalle ja poikkean ehkä myös kahvilla jossain kivassa kahvilassa yksin! Ensin tekisi kuitenkin mieli soittaa anopille ja kysyä yökuulumiset - no, annataan heidän nukkua vielä rauhassa edes tämä aamu!

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Niin, ja kameraahan en mökille muistanut ottaa mukaan, joten sielunne silmin saatte itse kuvitella kaiken.

PS2. Jos jollakin on harvennusta kaipaava sammalleimumätäs pihassaan, otan auliisti ja kauniisti kiittäen ylimääräiset jakotaimet vastaan...

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Saunan takaa

Pikkulan ikkunasta on mukava kurkistella maanantain aikaansaannoksiamme. Vielä viime viikolla minulla ei ollut käsitystä, että tämä nurkka näyttäisi tältä!

Saunan kohdalta alkaa rinne, joka on täynnä kallistuksia sinne ja tänne. Helppohoitoisuuden vuoksi päällystimme kulkureitit kivituhkalla ja istutusalueille laitamme paljon pensaita ja maanpeittokasveja. Leikattavaa nurmeakin on kyllä riittämiin!

Rinteessä valkoista hanhikkia, pikkulaan ruusun tuoksua leijuu ympäröivistä ruusupensaista. Suoraan edessä on omenapuu.

Kaivurilla saa ihmeitä aikaan. Tähän oli suunnitteilla luonnonnurmialue ja omenapuita. Suodatinkaivojen lisäksi maassa luikertelee sähköjohtoja ja salaojia sellainen määrä, että puille ei istutuskuoppia tohtinut kaivella. Päädyimme siis kiemurakäytävään, joka ei ehkä ole kovin perinteinen ratkaisu... Puillekin löytyi onneksi uudet kasvupaikat.

Huomenna hanhikit saavat lisää seuralaisia. Tämän päivän projektina on kotipihan kukkapenkkien harvennus. Onneksi kasvusto on niin rehevää, että kasvien jakaminen tekee pelkästään hyvää.

***

Ps. Pikkuveljelle puutarhakouluun terveisiä! Jos on tekemisen puutetta, meille pääsee työleirille kaikkina tulevaisuuden kesinä. Lupaan, ettei tule aika pitkäksi!

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kireinen meno



"Kireinen meno, palan pijan."
(Nalle Puh)


torstai 27. elokuuta 2009

Omenapuuostoksilla...

ja vähän muuallakin. Turhan kiireiseltä tuntuu elämä tällä hetkellä. Isolla pojalla on elokuun harjoituskalenteriin merkitty jääkiekkotreenejä 15 kpl. Oman kaupungin harjoitusjäähalli on remontissa, joten aika usein poikaa on saanut kärrätä lähipaikkakuntien hallijäille. Välissä kuskataan keskimmäistä päiväkerhoon ja jossain välissä livahdetaan mökille maalauspuuhiin. Huh-huh! Missä välissä muut ihmiset käyvät vielä ansiotyössäkin?


Valokuvaamiselle en ole juurikaan löytänyt aikaa, mutta kotipihan omenasadon kävin pikaisesti ikuistamassa kameran muistikortille. Puut ovat minulle kovasti rakkaita! Punaiset omenat ovat Huvitusta, vaaleammassa perheomenapuussa kasvaa Valkeaa kuulasta, Hetaa ja Åkeröä. Sato on valtaisa.

Perheomenapuut ovat loistava keksintö: samassa puussa kasvaa eri aikoihin kypsyviä lajikkeita, jokaista sopiva määrä. Tällaisen ihanuuden hankin myös mökille, lajikkeina Antonovka, Punakaneli ja Pirja. Vanhoja venäläisiä ja kestäviä lajikkeita sekä yksi herkullisen tuntuinen uutuus. Lisäksi matkaan lähti myös yksi tavallinen Huvitus.

Luulen, että tulevaisuudessa joudun syksyisin syömään pelkkiä omppuja. Onneksi ne tekevät sydämelle hyvää! Tietääkö kukaan, onko olemassa kirjaa Tuhat ja yksi omenaherkkua? Jos ei, taidankin kirjoittaa sellaisen. Herkkureseptejä otetaan kiitollisena vastaan. :)