Pikkujoulut

Lähdemme tänään mökille viettämään pikkuiseen saunatupaan pikkiriikkisiä pikkujouluja. Haemme pikkuisesta metsästä pikkuistakin pikkuisemman joulukuusen ja ripustamme pikkuisen joulukoristeitakin pienten lasten iloksi. Ehkäpä kuuntelemme pikkuisen  myös joululauluja...

Pikkuiseen juhlaan olemme varustautuneet isoin eväin. Mukaan pakkaamme kaksi kattilallista joulupuuroa sekä sämpylääkin suurempia suklaakuorrutteisia tuulihattuja. Näistäkin piti tulla pikkuisia herkkuja, mutta aina se mopo karkaa jossain vaiheessa. Onneksi meillä asuu suuria herkkusuita aika liuta!

Pieniä valmisteluja

Lumi on kadonnut pihalta, eikä todellakaan tunnu siltä, että joulu koputtaa jo ovella. Tosin tonttu oli jokunen yö sitten käynyt sieppaamassa etuovelta lasten joululahjatoivomuskirjeen, joten ainakin tontut ovat jo liikenteessä.

Sen verran kotia on koristeltu, että pienille ripustimme omat tähtivalot ikkunaan. Luulen, että nämä tähdet saavatkin tuikkia sitten kevääseen asti.

Itselleni hain vintistä adventtikalenterin. Se hyvä puoli huonosta muistista on, että voi käyttää samaa kalenteria vuodesta toiseen. Omani on Martta Wendelinin kuvakalenteri, jonka luukut suljen luultavasti taas joulun jälkeen ja vien kalenterin takaisin vintin uumeniin odottamaan seuraavaa joulua - ja todennäköistä on, että ensikään syksynä en muista edes sitä ykkösluukun kuvaa!

Juhlasäihkettä

Hän juhlii 11-vuotissyntymäpäiviään huomenna. Kovin on sankaria rakastettu ja mukana retuutettu. Pesty monet kerrat, välillä vahingossa 90 asteessakin, täytteet vaihdettu ja kainalossa rutistettu. Ei ole kunto enää entisellään, mutta huolta pidämme sitäkin enemmän. Pesua emme tohdi herralle enää ehdotella.

Toinen päivänsankari sen sijaan iloisesti mennä porskuttaa ja mennessään heilauttaa hienoja diabolo-temppuja. Ehkäpä vieraatkin saavat huomenna osansa! Rätinää ja säihkettä rakastavan sankarimme iloksi myös tänäkin vuonna juhlailta huipentuu upeaan ilotulitukseen, aika hohdokasta täyttää vuosia marraskuun lopussa! ;)

Kahvihammasta kolottaa

Heti tänään bongasin suustani yhden: äitini käyttämän sanonnan nimittäin. Laittelin pieniä päiväunille ja tokaisin: "Nyt kyllä kahvihammasta kolottaa!" Siinähän se tuli sitten ensimmäinen peritty tokaisu. Ääni peiton alta kysyi: "Yhtäkö vain? Heiluuko se?" Vastasin, että hammas huutaa, että haluaa kahvia. Ääni peiton alta jatkoi: "Minunkin maitohammas huutaa." Vastasin: "Ai, maitoako?" "Ei kun se hammas huutaa, että kaakaoo, kaakaoo!"

Nämä hampaat ovat ikuinen ihmetyksen aihe meidän perheessä. Yhdellä on maitohampaat ja toisella on rautahampaat. Äidin hampaat ovat kyllä erikoisimmat, sillä ne ovat oikeat kahvihampaat. 4-vuotiaan maailma on ihmettä täynnä.

Liisan sammakoita

Eilen ajallessani kohtalaisen SANKASSA sumussa mökiltä kohti kotia, oli hyvää aikaa ajatella omia ajatuksiani. Liisan liukkaiden ja Liisan päivän kynnyksellä muistelin omaa Liisa-mummoani, joka kuoli jo vuosia sitten. Joskus aamuisin, kun katson peiliin, näen mummon katsovan takaisin, aika hassua vai mitä! (Onpa peilistä silloin tällöin virnistänyt myös 15 vuotta nuorempi veljeni ja sehän vasta erikoiselta on tuntunutkin...)

Automatkan aikana muistini syövereistä kaivautui esiin mukavia muistikuvia lapsuudesta. Tässä muutama yksittäinen: Muistan, kun mummo kuori perunoita sinisessä keittössä punaiset Aino-tohvelit jalassa. Hän istui pienellä punaisella jakkaralla ja edessä oli kaksi isoa ämpäriä, toisessa kuoritut ja toisessa kuorimattomat perunat. Tuntuu, että mummo kuori aina perunoita, ehkä kuorikin, jos poikia perheessä oli seitsemän.

Toinen yksittäinen muisto liittyi sammakoihin. Mummo ei puhunut rumia, mutta jos joku oli hoitanut hommansa huonosti, mummo kyllä manaili tyyliin: "Matti, sammakko, mitä olet jättänyt tekemättä!" Ehkäpä tuon lausahduksen takia olenkin aina pitänyt sammakoita jotenkin hellyttävinä hahmoina.

Ihmisen elossa on jotenkin kovin kiehtovaa se, että vaikka sukupolvet vääjäämättä hiljalleen vaipuvat unholaan, monet sanonnat jatkavat elämää. Itse en tosin tuota sammakkoa käytä, mutta monet kerrat olen yllättänyt itseni lausumasta äitini sanoja. Lieneekö hän näitä sanontoja oppinut omalta äidiltään tahi mummoltaan ja mistä he ovat lausahdukset sitten omaksuneet? Pääsisipä sitä aikakoneella asiaa tutkimaan! Itse ajattelinkin laittaa muistiin näitä perittyjä sanontoja, sillä olen huomannut että oma 2-vuotias tyttärenikin suoltaa jo samoja tekstejä.


Ihanan ruusuista nimipäivää kaikille Liisoille ja erityisterveiset ja onnittelut Liisa-kummille Joensuuhun!

***

Itse en onnekseni osaa kiroilla, mutta sammakoita kyllä päästelen suustani vähän liiankin kanssa. Toivottavasti ne eivät kuitenkaan pompi tänne blogiin asti.

Hupsista!
Tämä ei onneksi ole paha tapaus.

Iloa loppuviikkoon!

Jos tahdot tietää

Jos tahdot tietää, mitä on pimeys, tule meidän mökille katsomaan. Maalla iltaisin on oikeasti pimeää!

Olin taas eilen yksin MAALAAMASSA listoja ja viettämässä "vapaapäivää". Joku voisi luulla, että hidastelen tarkoituksella, etteivät nämä leppoisat maalauspäivät loppuisi koskaan, mutta loppusuora häämöttää jo - hyvä niin.

Saunatuvat vuorilaudat ja listat odottavat kiinnittäjää. Seuraavaksi maalipintaa kaipaa vielä muuriseinä ja sen jälkeen tupa alkaakin olla vihdoin valmis.



Jossain välissä ehdin katsastaa kuusikkoamme "sillä silmällä".

Puolen hehtaarin metsästä löytyi polku! Lienevätkö Nalle Puh ja ystävät käyneet retkeilemässä? Mökillämme näemmä asustaa salaperäistä väkeä.

Illan päätteksi oli aika ripustaa työhousut verstaan naulaan... Näistä housuista olen oikeasti aika ylpeä!

Potilas

Rokotukset ovat joskus keljuja. Aamulla haettu sikainfluenssapiikki nostatti illalla yhtäkkiä hirmuisen kuumeen, pahimmillaan lukema hipoi 40 astetta. Yö oli kovin levoton, vaikka lääke onneksi laski kuumeen inhimillisiin lukemiin. Nukkumisesta ei aamuyöstä tahtonut tulla mitään, joten kellon tikittäessä neljää, me katselimme olohuoneessa piirrettyjä. Minä taisin kyllä ajoittain katsella myös unia.

Aamulla potilas heräsi virkeänä kuin pieni västäräkki. Samaa ei voi sanoa meistä muista, toiset kun vielä joutuivat raahautumaan töihin ja kouluun...

Seuraava "potilas" rokotetaan näillä näkymin perjantaina. Onneksi lauantai on vapaapäivä!

Lumiukkokeli

Yöllä pihaan oli laskeutunut paksu puuterikerros. Koskematon hanki saa minut aina huokailemaan ihastuksesta, mikä ihana joulukorttitunnelma! Kovin kauan hanki tosin ei pysy koskemattomana, kun päästää myllertäjät pihamaalle. Voi sitä talviriemua!

Viimeistelyä

Talven ensimmäinen

Touhua riittää

Arvaa monesko pallo?

Ukot pipoineen

Myös hän sai päähineen

***

Lumipallokelillä iloa riittää. Onneksi koko talvi on vielä edessäpäin!

Marraskuu

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalle niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. --- On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."
(Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu)

Meidän perheessä lapset jäivät mummolaan ja aikuiset lähtivät mökille huolehtimaan talvivarastoista - halkoja kasattiin koko viikonloppu! Nyt saavat pakkaset ja pimeys tulla!
Talvi tekikin kovasti tuloaan. Me jatkoimme "projektia" mutta myös nautiskelimme harvinaisen verkkaisesta aamutunnelmasta radiosta Beatlesia kuunnellen ja luontoa seuraillen. Juteltiin ja suunniteltiin matkaa Kuusamoon..

Lauantaina jäätä oli vain rannalla. Sunnuntaiaamuna koko järvi oli pysähtynyt.

Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei todellakaan ole hullumpaa aikaa!

Terveisiä mökiltä!

Me olimme mökillä, mutta vain päiväseltään sunnuntaina! Kylmäähän siellä oli ja sisätiloissa sellainen maalin käry, ettei pidemmästä reissusta voinut puhuakaan. Ehkäpä viikonloppuna uusi visiittu - unohtuivat nimittäin ne omenapuiden verkot.

Täällä blogissa onkin käynyt kova tuhina ja lapsosilla oli kova työ valmistaa arpalipukkeita. Tulostimme ja leikkasimme kaikki kommentit ja lopuksi lapset rytistivät paperiliuskat mytyiksi peltipurkkiin. Lukutaidottomat toimivat onnettarina.

Cath Kidstonin ruusuisella käsivoiteella pääsee käsiään hemmottelemaan ihan oikea puutarhuri Sarin puutarhat -blogista ja saippuapaketin onnelliseksi omistajaksi pieni neitimme arpoi nimimerkki M:n.

Onnittelut voittajajille ja kaunis KIITOS kaikille arvontaan osallistuneille ja blogissa muuten vierailleille!

ARVONTA

Tässä sitä pähkäillään, lähtisimmekö räkänokka-armeijan kanssa urheasti kesämökille vai jäisimmekö viikonlopuksi kotiin kaupunkiin. Kesämökillä ei ole enää kesä ja saunakaan ei ole vielä valmis. Puuhaa kyllä riittäisi, luvassa esim. halkotalkoot ja omenapuiden talvisuojausta...

Tässä pähkäillessäni ajattelin arpoa kaikkien ruusujen ystävien kesken saippuan...

ja ehkä toisen ja kolmannenkin tai vaikka koko kasan...

ja päälle vielä ihanaa ruusuista käsivoidetta. Talvella on hyvää aikaa hoidella multasormet taas kuntoon!

Arpajaisten virallisena valvojana toimii herra Terälehti. Arvonta-aika päättyy joskus silloin, kun kävijälaskuri naksahtaa uudelle tasaluvulle.

Ruusuista viikonvaihdetta ja onnea arvontaan! Osallistua voit tuttuun tapaan jättämällä kommentin tähän postaukseen.

***

Lähtisimmekö vai jäisimmekö? Mökille on aina jännittävä mennä ja sielu lepää. Nyt siellä on kylmää ja pimeää. Sauna ei ole vielä valmis ja peseytymään pääsee ihan pihalla. Lämmintä vettä saa kätevästi pihalla olevasta saunapadasta. Kotona olisi lämmin suihku. Mökillä olisi kiva istua villasukat jalassa iltaa huvimajassa tuleen tuijotellen, lapset tosin eivät jaksa majassa koko iltaa istua tai sitten meno on sellaista, että jonkun henkilön päätä alkaa särkeä. Ulkona on aina mukava tiskata, tosin jäätyneellä tiskivedellä en ole vielä koskaan kokeillut. Kotona tiskit hoitaa kone. Ulkohuussissa on raikasta, tosin pelkkä ajatuskin vierailusta saa ihon kananlihalle. Lapset rakastavat nukkumista aitassa, kukaan ei tosin nuku, jos nuorimmainen niin päättää. Aamullakin voi herätä jo tosi aikaisin ja jostain syystä muutkaan eivät nuku enää sen jälkeen. Halkotalkoot olisivat hyvää hyötyliikuntaa, mutta kotona halkoja voisi poltella takassa ilman minkäänlaisia fyysisiä ponnisteluja...Kääk, mistähän me itsemme vielä tämän viikonlopun aikana löydämmekään?

Aurinkoa kaikille!

Päätös

Tätä päätöstä osattiin odottaa. Iso poika lopetti eilen jääkiekon. Hieman haikeat ovat fiilikset, sillä olivathan pojat pelanneet samassa porukassa jo aika monta vuotta. Meidän elämä kyllä helpottuu päätöksen myötä, harjoituksia kun tuppasi olemaan aika monta kertaa viikossa.
Jääkiekko kuuluu kuitenkin monella tavalla edelleen meidän elämään. Nyt on jopa lupa kannattaa sitä toistakin tärkeää joukkuetta.

Muille harrastuksille jää enemmän aikaa.

Jotain musiikkiinkin liittyvää saattaa olla luvassa.

Jos harrastus alkaa maistua puulta, on parempi valita uudet kujeet.

Elämässä pitää olla hohtoa! Jes ja oi-joi-joi!

***

Kuvat napsittu pojan huoneesta.

Nimensä veroinen

Iso poika kiiruhti aamulla kevein askelin kahdeksaksi kouluun; loma virkistää ja ja uudet talvikengät vielä enemmän.

Pihaan oli ilmestynyt jotakin ihmeellistä.

Lasten mielestä yöllä oli satanut ihanaa lunta. Herra Terälehti epäili myös joulun saapuneen samalla.

Äidin lokakuu on nimensä veroinen. Unikaveri ainakin kaipaisi kipeästi kurahaalareita. Jatkuva hurvittelu pesukoneessa ei tee kenenkään kuontalolle hyvää.

***

Tulethan pian oikea lumi!

Kompensaatio

Näkymä aitan ikkunasta on KELTAINEN. Olenko sanonut, että pidän lehtikuusista? Tämä pienen hetken kestävä kultainen loisto kompensoi takuulla talven rujon törrötyksen. Talvisinhan nuo puut muuttuvat aika aavemaisiksi.

Lehtikuusien siimeksessä

***

Kutsun välillä näitä meidän pieniä Pimpulaksi ja Pampulaksi. Poika totesi eräänä päivänä, ettei hän ole mikään Pimpula, hän on Terälehti! Alimmassa kuvassa siis Terälehti ja Pampula.

Terälehti oli löytänyt viime mökkireissulla jostain vanhan valkoisen maalipurkin. Kuka arvaa, mitä sitten tapahtui? Onneksi vain Terälehden rukkaset olivat uudet!

Kissamaisia?

Meidän syksyyn kuuluu paljon keijukaisia, kissamaisia sellaisia.

Kaikki erilaisia,

yleensä iloisia,

osa erikoisia,

kaikki hurmaavia...

ja ihania!

Tässä koko lauma. Sain aikoinani häälahjaksi orkidean ja sen jälkeen olen joka syksy itselleni sellaisen ostanut. Tämä on jo kuudes yksilö. Viherpeukalostani puuttuu talvisäätö, en saa orkideoita kukkimaan uudestaan. Onneksi yksi kasvi jaksaa kukkia yleensä jouluun asti.